tiistai 21. kesäkuuta 2022

Korttiaskartelua ja minikylttejä rippijuhliin

 

Saimme viettää Tyttären ikimuistoisen rippijuhlaviikonlopun.
Tällä kertaa juhlia varten ei tarvinnut ommella mitään, 
joten sain keskittyä herkkujen leipomiseen
ja somisteiden tekemiseen. 

Rippilahjaksi ostin ristin
ja lisäksi hän sai meiltä vanhemmilta rahaa.
Rahalahjaa varten tein lahjakortin.
Korttiin leikkasin Marimekon Unikosta yhden kukan, 
jonka silitin liimaharson avulla korttipohjaan kiinni. 
Lisäksi liimasin korttiin muutaman kimaltavan strassin.


Myös rippikorttiin käytin strasseja. 
Ne ovat minusta juhlavan näköisiä. 
Kukat tein lävistäjällä. 
Helppo ja nopea, 
yksinkertaisen kaunis kortti!


Korttien lisäksi askartelin leivonnaisiin kylttejä. 
Valmistin kaikki tuotteet laktoosittomina,
mutta vain osan gluteenittomana
- ja ne tuotteet tarvitsivat gluteeniton-kyltin. 
Suolaisten herkkujen pöydässä olin koonnut 
gluteenittomat tuotteet samalle lautaselle, 
johon sopi hyvin tekstillinen isompi kyltti.


Makeiden herkkujen pöytään olin valmistanut 
osan tuotteista gluteenittomana koko juhlaväelle.
Niihin tuotteisiin tökkäsin pienen kukkasen, 
jossa oli G-kirjain. 
Kukkanen on tehty lävistäjällä 
ja keppinä on hammastikku.
Aika huomaamaton merkki, 
mutta toimiva. 



Nyt alkuviikon olemme saaneet elää vielä 
juhlien rääppiäistunnelmissa,
muistoissa ja onnen tunteessa.


Vähitellen katseet kuitenkin kääntyvät juhannukseen, 
joka on jo ihan muutaman päivän päästä. 
Keskikesän juhla
- jospa kylmät sadesäät väistyisivät sen myötä. 


Onnellista keskikesän juhlaa Sinulle!

❤❤❤














4 kommenttia:

  1. Ihanan näköiset kakut! Tuon gluteeniton kukkatikkuidean pidän mielessä. T. Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se oli kyllä hyvä oivallus, jota aion käyttää jatkossakin. :)

      Poista