Harmaantumisia

Arjen harmaus, 

harmaatalous.

Liikutaakon harmaalla alueella?

Pilvet ovat synkän harmaat.

Harmaata on pöly,

savu, lika.

Mielikin harmaantuu. 

Ja ihmisen tukka.

Onko harmaa harmi?

Onko harmaa ruma?
Onko harmaa synkkä?

Ei, harmaa on ihana.
Olen ihastunut harmaaseen. 

Harmaisiin kankaisiin ja vaatteisiin.
En harmaisiin hiuksiin, 
vaikka niitäkin on jo tullut. 
Tullut ihan lupaa kyselemättä. 

Punaisen vaatteen pöly,

sinisen housun nukka,

keltaisen, vihreän, valkean.

Yhdessä ne menevät piiloon sohvan alle.

Muuttuvat yhdessä harmaaksi. 
Harmaiksi villakoiriksi.

Miksi pöly on aina harmaata?

Silti minä tykkään harmaasta.
Harmaan kaikista sävyistä.

Pöydällä uusi harmaiden kankaiden kasa odottelee....



*****

Kaavat tämän jutun vaatteisiin löytyvät seuraavista Ottobre-lehdistä:
*tunika 1/2015 (koko 128cm)
- muokkaus: helmaa pidennetty
- hihansuissa kierrretyt nyörikoristeet
*legginssit 4/2014 (koko 12cm)
- muokkaus: lahkeensuihin laitettu lisäkappaleet
* body 6/2012 (koko 74cm)
-muokkaus: hihansuukappale lisätty
* housut 3/2015 (koko 74cm)
-muokkaus: lahkeita pidennetty, 
applikaatiokuva kaavasta poikkeava.

Pehmokirja "Maalla"

Lähdepä mukaan seikkailulle.

Mennään maalle.

Tutustaan eläimiin,

ja traktorikin pöristelee pellolla.

Taitaa olla sadonkorjuuaika.

Maalaistalon kissa naukuu meidät 

tervetulleiksi.

Kannen kissalla pää on kiinni nepparilla
ja kaulassa olevaa kulkusta voi kilistellä. 

Niityllä tapaamme hevosen.

Heinikon reunassa on punainen talli.

Se on hevosen koti, 

mutta on siellä muitakin asukkaita.

Kurkataanpa, ketä.

Portti on kiinni napeilla ja kumirenksuilla.
Hevosen nahkainen häntä on nepparilla kiinni.
Villaista harjaa on kiva silitellä.

Punaisen talon ovi on koristeellisella hakasella kiinni.

Oven takana on porsaita,
jotka ovat nappinenästään kiinni.
Häntä on joustavasti kippuralla framilonin avulla
eivätkä ne pahastu vaikka hännän vetää suoraksi. 

Kylläpä possut röhkivätkin kovasti.

Taisivat innostua meistä pällistelijöistä.

Mutta mikäs se tuolla ammuu?

Lehmä paistattelee päivää kukkaisella niityllä.

Vieressä on pelto, 

jossa traktori tekee maanmuokkaushommia.

Aukeaman pilvet ja aurinko ovat neppareilla kiinni
ja niiden paikkaa voi vaihtaa mielensä mukaan. 

Pellon reunassa on muutama tähkäpää,
joiden helmiä pienet sormet voivat siirrellä
alhaalta ylös ja takaisin.
Traktori on leikattu vanhasta kuluneesta t-paidasta.

Hetken traktorin puuhia katsottuamme

hoksaamme kauempana niityllä lampaat. 

Mutta hei!

Täällähän on kanojakin. 

Ovat tainneetkin napsia mahansa täyteen jyviä.

Kanojen siivet ovat kiinni tarranauhalla.
Jyväastia on täynnä helmiä.
Niitä on kiva tunnustella.
Hassu rypyläinen kasa!

Myös lampaat ovat tarranauhalla kiinni alustassa.
Jaahans, omenamatokin on tullut katsomaan lampaita.

Lopuksi palaamme pihapiiriin.

Kasvimaa viheriöi pitkää porkkanan vartta.

Omenatkin alkavat olla riittävän punaposkisia poimittavaksi. 

Variksenpelätin hymyilee meille. 

Kohta on nukkumaanmenoaika. 

Koira tulee kopin lähelle. 

Se innostuu haukkumaan. 

Se on meidän lisäksi hoksannut 

porkkanapenkin takana hyppivän sammakon. 

Porkkanat on pujotettu reikiin huopaiseen maahan.
Omenat ovat ommeltavilla neppareilla kiinni.
Harmaaseen koriin voi kerätä omenat
ja ruskeaan porkkanat.

Omppukorin vieressä on sammakon "juoksunaru",
jonka varassa sammakkoa voi liikuttaa
lähes pitkin kasvimaata.

Koiran kopin ovi aukeaa.
Kupissa on luu, joka on tarralla kiinni.
Tarranauhaa on myös koiran kuonossa,
joten luun saa mukaan menoon.

Koira on samalla tavalla liikuteltava kuin sammakkokin.
Se "juoksee" pitsinauhan varassa. 

Kas, omenapuusta onkin tipahtanut maahan 

yksi muita isompi omena.

Kun oikein tarkasti sitä tutkimme,

hoksaamme, 

että se onkin omenamadon koti.

Takakannen omenassa on vetoketju,
josta voi vetää esille omenamadon.

Omenamadon sisällä on helmiä.
Selvästi se on syönyt paljon omenoita.
Montakohan?
Sen voi laskea helmistä.
Kirjan sivuilla voi seikkailla vaikka omenamadon kanssa.

Sivut ovat kiinni toisissaan metallirenkailla,
jotka on pujotettu sirkkarenkaiden läpi.

Nyt alkaa seikkailu olla lopuillaan.

Kiitos seurasta!

Kirjan voi sulkea nauhalla ja soljella.
Sopiva pujottelutehtävä pienelle.

******

Tämä kirja on omistettu 

yksivuotiaalle Onniliinilleni.

Huvikseen laskin työtunteja.

Niitä kertyi yli 30. 

(Suunnittelutunnit vielä erikseen.)

Idean tähän kirjaan löysin Pinterestistä.

Jos innostuit itsekin, 

hakusanalla "quiet book", 

löytyy monenmoisia pehmokirjoja. 

Lahjaksi viisikymppiselle

"Mitä teille kuuluu,

eikö teillä enää ommella?"

kysyy Ystäväperheen Mies

Mieheltäni puhelimessa.

"Ei oo loki päivittyny pitkään aikaan!

Oon käyny tarkistamassa."

Tämä puhelu huvitti pitkään.
Blogihiljaisuus oli kestänyt pari viikkoa. 
Työkiireitä tai sairastamista.

Punaisessa Mökissä on kaikki hyvin, 

kun Pikku Akan Tilkkuvakka päivittää säännöllisesti.
Viikon välein.

*****

"Ei sieltä näytä tulevan onnitteluviestiä, 

vaikka kuinka oottaa. 

No, tulukaa sitte kahaville 

ja onnitelkaa samalla,

Mullahan on lasissa viiskytä vuotta."

Se oli synttärikutsu samalta Mieheltä.

Ystävältä. 

*****

Pakko tuollaista Fania on muistaa
Tilkkuvakan tuotteella.
Pipon tein.

Viisikymmentä ei ole kova vauhti autolla.
Hiihtämällä ja pyöräilemällä on. 
Ikänä se ei ole korkea,
mutta monta kultaista muistoa on jo ehtinyt kertyä.

Heijastava pipo syksyn pimeille keleille.
Että ystävä näkyisi liikenteessä.

Paljon onnea 
ja 
turvallisia aamu- ja iltalenkkejä!

Blogini tarina

Minä olen nettimaailman myöhäisherännyt.

Kaikki olivat jo facebookissa, 

kun minä vasta harkitsin. 

Mesevaiheeseen en edes ehtinyt.

Satunnaisella selailukerralla löysin blogimaailman.

Käsitöitä, ideoita, inspiraatiota!

Ihastuin!

Koukkuunnuin!

Kului muutama vuosi.
Päivä päivältä se kiehtoi enemmän.
Oma blogi.
Niin kutkuttava ajatus.

Suunnittelin sitä hiihtolenkeillä,

työmatkoilla, kauppareissuilla.

Ajatus ei jättänyt rauhaan. 

  "Blogi - sellaisen minä haluan.
                         Sinne minä laitan kuvia 
                         omista ompeluksista, 
                         kivoista käsitöistä, 
                         sievistä sisustusjutuista. 
                         Pidän kuin päiväkirjaa
                         - kirjoitan silloin, kun muistan, 
                         välillä unohdan pitkäksi aikaa,
                         ja sitten taas joskus kirjoitan joka päivä. "
                                     (Pikku Akan ajatus blogin pitämisestä 7.4.2013)

 Punaisen Mökin Pikku Akka ja Tilkkuvakka.

Halusin korostaa mökissä asumista ja tilkkuilua.

Ei sellaista perinteistä tilkkuilua,

vaan sellaista omanlaista.

Sellaista että tilkkuja on monta korillista,

suurempia ja pienempiä

ja niistä syntyy aina silloin tällöin jotain.

Tai sitten ei synny.

Ja joskus niitä vain ihastellaan.

Niitä tilkkuja. 

Innostus oli suuri, 
mutta vielä suurempi oli hirvitys.

Jos näkyy vinot saumat...

Jos näkyy aloittelijamaisuus...

Jos tekstit ovat lapsellisia...

Jos joku sanoo, että olen kopioinut hänen ideansa...

Jos...

Niitä josseja oli paljon. 

Piste jossittelulle.

Päätin, että teen omannäköistä,

pikkuakkamaista. 

Sanokoot muut, 

mitä haluavat.

Ja olettehan te sanoneetkin.

Usein kaikkea ihanaa ja kannustavaa.

Ensin tein tätä ihan vain itselleni.

Vähän kuin päiväkirja:

Siellä kaikki on tallessa.

Sinne ei kukaan kurki.

Nykyään vastavuoroisuus on parasta.

Ihan mahtavaa,

kun joku kommentoi. 

Vaikka vain yhdellä sanalla.

Kommentti se on sekin. 

Arvokas ja tärkeä.

Vuosi sitten lyhensin nimen 

Pikku Akan Tilkkuvakaksi.

Paljon kotoisampi nimi. 

Tykkään.

Mitä sitten olen tehnyt ja julkaisut?

.... ommellut paljon perusvaatetta lapsille...

.... pienellä jujulla tai ilman....

.... hienompia vaatteita juhlahetkiin,
usein kierrätyshengessä...

.... takkeja farkusta...

... ja sametista...

.... jumpsuitteja marinaadikankaista....

.... ja retrokuoseista...

.... roolivaatteita leppäkertusta leijonaan...

... tuunannut nukenvaunuja....

.... hurruutellut kasseja ja pussukoita...

.... penaaleita ja pehmoja....

.... valmistanut Alli Afrikannorsuja arvontaan ja hyväntekeväisyyteen...

... nuppupeittoja sairaalaan...

... tikannut tilkkupeittoja pienessä koossa...

... ja muistojen peiton vanhoista lempivaatteista...

.... värkännyt teko-ohjeita kangaspitsaan ja moneen muuhun...

.... pitänyt joulukalenteria....

.... ja tunnelmoinut tonttuperheen kanssa...

... keväällä piilottanut munat pussiin...

.... leikellyt ja taitellut tilkkuja...

... leikannut matonkudetta jämätilkuista ja ommellut matoksi....

.... kaivanut lankakorista pikku kerät ja virkannut napsumaton...

.... ja paljon paljon muuta.

Kaikelle tekemiselleni on omaleimaista

kierrättäminen ja keksiminen

värikkyys ja leikillisyys.

Ahdistun paljosta sanahelinästä.

Rakastan kuvia.

Sama tyyli Punaisessa Mökissä jatkuu.

*****

Sain tämän haasteen Helmoja ja hepeneitä -blogin Kristalta. 

Kiitos, Krista!

En laita haastetta nyt eteenpäin,

kun viime viikolla haastoin jo 11 blogia kysymysteni kanssa.