Perinteiset t-paitaompelut
pitää järjestää
joka kevät.
Pitkin kesää sitten
kuvailen niitä ompeluksia.
Ja jos ompelen monta paitaa,
se postaus ei tahdo millään valmistua.
Taas meinasi käydä niin. 😃
Mitä sitten ompelin Viisveelle?
❤ Pitkähihaisen,
hohtotraktoripaidan.
Pitkähihaista tarvitsee aina.
Ja taitaapa tämä paita olla syksynkin suosikki.
❤ Verkkarit pienensin
L-kokoisista kirppisverkkareista.
Isoja verkkareita löytyy kirppareilta
alle eurolla.
Tosihalvat housut siis!
❤ Ja sitten ompelin niitä t-paitoja.
Tukkirekka on aina varma valinta.
Kivasti keltaiset tehosteet passaavat kuosiin,
loistavat kilpaa auton valojen kanssa.
❤ Yltäisiköhän tukkirekan koura
tämän puun ympäri? ❤
❤ Hellekelit ovat nyt heinäkuussa olleet hukassa,
mutta kesäkuussa pääsi käyttöön
viime kesänä ommellut sortsit.
❤ Liian matalasta pandasoirosta
sai t-paidan helmaa jatkamalla.
Nyt pitäisi pikaisesti ommella
liian lyhyet kuviotrikoot paidoiksi.
Lapset kasvavat,
ja paidat sitä mukaa.
Kohta ei enää jemmatut kuosit
riitä edes Kuopuksen paitaan.
❤ Miina ja Manu-tilkkuja riittää yhä.
Yksi kuva aina jonnekin
silloin tällöin.
❤ Sulo-eno vei sakkinsa veneilemään.
Mekin käytiin saaressa
yhtenä päivänä.
Löydettiin geokätkökin,
joka aiemmin jäi löytämättä.
Ja sääskiä,
niitä oli hirmuisesti.
❤ Viimeinen t-paita on sitten
maatilakangasta.
Meidän lähipelloilla varttuu vilja.
Ja naapurin niityllä käyskentelee hevosia.
Lehmiä ei ole enää yhdessäkään talossa tällä kylällä.
Eläinten lisäksi Viisvee tykkää isoista koneista.
Leikkuupuimuri taitaa olla paras.
Onneksi kuitenkaan vielä ei ole leikkuupuimurin aika.
Se on selvä syksyn merkki.
Nyt nautitaan tuulessa huojuvasta heinästä
ja laineen liplatuksesta.
Auringon lämpöä toivotaan!
❤❤❤
Käytetyt kaavat:
Panda- ja maatila-paidat:
Ottobre 3/2013 Brave Fireman, koko 110cm
Traktori-, tukkirekka- ja Miina&Manu-paidat:
Ottobre 1/2019 Simple Bask, koko 110cm.