Mikä sinusta on tosi suomalaista?
Minusta räsymatot ja ruisleipä.
Lieneekö ne kumpikaan suomalaisia keksintöjä,
mutta kotoisia ne ainakin ovat.
Tuoreesta ruisleivästä,
sellaisesta omassa uunissa paistetusta,
olen tässä haaveillut monena päivänä.
Varsinkin kun ulkona on ollut pakkasta
ja leivinuunia on lämmitetty.
Vielä juurisaavi odottaa varastossa,
mutta ehkä ihan lähipäivinä se pääsee
tositoimiin.
Niin toivon.
Räsymattoja meillä on melkein joka huoneessa.
Sellaisia vanhoja, perinteisiä,
pehmeäksitallattuja.
Monivärisiä.
Ihania!
Ja on meillä tällainen melko uusikin,
Siskoni kutoma.
Ammattilaisen tekemä.
Se on ihan taidetta!
Sitten hoksasin tämän.
Kangas kuin räsymatto.
Ihanan sininen,
kuin mustikoita vieri vieressä.
Siitä tein itselleni mekon.
Ompelin sen kuluneella viikolla.
Tykkään siitä paljon.
Väri on hyvä.
Kuosi on hyvä.
Kangas on hyvä.
Pehmeä.
Joustava.
Tuntuu hyvälle.
Sellainen minusta ihmisenkin pitäisi olla.
Ainakin mieleltään.
Hihansuihin laitoin pikkuiset tampit
ja isot napinmollukat,
kuin mehevät mustikat sammalmättäällä
tai suuret vesipisarat kesäsateessa.
Tuli semmonen mukava käyttömekko.
Ja saatan minä sillä koulun itsenäisyysjuhlatkin juhlia.
Vai voiko sitä juhlia räsymattomekko päällä?
*****
Aioin osallistua tällä mekolla
Kangaskorjaamolla-blogin marraskuun haasteeseen (Klik),
mutta enhän minä voi,
kun siinä olisi pitänytkin kuvata sitä,
mistä Suomi tunnetaan maailmalla.
Minä olin jotenkin sisäistänyt kuukauden haasteen niin,
että mikä tuntuu suomalaiselle.
Että minkä suomalainen kokee suomalaiseksi.
Että mikä on tosi suomalaista.
Ajatusvirhe.
Muistierhe.
Ei auta selitellä.
Marraskuun haaste jää nyt suorittamatta.
Jääräpäinenkin suomalainen on.
Ja selittelevä.
Just niin.
Tuosta jälkimmäisestä maailmalla tunnetaan
ainakin suomalaiset urheilijat,
kun ei suksi luista
tai keppi lennä.
******
Kaavana mekossa on Mekkotehtaan Aino,
kaulus muokattuna.
Kangas on Verson Puodin Nurinkurin.