Punaisessa Mökissä oli tupa,
kun muutimme tänne.
Lisäksi oli nukkumahuone ja peräkamari.
Peräkamarista tuli olohuone,
nukkumahuoneesta leikkihuone
ja tuvasta tietenkin keittiö.
Tilava keittiö tulikin.
Sinne teetettiin leveä pirtin pöytä,
kaksi pitkää penkkiä sivuille
ja kaksi lyhyempää päihin.
Pöytä on ikkunan edessä.
Ulkona näkyy metsä.
Havumetsä.
Voi lepuuttaa mieltä
ja antaa ajatusten vain tulla ja mennä.
Ikkunan eteen on ollut etsinnässä puusohva,
sellainen tavallista pienempi.
Vuosi sitten se löytyi
erään maalaistalon tallin eteisestä.
Ihan läheltä.
Hieman oli huonossa kunnossa,
tikkuja jäi käsiin, kun sen pintaa silitti
ja lakka oli lohkeillut joka puolelta.
Sain sen pikkurahalla mukaani.
Miehen mielestä se olisi pitänyt saada ilmaiseksi.
Epäili, onko siitä kuin leivinuunin sytykkeeksi.
Minäkin epäilin, mutta vain ihan vähän.
Sohva meni ulkovarastoon odottelemaan vuoroaan.
Odotteli vuoden.
Vähän ylikin.
Elokuussa kannoin sen nurmikolle.
Hain hiomapaperin.
Hinkkasin,
puhdistin.
Lakkasin.
Tarkastelin.
Olin ihan tyytyväinen.
Kannoin sen ikkunan eteen,
pöydän päähän.
"Aiotko laittaa tähän mitään pehmusteita?
On aika kova,"
arvosteli Mieheni.
"Tässä olisi mukava tehdä läksyjä,
jos olisi pehmeämpi,"
arvioi Neiti Tokaluokkalainen.
"Hyvä akkarinlukupaikka,
jos kehittelisit tähän jonkun patjan,"
neuvoi Nuori Herra Kolmasluokkalainen.
Tuli joutilas päivä,
tuli inspiraatio.
Leikkasin vanhan petauspatjan sopivaan kokoon.
Etsin kaapista vanhan päiväpeitteen päälliseksi.
Hyvä väri;
ei näy heti likakaan.
Mikä sohva se semmonen on,
josta puuttuu tyynyt?
Sur ja hur,
vanhat keittiön verhot pääsivät nyt sohvalle.
Kahvikuppikankaan löysin kirppikseltä.
Se oli mustavalkoinen.
Väärän värinen tähän tarkoitukseen.
Aikuisten värityskirjojen värittely on ihan muoti-ilmiö.
Miksipä en värittäisi siis kangasta?
Kaikki sinisen sävyiset tussit pöydälle ja
luovuus valloilleen.
Ei ole enää mustavalkoinen.
Keittiön sohvalla on nyt
kolme erilaista astiakuosia.
Just sopivat.
Sinisen sävyissä sinikat.
Siniset ovat keittiön kaapin ovetkin.
Ja verhokapat samaa Marimekon Purnukkaa.
Mietin pitkin kesää sohvan väriä.
Päädyin tummaan,
vaikka aina ihastelen valkeita koteja.
Minun kotini ei ole valkoinen.
Se on värikäs.
"Tää on ihan parhaita paikkoja meidän kodissa,"
toteaa Koulupoika,
ottaa hyvän asennon
ja uppoutuu Ankkalinnan maailmaan.
Tallin eteisen hajoamispisteessä oleva sohva sai uuden elämän.
******
Pst. Sohva on alkujaan käsin tehty (ehkä 50-luvulla)
ja patjan alla on irrallinen kansi.
Arvaapa, mitä laitoin kannen alle?
Ensimmäiselle oikein arvanneelle lupaan tehdä jonkun pienen yllätyksen
ennen kuin tämä vuosi vaihtuu uudeksi.
(Lähisukulaiset ei saa nyt arvuutella,
kun teidän monien kanssa on ollut puhetta,
mitä kannen alla säilytetään. )
