sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Ensimmäinen adventti

 



Ensimmäinen adventti vuonna 2022. 

Joulun alusaika on hiipinyt ovelle ihan varkain. 
Juuri äskenhän oli syksy ja syysloma. 
Eikä kesästäkään ole kovin pitkä aika. 

Adventin aika. 
Neljän viikon mittainen matka jouluun. 
Oletkos jo aloittanut valmistautumisen? 

Minä ihan pikkuriikkisen on olen aloitellut:
Ennen tätä päivää olin laittanut tähden ikkunaan, 
ostanut (!) joulukortteja ja muutaman lahjan
sekä tehnyt töissä oppilaiden kanssa tonttuja. 
En ole vielä hurjastellut joulun kanssa, enhän?

Tänä aamuna etsin esille adventtikynttilät numeroineen. 
Tein helpon ja nopean adventtikynttiläasetelman. 
Samoja koukeroisia rautalankanumeroita käytin 
adventtikynttilöissä viimekin vuonna. 
Tykkään niistä. 




Adventtikynttilöiden tuunauksen lisäksi
tein tänään Teineilleni pussijoulukalenterit. 
Kierrätin hommaan viimevuotiset kalenteripussit. 
Nyt suljin ne pienillä pyykkipojilla. 
Viime vuonna pistin ne narulla kiinni. 
Monta herkkua mahtui 72 pussiin. 





Adventtikynttilän valossa kalenteripusseja oli kiva täytellä. 
Tonttu selvästi tarkkaili puuhiani.
Tuo sama tonttu muuten istui viime vuonna 
keittiön sivupöydällä lasipurkissa. (Klik)
Edellisenä vuonna se muistaakseni oli keittiön kranssissa. (Klik)
Edellisvuosien joulukalentereistahan sen voi tarkistaa. 

Tänä vuonna pidän taukoa blogin joulukalenterista. 
Pikkusen harmittaa katkaista kahdeksanvuotinen jouluperinne, 
mutta sen aika on nyt. 
Kokeilen, miltä tuntuu joulunalusaika ilman mitään 
itseluotuja aikatauluja ja itsetehtyjä kiireitä.
Luulen, että se sopii nykyiselle minälleni. 
Olen opetellut hidastelemaan. 


Hidastele Sinäkin. 
Se helpottaa kiireisessä arjessa. 
Sopivan leppoisaa adventin aikaa Sinulle!




Ps. Jos haluat seurata  (lähes) päivittäisiä joulupuuhiani, 
tule seuraamaan Instaan tiliäni Outilah. 



❤❤❤❤



Koukeroiset adventtikynttilän numerot olen ostanut 
Kauhavalta Lean Verstaalta. 




lauantai 12. marraskuuta 2022

Paitoja ja sukat, kiitos!

 

Aika kinttanoita paitoja 
koko pinkka, 
vaihtoon kaikki
ja uusia tilalle, 
kiitos!

Ja yhdet pitkävartiset villasukat, 
ihan polviin asti ulottuvat, 
koossa 42, 
kiitos, kiitos!








Nyt on seiskaluokkalaisen toiveet toteutettu. 
Kuvissa näkyvien paitojen lisäksi ompelin kahdet mustat collegehousut.
On se kyllä mukava tehdä tilausvaatteita omille lapsille.  
174-senttiseen vaatteeseen menee vaan niin paljon kangasta, 
etteivät jemmassa olleet kankaat riittäneet ilman kikkailuja. 
Jokaiseen paitaan piti tehdä joku pieni "palapeli", 
että sai kankaan riittämään. 
Hoksaatko? 

❤❤❤

Nyt on ihana lauantaiaamu!
Mitähän sitä tänään tekisi,
kun ei ole mitään pakko tehdä. 
Aamulenkki, 
ompelua,
hmmmm - no, ne ainakin.