"Onko sun töissä, äiti, kivaa?"
kysyy KaksVee,
kun tulen töistä kotiin.
Töissä kivaa?
Ikäväkö hänellä oli tullut?
Olinko viihtynyt töissä liian pitkään?
Olinko erityisen iloinen töistä palattuani?
"Kyllä,
minusta töissä on kivaa."
"Onko sulla työpaikalla ystäviä?"
kysyi Ystäväni kerran
ja jatkoi:
"Mä pidän työkaverit kavereina,
ja ystävät erikseen.
Haluan niin."
Hämmästelin mielessäni.
Minusta Ystävät on työssäni melkein parasta.
Työssäni saan olla
ystävyyden äärellä joka päivä.
Aapisen tarinassa.
Oppilaiden elämässä.
Työkavereiden kanssa.
Arjen rikkautta,
mielestäni.
Työkavereiden kanssa
juttelemme työasiat, tietenkin.
Jatkamme kotiasioista.
Kasvatamme ja sisustamme.
Nauramme ja nautimme toistemme seurasta.
Välillä vakavoidumme,
jos on tarpeen.
Joskus unohdamme kellon ja
hoksaamme aikojen päästä,
että nyt olisi hyvä olla jo kotona.
Sellainen työpaikka.
Sellaiset työkaverit,
Ystävät.
Tänään minulla on kotipäivä.
Flunssa kampitti minut.
Tsemppiviestit yllättävät aina.
"Parane pian!"
"Pärjäämme kyllä!"
Minua odotetaan takaisin,
mutta niin korvaamaton en ole,
etten voisi sairastaa rauhassa.
Aapisen seikkailussa seurataan
kaniinin ja ketun ystävyyttä,
aluksi ainakin vähän salaista ja salaperäistäkin.
Kaksi niin erilaista,
kuitenkin jotain niin samaakin.
Kuin meissä jokaisessa.
Upea tarina!
Sääntöjä on vähän.
"Olen kaikkien kaveri."
Se on tärkein.
Siitä lähtee kaikki.
Sen jälkeen jokaisella on hyvä olla.
Ystävyys syntyy vähitellen,
kypsyy kuin sato syksyllä.
Siihen ei ole sääntöjä.
Se syntyy kaveruudesta.
Ja mahdollisuudesta.
Tarvitsee vain avata ovi
ja antaa lupa tulla sisään.
Olla oma itsensä.
Olla luottamuksenarvoinen.
Toiveikasta torstaita Sinulle
ja terveyttä loppuviikkoon!
*****
Pehmoeläimet on Ikeasta.
Ne näyttävät kovin samanlaisille kuin
Seikkailujen Aapisen Annu ja Olli.
Vaatteet ompelin itse.
Annu ja Olli tarkkailevat luokan toimintaa
ja välillä pääsevät toki rutistuksiin,
tehtävien tarkistamiseen,
apuopehommiin jne.
