Halusin kesäloman lopulla virkata
jonkun älyvapaan huivin.
Sellaisen, jossa ei tarvi ohjetta tavata.
Sellaisen, jota ei tarvitse koko ajan purkaa.
Sellaisen, jota tehdessä saa ajatella mitä huvittaa.
Sellaisen, jota virkatessa saa katsella maisemia.
Sellaisen, joka syntyy omasta päästä.
Virkkasin sitä heinä-elokuussa
vähän joka välissä,
kylässä ja kotona,
autossa ja veneessä,
rannalla ja puistossa.
Silmukan silloin,
toisen tällöin.
Joskus pitemmästi,
joskus lyhyemmästi.
Ja aina tiesin,
miten se jatkuu.
Verkkoa virkkasin
seitsemän silmukan pätkissä.
Sen verran osasin virkata ihan ajattelematta.
Tai vaikka laskin 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7,
silti pystyin olemaan läsnä siellä,
missä kulloinkin olin.
Laitaan virkkasin piparireunuksen.
Piilosilmukka, kiinteä silmukka, kolme pylvästä,
kiinteä silmukka, piilosilmukka.
Sain sen sopivasti valmiiksi elokuun loppupuolella.
Juuri kun aamusella alkoi olla koleampaa.
Juuri kun kaula tarvitsi jotain lämmikettä.
Huivia innostuin kuvailemaan sunnuntaina saaressa.
Ei olisi uskonut,
että oli syyskuun toinen.
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta,
järvi oli ihan tyven
ja lämpömittari lähellä kahtakymmentäviittä.
Huivin mutkasta varisi vielä meren rannan hiekkaa.
Tulipa mukava muisto loman viimeisestä reissusta.
Tämä huivi vie ajatukset myös Siskoni luokse,
joka antoi nämä hempeät langat minulle
vuoden alussa synttärilahjaksi.
Otin tavoitteeksi,
että neulon tai virkkaan nämä
tämän vuoden puolella.
Pääsin tavoitteeseeni.
*****
Lanka on suloisen pehmeää cotton-cashmerea.
Concept by Katia.
*****
Osallistun tällä huivilla
Mehukekkerit-blogin Kässävuoden asuste-elokuuhun
(pikkusen myöhässä).