maanantai 28. joulukuuta 2015

Joululahjaompeluksia



Joulupaketit on avattu.
Yllätykset ovat paljastuneet.
Tässäpä muutama kuva Pikku Akan 
joululahjaompeluksista
Nämä vaatteet menivät 
kolmelle Kummitytölle
ja yhdelle Kummipojalle. 








Nyt vuoden viimeisinä päivinä
Punaisen Mökin Vintillä Pikku Akka 
polkaisee käyntiin pyjamatehtaan.
Vekaroiden yövaatteista on suorastaan puute.
Laatikoista on kaiveltu ne kankaat, 
jotka ovat jääneet marinoitumaan,
täyttämään turhaan laatikoita. 
Pyjamat ovat ompeluksia, 
joissa ei tarvitse ajatella mitään. 
Ei tarvitse kikkailla,
ei edes kanttailla. 
Kunhan vaan päästelee menemään. 
Kunnollista aivojen tuuletusta.
Kivoja niistä silti tulee.
Ja pääsevät suoraan käyttöön. 


Ensi vuonna sitten 
uusilla kankailla
uusilla langoilla 
ja ehkäpä uusilla kujeillakin.
Mistäpä sen vielä tietää. 





torstai 24. joulukuuta 2015

24.12. Porraspielen tontut




Joka joulu ne tulevat uskollisesti 
omalle paikalleen. 
Kuusen oksien suojaan,
porraspieleen. 
Koivupuiset tonttu-ukot.
Mökin Ukon sahaamat,
Akan ja Vekaroiden maalaamat.





Lyhdyissä palavat kynttilät,
tonttujen seurana,
yötä päivää.
Tuikkivat.
Valaisevat.

'

Kiitos Sinulle, 
joka olet käynyt kurkkimassa 
Joulukalenteriani.

Erityiskiitos Sinulle,
joka olet kommentoinut, 
jakanut joulumieltäsi
tai vinkannut kivoja ideoita.

Onnellista Joulun aikaa Jokaiselle.
Rauhallista, tunnelmallista, kiireetöntä.
Nautitaan tästä valosta 
pimeyden keskellä!





keskiviikko 23. joulukuuta 2015

23.12.Jouluiset vuodevaatteet



"Äiti, 
miksi sulla ja isällä 
on joulupeitot ja lapsilla ei ole? "

Lupasin:
"Ensi jouluna on."
Se joulu on nyt.


Onneksi löysin syksyllä kirppikseltä 
kaksi vanhaa jouluista pussilakanasettiä.
Niistä petasin jouluvuoteet
Onniliinille...


... ja Eskaripojalle.



Koulutytölle ompelin sydämellisen setin.




Ja Koulupojalle sydämelliset tonttuvuodevaatteet.



Jouluvuoteet on petattu.
Onneksi joululomalla saa 
lukea kirjaa sängyssä myöhään 
ja aamulla nukkua pitkään.

Sydämellisiä unia!
Joulusatua!
Pikkusen pitsihörselöäkin!




***** 

Satupussilakansetit ovat Finlaysonia muutaman vuoden takaa.
Sydänkuosit ovat vanhoja puuvillaisia pöytäliinoja ja verhoja.
Tonttukuosi, jota on Koulupojan pussilakanassa ja verhossa, 
on peräisin 70-80-luvulta.
Kaikki kankaat ovat kierrätettyjä.

tiistai 22. joulukuuta 2015

22.12. Keittiön verhot ja tyynyt


Oi, valinnan vaikeus!
Punaisen Mökin verhokaapissa 
on ihan liian monet keittiön jouluverhot.
Silti Akka intouitui ostamaan ja tekemään taas uudet.
Mutta kun niin ihana kangas....


Ja tokihan uusi sohva 
tarvitsi uudet tyynyt.







Sydämellisiä ajatuksia mieli täynnä. 
Suloista aatonaatonaattoa Sinullekin!


*****

Käytin tyynyihin vanhoja pieniä liinoja 
ja sydänkankaita, joita olen keräillyt vuosia. 
Mitäpä ne siellä kangaslaatikossa ilahduttavat. 
Huomenna lisää sydänkankaita esillä.

maanantai 21. joulukuuta 2015

21.12. Poronpapanapussi



Petteri jolkottelee jo 
kolmannen kerran kalenteriin.
Klip klop,
klip, klop.




Yksi poro meinaa, 
että tänään leivotaan pipareita.
Taikina odottaa jääkaapissa.

Jospa ne piparit riittäisivät jouluun saakka. 


*****

Idea tähänkin poroyllätykseen on Pinterestistä.





sunnuntai 20. joulukuuta 2015

20.12. Heijastinenkeleitä



Joulutonttu.
Joulukynttilä.
Joululahja.
Joulupipari. 
Jouluenkeli. 


Joulukoristeita näistä piti tulla. 
Koristeita Punaisen Mökin joulukuuseen.
Ei tullut meidän kuusen näköisiä,
vaikka lapsekkaan suloisia tulikin.
Melkein nimitin ne jo lasten lahjojen
joulupakettisomisteiksi.
Kunnes...


... hoksasin Vintin pöydällä heijastinnauhan!
Sitä vielä lisäsin enkeleihin.
Nämä halusivatkin suojelusenkeleiksi.
Valoa heijastaviksi enkeleiksi.
Nämä enkelit suojelevat liikenteessä.
Rintapielessä tai repun kyljessä.
Nämä lähtevät lahjoiksi Läheisilleni. 
Että he näkyisivät liikenteessä.
Että heidän olonsa olisi turvallinen.


Tänään on neljäs adventti.
Joulu on ihan lähellä,
aivan läsnä.
Onnellista jouluviikkoa Sinulle!


******

Enkeli on tehty ympyrästä ja sydämestä.
Alkuperäisen idean löysin Pinterestin kautta täältä (klik).
Pään tein omatekoisesta napista.
Sydänkuviot olen leikannut heijastinnauhasta.
Näitä on nopea tehdä.
Voi ommella käsin tai koneella.

lauantai 19. joulukuuta 2015

19.12. Lahjapusseja



Tonttujen juoksua, 
piparin tuoksua, 
jännitystä, supinaa, 
papereiden rapinaa.
Sitäkö joulu on? 


Viime jouluaattona Pikku Akka hämmästyi
lahjojen avaamisen jälkeen
jätepaperin määrää. 
Huh, sitä oli paljon!
Onko paperi välttämätön?


Vekarat eivät malta avata niin siististi, 
että papereita voisi kierrättää.
Kauneimmista papereista olen joskus leikannut kuvia 
ja tehnyt seuraavana vuonna kortteja.
Mutta eihän niitäkään nyt joka vuosi...


Joulupaperijäteasia mietitytti. 
Paperiset joululahjakassit ovat lisääntyneet
ja ne pääsivät kiertoon.
Ehkä idea syntyi niistä. 
Tai sitten se vain putkahti jostain päähän:
kankaiset joululahjapussit!
Sellaisia meillä on tänä vuonna.




Vanhoja, tarpeettomia
jouluverhoja, -liinoja
ja -kankaita.
Juuri sopivia joululahjapusseiksi.





Nauhojakin löytyi jemmoista metritolkulla.


Lisäksi intouduin leimailemaan korttipajassa
pienille kangastilkuille,
joista tein pussukoita 
ja tekaisinpa muutamasta uudestakin tilkusta pussin. 



Osa pusseista on jo saanut sisälleen täytettä.
Näistä paketin kääreistä ei jää roskan roskaa. 



Toki meillä on muutama paperipäällinenkin lahja, 
kun Kummit ovat niitä Vekaroille antaneet.
Että tulee meille sitä paperin rapinaakin, 
jos se on aattoillassa olennaista. :)



perjantai 18. joulukuuta 2015

18.12. Pieniä tilkkutöitä - pannulappuja



Pitkin syksyä Pikku Akka on ihastellut 
blogeissa ja Pinterestissä 
paper piecing-tekniikalla tehtyjä tilkkutöitä.
Pikkupakko kokeilla pikkusen.
Jouluisilla pannulapuilla on hyvä aloittaa.


Joulupukki, 
joulutähti, 
joulukuusi ja 
jouluomena.




Ihastuttava tekniikka. 
Helppo ja nopea.
Varsinkin, 
jos malli on selkeä 
ja kuviot riittävän isot.


torstai 17. joulukuuta 2015

17.12. Tonttuperheen uusi jäsen





Vuosia sitten Punaiseen Mökkiin 
hiippaili Tonttu.
Poikatonttu,
aikamiespoikatonttu.



Kovin oli yksinäinen ja haaveissaan.
Silti kuitenkin hyvin tarkkaavainen.



Pari vuotta sitten Tonttu löysi vierelleen
soman Tonttutytön. 
Pitkälettisen ja hulmuhelmaisen romantikon.
(Kurkistus menneeseen, KLIK)



Viime jouluna Punaisessa Mökissä 
oli vauvan tuoksua tuplaten, 
ihmisvauvan lisäksi
Tonttuperheeseen oli syntynyt vauva,
Vauvatonttu.
(Kurkistus viime vuoteen, KLIK)



Perheonnea oli ilo seurata. 
Äidillistä, hellää hoitamista
ja Isätontun karheaa ylpeyttä pienestä tytöstä.

Jännityksella odotimme,
mitä Tonttuperheelle nyt kuuluu. 
Ensin ei kuulunut mitään uutta. 
Olivat vain he kolme.

Mutta yhtenä päivänä äkkäsin jäljet.
Selvästi Tontun jäljet. 



Ja sitten näin Tontunkin.
Villapipoisen, piippalakkisen. 


Myhäili tyytyväisenä, 
oli selvästi osannut määränpäähänsä. 



 Yli kivien ja kantojen, 
vieritse suurten runkojen
Tonttu tallusteli. 


Asettui olohuoneeseen 
vanhan Singerin päälle...
'

... toisten Tonttujen seuraan. 



Perhe kasvoi Otto-Tontulla,
toisen sukuhaaran poikatontulla, 
joka on tullut apuriksi Isätontulle.

Kovasti puuhastelevat tontuntöitä yöaikaan, 
mutta päivälla mallikkaasti vain tarkailevat
Punaisen Mökin touhuja. 


*****

Tämä kalenterin luukku oli samalla 17. luukku 
Facebookin "Käsityöblogit"-ryhmän yhteisessä kalenterissa.
Eilen 16. luukku avautui Nappikuja 6:ssa. (KLIK)
Huomenna pääsemme kurkistamaan Megetaren luukkuun. (KLIK)


******

Otto-Tonttu valmistui kierrätyshengessä.
Pikku Akan vanhat samettihousut jalassa,
huopunut villapaita päällä, 
rikkinäiset sukkahousut ihona päässä, käsissä ja jaloissa, 
vanha lakana kroppana
sekä tyynyn täytevanut sisälmyksinä.
Pipon ja tossujen langat ovat aikaisempien neulomusten jämiä.



keskiviikko 16. joulukuuta 2015

16.12. Jouluporo paidassa - pienen Tonttupojan asu



Kuuluuko poronkellon kalkatus?
Ihan selvästi, 
aina vain lähempää ja lähempää.
Varmaan tulossa kohti Punaista Mökkiä.



Sarvet, korvat,
punainen kuononpää.
Selvästi Petteri-poron sukua.



Kulkusen kilinää portaissa,
kun pieni Tonttu hyppelee askelmia alas.



Tähtinen tonttulakki on sopiva päähine
leudossa säässä myös kauppareissuille.
Monta hymyä on pieni Tonttu saanut
kilinälakillaan.



******

Tonttulakki ja housut on tehty omasta päästä.
Body on tehty Ottobren(6/2012) Kisuliini-kaavalla koossa 80cm.