sunnuntai 27. elokuuta 2023

Kanervasukat

 

"Neulo villasukat, 
joissa on kukkia."

#sukkalaatikko2023


Neuloin Kanervasukat. 





Sukkalaatikkohaastessa
toukokuun (!) aihe oli kukkasukat. 
Laitoin silloin saman tien alulle
kanervan väriset Kanervasukat. 
Ne valmistuivat kuluneena viikonloppuna. 
Kyllä tuollaiset koko ajan luettavat
palmikko-ohjeet eivät ole minua varten. 😄
Ja virheitäkin on kymmeniä, 
mutta samalla tavalla ne lämmittävät kuin 
virheettömät. 


Iloa alkavaan viikkoon!
Ei anneta pikku virheiden haitata!


❤❤❤

Sukkien lankana on Novitan Seitsemän veljestä. 
Sukkien ohje on kirjasta Rakas villasukka.













sunnuntai 20. elokuuta 2023

Uudella repulla uuteen kouluvuoteen



Uudella repulla uuteen kouluvuoteen. 
Tuntuupa kivalle. 
Edellisestä uudesta repusta onkin 
kulunut jo tovin aikaa, 
sillä olen viime vuosina suosinut 
erilaisia kasseja ja laukkuja. 
Saapa nähdä, 
tuleeko minusta reppuihminen. 

 





Tein repun Villa ja villa -blogin 
todella yksityiskohtaisilla ohjeilla. (Klik)
Menin muuten ihan ohjeiden mukaan, 
mutta eteen tulevaa taskua suurensin
ja repun sisään ompelin sisätaskun. 
Taskuihminen kun olen. 

Repun lisäksi ompelin 
opekalenteriin uudet kannet
Marimekon Elokuu-kangastilkusta. 
Kalenterin kansien ompelemiseen 
olen tehnyt aiemmin ohjeetkin, 
eli kurkkaa tänne, 
jos tarvitset apuja 
kalenterin kansien tekemiseen. (Klik)






Repun ja kalenterin kansien lisäksi
ompelin itselleni neljä uutta avainnauhaa
syksyn vaatteisiin sopiviin väreihin. 
Minä niin tykkään näistä avainnauhoista. 




Tämmöstä tällä kertaa. 
Hyvin on syksy pyörähtänyt käyntiin:
ei ole ollut tekemisen puutetta. 

Muistetaan kuitenkin ottaa aina arjen pyörityksessä
välillä sopiva huilitauko. 
Hidastellaan, 
kotoillaan, 
nautiskellaan
ja tunnelmoidaan. 

Iloa elokuun loppuun
justiinsa Sinulle!

❤❤❤


Kassin, kansien 
ja avainnauhojen kankaat 
ovat Marimekon. 
Repun vahvikkeena on kiinnisilitettävä tukihuopa, 
jonka olen joskus ostanut Ullakalta. 
Avainnauhojen metalliosat ovat 
Nappikauppa Punahilkasta. 

sunnuntai 13. elokuuta 2023

Kesäsukat

 


"Neulo kesäsukat."

#sukkalaatikko2023


Millaiset ovat kesäsukat?



Kevyet kuin tuulen henkäys.
Pehmeät kuin nurmikko.
 
Sellaiset kesäsukat neuloin
heinäkuun sukkalaatikkohaasteeseen. 





Kesäloma ehti vaihtua jo työarjeksi. 
Rauhalliset villasukka-aamut ovat enää muistoissa. 
Nämä sukat on kiva vetäistä jalkaan illan suussa, 
kun rauhoittuu nojatuoliin neulomaan ja rentoutumaan. 
Kovin kovaa kulutusta nämä sukat eivät varmaankaan kestä, 
kun neuloin nämä Baby Merinosta. 
Näistä tuli kesäisen keveät. 
Ihanan tuntuiset väsyneissä jaloissa. 

Onnellista syksyn aikaa Sinulle!


❤❤❤ 


Ps. Seuraavassa postauksessa 
ehkä onkin jo jotain kouluarkeen liittyvää. 


Pps. Näissä sukissa on lankana Katian Baby Merino. 
Ohjetta näihin sukkiin ei ollut, 
vaan tein omasta päästä. 
Vähän piti vain kerrata, 
miten valepalmikko menikään.