Aamu ja
heti ilo pisaroi.
Ei ole suurta syytä,
eikä mitään erityistä.
Oli vain yö,
jonka sain nukkua heräämättä.
On vain aamu,
johon sain herätä terveenä.
On tämä loma,
jolloin saa vain olla.
Luvan kanssa.
Tai oikeastaan se on määräys.
Miten sitä joskus on niin hassusti onnellinen?
Eilen ilon pisaroita pirskahteli,
kun ompelin.
Oikein niin, että hykertelin.
Olin tehnyt löydön,
joka on erityisen rakas
Pienelle Vauhtivekaralleni.
Vekaralle,
joka yli kaiken tykkää Myyrästä.
Hyviä unia!
Itsekseni hymyilin,
myös Vekaraprinsessan ilolle
kankaanpainokurssilla.
"Äiti, saanko minäkin oikeasti tehdä kangasta?"
Syntyi ensin kukka, perhonen,
sitten kello, josta tuli liian pieni.
Sitten syntyi kello,
jossa on liikaa numeroita.
"Mutta onhan kello joskus 14, onhan?"
Ja on siellä oma kotikin,
Pieni Punainen Mökki.
Oi, sitä onnea,
kun sen ompelin paidaksi.
Varmasti tulee käyttöön.
Kolmannen kerran ilo kupli
postilaatikolla.
Kirje minulle,
vähän pehmeä.
Miten sitä onkin niin höpsö?
Aikuinen ihminen!
Melkein juoksin sisälle,
melkein avasin kirjeen siltä seisomalta,
tien poskessa.
Uusia tuotemerkkejä.
Tämä päivä on alkanut Punaisessa Mökissä hyvin.
Iloista torstaita Sinullekin!