Näen aamuauringon.
Kuulen lintujen kevätkonsertin.
Kuulen rakkaiden unen tuhinan.
Saan hetken aikaa.
Joka aamu.
Ei onnittelulaulua vuoteen vieressä,
ei valmista aamupalaa.
Ei edes äitienpäivänä.
Minä herään aina ennen kuutta.
Muut ovat aamu-unisia.
Minua ei haittaa.
Minun hetkeni,
minun onneni. ❤
Olin muutama päivä sitten
äidiksi syntymisen äärellä.
Sain tehdä Ystäväni Kummilapselle
lahjaksi pieniä söpöyksiä.
Tuli vahvasti omat muistot mieleen.
Pienet varpaat, miniriikkiset tikkusormet,
sinistäkin sinisemmät silmät,
ihmeellinen suu,
suvun piirteet,
vauvan tuoksu.
Täydellinen. ❤
Oma vauvani on nelivuotias.
Juoksee omilla jaloillaan,
harjoittelee pyörällä ajamista,
on kiinnostunut kirjaimista,
luettelee isoja numeroita,
torjuu hyvin maalivahtina,
lämäsee maalin.
Haluaa osata sen,
mitä vanhemmat sisarukset,
koululaiset. ❤
Lapset kasvavat.
Muuttuuko äitiys?
Tuleeko elämään väljyyttä,
kun lapset eivät ole koko ajan ihan vieressä?
Tarvitaanko äitiä vähemmän,
kun lapset osaavat tehdä asioita itse,
päättää omista asioistaan?
Mihin äitiä tarvitaan,
kun ei tarvitse antaa enää edes keinuvauhteja? ❤
Kyllä äidille riittää kysyntää,
ainakin jos hetkeksi istuu sohvalle.
Silloin löytyy hierottavaksi kipeitä jalkoja.
Milloin on juostu liian pitkästi ja lujaa,
milloin hypitty tuntitolkulla trampoliinilla
milloin on ihmeellisiä kasvukipuja,
milloin vain jumista hieromisen tarvetta.
Läheisyyttä ja kosketusta,
äidin hoitavat kädet.
Ja samalla kuunteleva korva
lapsen mietteille,
ajatuksille,
iloille ja suruille.
Se työ ei lopu koskaan,
onneksi. ❤
Ja kasvavan lapsen pohjaton nälkä.
Äidin osuus:
pitkä kauppalista,
kukkurakärry ruokaa,
selkävääränä kassien kantoa,
kokkausta vaikka aamusta iltaan.
Lasteni mielestä suurin rakkaudenteko
on se, että kaapista löytyy aina ruokaa
ja toiseksi tulevat vaatteet.
Että ne ovat oikean kokoiset,
oikean näköiset,
sopivat ja ehjät.
Ja puhtaat.
"Miten äiti onkin niin hyvä
ruoanlaittamisessa ja
pyykkienpesussa?"
sanoi kerran Lapseni. ❤
Rakkauden teko.
Että rakastaa toista.
Että sanoo sen päivittäin.
Silloinkin kun päivä on ollut heikompi.
On ollut tappelua ja kapinamieltä.
Rakkaus pehmittää mielet,
valostuttaa hetken,
kirkastaa sään.
Sisällä läikähtää lämpimästi. ❤
Viiskytsenttiset vauvat
tavoittelevat jo äitinsä mittaa.
Kohta kasvavat yli
ja taputtavat päälaelle
rakkaudentaputuksia.
Äitiyden onni:
lapsi kasvaa ja kehittyy,
pärjää itsensä ja muiden kanssa.
Siinä on samalla se kipukin,
ettei hän enää aina ole ihan siinä vieressä.
Sydämessä on kuitenkin aina paikka Hänelle.
Niin lähellä lapset aina ovat.
Sydämessä. ❤
Äitiys on lahja,
suuri lahja.
Niin kiitollinen siitä tehtävästä.
On onnellista olla äiti.
Joka päivä. ❤
Aurinkoista äitienpäiväsunnuntaita!
Välitetään toisistamme! ❤
