lauantai 26. toukokuuta 2018

Vetoketjupussukoita



Arkisia pussukoita, 
töihin ja kauppareissuille. 
Että kädet jäävät vapaaksi
puhelimesta ja lompakosta. 


Ompelin ensin fakkuisen, 
sivu- ja sisätaskullisen. 
"Saatan lainata joskus",
sanoi Tyttäreni.



Olkahihnaan laitoin neppareita. 
Hihnan pituus on nyt säädettävissä 
käyttäjän mieltymyksen mukaan. 


"Mutta tekisitkö mulle ihan omankin",
Tytär jatkoi toiveitaan. 
Tehtiin harmaa, 
palloja ja pupuja. 
Vuoriksi valikoitui
värikäs pöllöpuuvilla. 



Tähtityyppi, 
tähtivetoketju. ❤


Kun en malttanut lopettaa pussukoitten ompelua, 
niin surautin vielä kolmannenkin. 
Ilman sivutaskua. 


Monta kuukautta näitä suunnittelin, 
aloittamisen vaikeus. 
Turhaan. 
Niin nopea näitä oli tehdä. 
Hyvän sykäyksen pussukoitten tekemiseen 
antoi yhden suosikkiblogini,
Punatukka ja kaksi karhua, 
selkeä ohjepostaus. (Klik)
Ei muuta kuin tekemisiin! 

Pst. Kesäloma viikon päästä...




lauantai 19. toukokuuta 2018

Kukkainen mekko




Ompelin mekon. 
Ompelin Ainon. 
Kuinkahan monennen?
En ole aikoihin enää pysynyt laskuissa.
Mitäpä sitä hyvää kaavaa vaihtamaan, 
kun lopputulos on mieluisa.
Paitsi että vaihtelu kyllä virkistää
ja uuden kaavan jälkeen taas 
vanha, tuttu kaava
tuntuu taas astetta 
rakkaammalta.


Ihana trikoinen kukkakangas
suorastaan houkutti ompelemaan, 
vaikka töiden kevätkiireet painavat päälle. 
Heleän vaaleanpunainen, kevään värinen.


Alkuperäisessä Ainossa ei ole minkäänlaista kaulusta, 
mutta itse lisäsin mekkoon leveän piippukauluksen. 
Tykkään tuollaisesta hulttanasta. 



Aurinkopäivä taas tuloillaan.
Nautitaan valosta ja lämmöstä!





*****

Ps. Viime lauantaina ompelin
t-paitoja Lapsilleni. 
Ne vain odottavat kuvaamista. 
Paidat ovat kyllä olleet jo ahkerasti päällä, 
mutta kuvattavat ovat sen verran liukkaita, 
että en tahdo pysyä perässä kamerani kanssa.
Tässä kuitenkin todisteaineistoa, 
että jotain muutakin on ommeltu. 



*****

Pps. Vaaleanpunaisella mekolla osallistun
Mehukekkerit-blogin mekkotoukokuuhun. (Klik)




sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Pienestä kasvaa iso - vauvanvaateompeluksia




Näen aamuauringon. 
Kuulen lintujen kevätkonsertin. 
Kuulen rakkaiden unen tuhinan.
Saan hetken aikaa. 
Joka aamu.

Ei onnittelulaulua vuoteen vieressä, 
ei valmista aamupalaa. 
Ei edes äitienpäivänä. 
Minä herään aina ennen kuutta. 
Muut ovat aamu-unisia.
Minua ei haittaa.
Minun hetkeni, 
minun onneni. ❤


Olin muutama päivä sitten 
äidiksi syntymisen äärellä. 
Sain tehdä Ystäväni Kummilapselle
lahjaksi pieniä söpöyksiä.
Tuli vahvasti omat muistot mieleen. 
Pienet varpaat, miniriikkiset tikkusormet, 
sinistäkin sinisemmät silmät, 
ihmeellinen suu, 
suvun piirteet, 
vauvan tuoksu. 
Täydellinen. ❤


Oma vauvani on nelivuotias. 
Juoksee omilla jaloillaan, 
harjoittelee pyörällä ajamista, 
on kiinnostunut kirjaimista, 
luettelee isoja numeroita, 
torjuu hyvin maalivahtina, 
lämäsee maalin. 
Haluaa osata sen, 
mitä vanhemmat sisarukset, 
koululaiset. ❤


Lapset kasvavat. 
Muuttuuko äitiys?
Tuleeko elämään väljyyttä, 
kun lapset eivät ole koko ajan ihan vieressä?
Tarvitaanko äitiä vähemmän,
kun lapset osaavat tehdä asioita itse, 
päättää omista asioistaan?
Mihin äitiä tarvitaan, 
kun ei tarvitse antaa enää edes keinuvauhteja? ❤


Kyllä äidille riittää kysyntää,
ainakin jos hetkeksi istuu sohvalle.
Silloin löytyy hierottavaksi kipeitä jalkoja.
Milloin on juostu liian pitkästi ja lujaa, 
milloin hypitty tuntitolkulla trampoliinilla
milloin on ihmeellisiä kasvukipuja, 
milloin vain jumista hieromisen tarvetta. 
Läheisyyttä ja kosketusta,
äidin hoitavat kädet.
Ja samalla kuunteleva korva
lapsen mietteille, 
ajatuksille, 
iloille ja suruille.
Se työ ei lopu koskaan, 
onneksi. ❤



Ja kasvavan lapsen pohjaton nälkä.
Äidin osuus:
pitkä kauppalista, 
kukkurakärry ruokaa, 
selkävääränä kassien kantoa, 
kokkausta vaikka aamusta iltaan. 
Lasteni mielestä suurin rakkaudenteko
on se, että kaapista löytyy aina ruokaa 
ja toiseksi tulevat vaatteet.
Että ne ovat oikean kokoiset, 
oikean näköiset, 
sopivat ja ehjät. 
Ja puhtaat. 
"Miten äiti onkin niin hyvä 
ruoanlaittamisessa ja
pyykkienpesussa?"
sanoi kerran Lapseni. ❤


Rakkauden teko.
Että rakastaa toista.
Että sanoo sen päivittäin. 
Silloinkin kun päivä on ollut heikompi. 
On ollut tappelua ja kapinamieltä. 
Rakkaus pehmittää mielet, 
valostuttaa hetken, 
kirkastaa sään.
Sisällä läikähtää lämpimästi. ❤


Viiskytsenttiset vauvat
tavoittelevat jo äitinsä mittaa. 
Kohta kasvavat yli 
ja taputtavat päälaelle
rakkaudentaputuksia.
Äitiyden onni:
lapsi kasvaa ja kehittyy, 
pärjää itsensä ja muiden kanssa. 
Siinä on samalla se kipukin, 
ettei hän enää aina ole ihan siinä vieressä.
Sydämessä on kuitenkin aina paikka Hänelle. 
Niin lähellä lapset aina ovat. 
Sydämessä. ❤


Äitiys on lahja, 
suuri lahja. 
Niin kiitollinen siitä tehtävästä.
On onnellista olla äiti. 
Joka päivä. ❤


Aurinkoista äitienpäiväsunnuntaita!
Välitetään toisistamme! ❤





keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Mustavalkoisia vaatteita uusilla ja vanhoilla kaavoilla


Montakohan Mekkotehtaan Ainoa olen tehnyt? 
Pitkästi yli kymmenen. 
Pienin muokkauksin.
Vaihtelu varmaan virkistäisi. 


Kuin tilauksesta Työkaverini 
toi vanhan, aikansaeläneen vaatteensa minulle. 
Että tekisinkö hänelle uuden samanlaisen,
kun ei kaupasta enää saa samanmoista.
Olisikohan minun mallinen?


Leikkasin vaatteen kappaleiksi. 
Piirsin kaavat. 
Leikkasin kankaat. 
Ompelin.
Tein pieniä muutoksia.
(Ja vielä pitää tehdä muutamia pieniä muutoksia:
esim. pienentää kädenteitä.)

Just mieluisa itselle!


Leggarit sen sijaan ompelin aiemmin muokkaamallani, 
hyväksi havaitulla kaavalla. 
Tämänkin kaavan alkuperä on puhkikuluneissa ostoisissa housuissa.
Miten tykkäänkään yksivärisen yläosan kanssa 
kuviollisista legginsseistä!
Ja mustavalkoiset ihan parhaat!
Mies puhuu jotain kalsareista, 
mutta antaa puhua. 
Mitäpä mies ymmärtäisi naisen 
kuviollisista housuista!? 😃



Minusta huiput! 

Ihan yhtä huippufiilikset 
eivät viime syksynä tulleet tästä hupparitakista. 
Mukava päällä, 
mutta... 
Peilissä ja kuvissa näyttää ihan teltalta
ja nainen pallolta.
Mielikuvissani yhdistelmän piti näyttää
joltain ihan muulta. 


Heitin hupparin talveksi odottamaan remonttia. 
En innostunut. 
Ei ollut aikaa turhuuteen:
muokata justiinsa valmistunutta vaatetta.
Päätin sovittaa uudelleen. 
Keväällä. 


Eihän se miksikään ollut talven aikana muuttunut. 
Eivätkä ajatuksetkaan. 


Ei tästä tullut työvaatetta
eikä kaupassakäyntitakkia. 
Tuli hyvä kotipihailukampe.
Tässä on hyvät taskutkin.


Että ei muuta kuin haravahommiin!
Neljän päivän lomakin tulossa. 
Ja syksyllä varisseita lehtiä tantereella riittää.


*****

Ps. Hupparitakkikaavassahan sinänsä ei ole mitään vikaa, 
mutta tein liian ison. 
Ja ehkä joku muu kuin mustavalkoinen pallokuosi pukisi paremmin.
Kaava löytyy Suuresta Käsityöstä 7/2017 (Klik)

Pps. Mehukekkerit-blogissa vietetään mekkotoukokuuta. (Klik)
Ehkä musta tunikainen vaate voidaan laskea melkein mekoksi. 

Ppps. Mustavalkoisten ompelusten jälkeen on muuten tiedossa
 vaaleanpunaista ja söpöä, 
vauvakoossa.