Näen aamuauringon.
Kuulen lintujen kevätkonsertin.
Kuulen rakkaiden unen tuhinan.
Saan hetken aikaa.
Joka aamu.
Ei onnittelulaulua vuoteen vieressä,
ei valmista aamupalaa.
Ei edes äitienpäivänä.
Minä herään aina ennen kuutta.
Muut ovat aamu-unisia.
Minua ei haittaa.
Minun hetkeni,
minun onneni. ❤
Olin muutama päivä sitten
äidiksi syntymisen äärellä.
Sain tehdä Ystäväni Kummilapselle
lahjaksi pieniä söpöyksiä.
Tuli vahvasti omat muistot mieleen.
Pienet varpaat, miniriikkiset tikkusormet,
sinistäkin sinisemmät silmät,
ihmeellinen suu,
suvun piirteet,
vauvan tuoksu.
Täydellinen. ❤
Oma vauvani on nelivuotias.
Juoksee omilla jaloillaan,
harjoittelee pyörällä ajamista,
on kiinnostunut kirjaimista,
luettelee isoja numeroita,
torjuu hyvin maalivahtina,
lämäsee maalin.
Haluaa osata sen,
mitä vanhemmat sisarukset,
koululaiset. ❤
Lapset kasvavat.
Muuttuuko äitiys?
Tuleeko elämään väljyyttä,
kun lapset eivät ole koko ajan ihan vieressä?
Tarvitaanko äitiä vähemmän,
kun lapset osaavat tehdä asioita itse,
päättää omista asioistaan?
Mihin äitiä tarvitaan,
kun ei tarvitse antaa enää edes keinuvauhteja? ❤
Kyllä äidille riittää kysyntää,
ainakin jos hetkeksi istuu sohvalle.
Silloin löytyy hierottavaksi kipeitä jalkoja.
Milloin on juostu liian pitkästi ja lujaa,
milloin hypitty tuntitolkulla trampoliinilla
milloin on ihmeellisiä kasvukipuja,
milloin vain jumista hieromisen tarvetta.
Läheisyyttä ja kosketusta,
äidin hoitavat kädet.
Ja samalla kuunteleva korva
lapsen mietteille,
ajatuksille,
iloille ja suruille.
Se työ ei lopu koskaan,
onneksi. ❤
Ja kasvavan lapsen pohjaton nälkä.
Äidin osuus:
pitkä kauppalista,
kukkurakärry ruokaa,
selkävääränä kassien kantoa,
kokkausta vaikka aamusta iltaan.
Lasteni mielestä suurin rakkaudenteko
on se, että kaapista löytyy aina ruokaa
ja toiseksi tulevat vaatteet.
Että ne ovat oikean kokoiset,
oikean näköiset,
sopivat ja ehjät.
Ja puhtaat.
"Miten äiti onkin niin hyvä
ruoanlaittamisessa ja
pyykkienpesussa?"
sanoi kerran Lapseni. ❤
Rakkauden teko.
Että rakastaa toista.
Että sanoo sen päivittäin.
Silloinkin kun päivä on ollut heikompi.
On ollut tappelua ja kapinamieltä.
Rakkaus pehmittää mielet,
valostuttaa hetken,
kirkastaa sään.
Sisällä läikähtää lämpimästi. ❤
Viiskytsenttiset vauvat
tavoittelevat jo äitinsä mittaa.
Kohta kasvavat yli
ja taputtavat päälaelle
rakkaudentaputuksia.
Äitiyden onni:
lapsi kasvaa ja kehittyy,
pärjää itsensä ja muiden kanssa.
Siinä on samalla se kipukin,
ettei hän enää aina ole ihan siinä vieressä.
Sydämessä on kuitenkin aina paikka Hänelle.
Niin lähellä lapset aina ovat.
Sydämessä. ❤
Sydämessä. ❤
Äitiys on lahja,
suuri lahja.
Niin kiitollinen siitä tehtävästä.
suuri lahja.
Niin kiitollinen siitä tehtävästä.
On onnellista olla äiti.
Joka päivä. ❤
Aurinkoista äitienpäiväsunnuntaita!
Välitetään toisistamme! ❤
Ihana postaus, tärkeitä asioita, juurikin noin se menee ❤ Sinulla on taito kirjoittaa asioista suoraan, konstailemattomasti ja niin lämpöisesti. Tykkään! Ja nuo pikkuruiset vaatteet, niin suloiset 💕 Ihanaa päivää sinne 😊
VastaaPoistaKiitos, Eerika! <3 Oli kyllä niin söpöstä tehdä pitkästä aikaa pieniä vaatteita, oikein lutusta. :)
PoistaIhania sanoja olet kirjoittanut tähän postaukseen.
VastaaPoistaNiin totta kaikki, niin kaunista, niin elämänläheistä.
Äitiys on elämän pituinen tehtävä. <3
Kiitos, Kaisu! <3 Äitiyden tehtävä puhututtaa ja mietityttää varsinkin näin äitienpäivän aikaan. Saa niin paljon ylisanoja, että pohtii, onko sitä niiden arvoinen. Olen ajatellut, että on oma itsensä ja pyrkii ajattelemaan toisen parasta ja toimii siihen suuntaan, niin silloin on riittävän hyvä. Yli-ihminen ei tarvitse olla. :)
PoistaKauniita sanoja ja suloisia vaatteita! ❤ Minäkin olen aamuihminen, mutta se oma aamuhetki on tällä erää haave vain, kun kaksi nuorimmaista ovat myös aamuihmisiä..
VastaaPoistaKiitos, Raisa P! <3 Onneksi meillä ei kukaan muu herää aikaisin. Tämä on ollut henkireikäni vuosia. :)
Poistakirjoitat kivasti meistä äideistä, sellaista se perhe elämä on: äidin tärkeä taito on saada kaikki pyörimään. Vuodet vierivät nopeasti eteepäin, aikansa kutakin. Pienistä nyyteistä kasvaa omatoimisia nuoria. Ihania muistoja kun talo hiljenee. Irmeli
VastaaPoistaKiitos, Irmeli! <3 Jotenkin minusta tuntuu, että aika menee tällä hetkellä vauhdilla, kuin ohikiitävä juna, että kaikkeen ei ehdi tarttua, vaikka haluaisikin. Nyt kun itsellä ei enää ole vauvaa ja vanhin on murrosiän kynnyksellä, niin tuntuu, että yksi aika on takana. Se vauva-aika. Vaikka pienihän nuorin on, kun on vain neljävuotias. Mutta ei kuitenkaan enää vauva, joka tarvitsee kaiken läsnäolon. Aika aikaansa kutakin. Ihania muistoja! :)
PoistaOlipa kaunis postaus. <3 Ihania ajatuksia äitiydestä, niistä kaikista tunteista ja tilanteista, joita siihen väistämättä sisältyy. Ja kaikista puutteistaan huolimatta omilleen sitä on maailman kallein ja rakkain, vaikka niin harvoin se itsestä siltä tuntuu. Runon sanoja mukaillen: niin vähän antaisin, näin paljon sain.
VastaaPoistaKauniita ovat myös pikkuriikkiset vaatteet, joita olet rakkaudella tehnyt. Meidänkin vauva alkaa lähennellä neljää vuotta. Haikeaa se välillä on, vaikka toisaalta tämänkin elämäntilanteen tuomia mahdollisuuksia samalla arvostaakin.
Jokainen elämänvaihe pitää sisällään silti aina sen tunteen siitä, etten osaani äitinä toiseksi milloinkaan vaihtaisi. <3
Juurikin noin, Kaaru! Joskus kun oikein väsyttää äitinä oleminen, lenkki luonnossa tai tuokio ompeluhuoneessa saattaa piankin kirkastaa taas elon. Paljon enemmän siitä tehtävästä on jo nyt saanut kuin on itse pystynyt antamaan. Jokainen lapsi on kasvattanut ja opettanut minua vahvemmaksi ja ymmärtämään elämää paremmin. Onnellista päivää Sinulle! <3
PoistaKauniisti kirjoitettu ♥ Minäkin sanoin tänä vuonna, että juodaan kahvit kun heräätte. On nimittäin niin pitkä aika yrittää makoilla sängyssä niin kauan että viimeinenkin teini herää :D Minä nautin myös rauhallisista aamuhetkistä, erityisesti viikonloppuisin. Ihana oma hetki :)
VastaaPoistaKiitos, Hannele! Täällä taas rauhallista aamuhetkeä olen viettänyt. Jospa nyt lähtisin koululaisia herättelemään. :) Mukavaa päivää Sinulle! :)
PoistaJuuri tätähän se äitiys on, hyvin kiteytetty. Tunnen itseni vielä erittäin tarpeelliseksi, vaikka lapset ovat kasvaneet.
VastaaPoistaYhteiset asiat vain muuttuvat hieman erilaisiksi. Suloisia pikkuisia vaatteita, ehkä pääsen niitä vielä tekemään mummin ominaisuudessa :)
Kiitos, Saija! :) Kyllähän sitä vielä usein itsekin tarvitsee äitiä, vaikka viiskymmentä ikämittarissa lähenee. :) <3
PoistaMitäpä tähän enää voisi sanoa, olet tiivistänyt kaiken niin kauniisti äitiydestä. Ja olipa huolella tehty liivimekko vuorineen, arvostan!
VastaaPoistaKiitos, Johanna! Tuo liivimekko on nopeatekoinen, keskosvaatekaava. :) Se on varmaan vuoritettuna nopeampi tehdä kuin ilman vuorta. :)
PoistaKauniisti kirjoitettu, ihan meinaa silmät kostua<3 Oma esikoiseni aloittaa syksyllä eskarin ja vähän samanlaisia ajatuksia ja tunteita käyn läpi pääni sisällä<3
VastaaPoistaMahdottoman suloisia minivaatteita.
Lapsen eskariin tai koulutielle laittaminen on kyllä niin herkistävää. Samoin eka kertaa hoitoon vieminen. Onneksi ensi syksynä minulla ei ole kumpaakaan herkistelyn aihetta. Jonakin kesänä olen stressannut aiheesta niin paljon, että olen päivittäin kuluttanut sen mietiskelyyn energiaa. Toisaalta on ihana, kun lapset kasvavat ja kehittyvät, mutta samalla tekee niin kipeää se irtipäästäminen. Ihanaa yhteistä kesää Sulle ja sun Eskarilaiselle! <3
Poista