Vinhat-sukat ja laskuvirhe

 

Vinhasti kiitää aika. 

Tuntuu, että justiinsa loppui joululoma

ja nyt jäätiin jo talvilomalle. 

Helmikuun alussa olen neulonut 

huivia, neuletakkia, lapaset ja sukat. 

Tässäpä nyt esittelen uudet sukkani:

Vinhat.

Osallistun näillä vinhoilla sukilla

Sukkalaatikko2026-haasteeseen. 

Helmikuussa neulottavat sukat

ovat Jonna Kapelan suunnittelemat Vinhat. 

Niiden ohje löytyy Ravelrystä. 

Itse neuloin sukat paksummasta langasta 

ja siksi vähän jouduin soveltamaan ohjetta.

Soveltamiseen liittyen sattui myös kuukauden moka. 

Laitoin alkujaan aivan liian vähän silmukoita puikoille. 

Laskin nimittäin silmukat väärin.

Tajusin resorin jälkeen, 

että sukista tulee liian pienet, 

mutta en purkanut, vaan jatkoin neulomista. 

Kun molemmissa sukissa oli kantapäät tehtyinä, 

totesin, etteivät sukat olleet neuloessa löystyneet taianomaisesti.

Sukat eivät oikeasti mahtuneet jalkoihini. 

 Kaiken lisäksi sukat olivat ihan muodottaman malliset,

ettei niitä voinut lahjoittaa pienempijalkaisellekaan. 

Päätin purkaa tekeleeni. 

Purkamista hidasti älyttömästi se, 

että olin ehtinyt päätellä kaikki langat. 

Mikä älynväläys!

Purkuhässäkän keskellä tajusin myös, 

etten halua sukkiini limenvihreitä raitoja. 

Eipä muuta kuin aloitin alusta

uudella silmukkamäärällä

ja osittain uusilla väreilläkin. 

Uusista sukista tuli ihan verrattoman vinhat!

Ihan mahtavalle tuntuu näin sunnuntai-iltana, 

että edessä on monta vapaapäivää

ilman mitään erityisiä suunnitelmia. 

Pikkusen saimme lisää luntakin, 

niin pääsee myös ladulle. 

Nautiskellaan keskitalvesta!

Vinhasti se kiirii kohti kevättä. 

*****

Lankana sukissa on Seiskaveikan jämiä. 

Tällä postauksella osallistun myös KristiinaK:n helmikuun kuvaushaasteeseen,

jonka teemana on Kuukauden moka, KLIK.

Vuodenvartijat-sukat

"Vuodenvartija seisoo ajan portilla, 

siinä missä vanha vuosi päättyy ja uusi syntyy. 

Ne suojaavat kulkijaa pakkaselta 

ja kantavat mukanaan 

muinaisen vartijan voimaa, 

joka ei horju, 

vaikka tuuli käy 

ja pakkanen paukkuu."

Aloitin Sukkalaatikko2026-haasteen

neulomisen Vuodenvartijat-sukilla. 

Sukkien malli on Johanna Walliuksen käsialaa

ja se on ladattavana ilmaiseksi Ravelrystä 

ainakin nyt tammikuun ajan. 

Olipa kiva neuloa tällaiset nopsakat sukat.

Itse käytin lankana omia jemmojani. 

Tumma harmaa on Nykälän langan Sofiaa

ja turkoosi on Novitan Seitsemää veljestä. 

Vähän sain jännätä,

riittääkö harmaa lanka. 

Onneksi riitti!

Ihan pienet nytyset jäi kumpaakin väriä. 

Neulominen on sellaista

mukavaa hetkeen tarttumista.

Siinä kiire jää, 

syke tasaantuu

ja stressi hälvenee puikkojen 

muotoillessa langasta silmukkalenkkejä. 

Pakkanen on viime viikkoina paukahdellut.

Nyt on kuitenkin mukava kymmenen asteen pakkanen

ja keveitä pakkaslumihiutaleita leijailee rauhoittavasti ilmassa. 

Mieli lepää. 

Oikeastaan nyt olisi hyvä aika laittaa

uusi neulomus puikoille.

Leppoisaa tammikuun meininkiä!

Nautiskellaan käsitöistä

ja talvesta!

 

Toisen roska, toisen aarre

 

Toisen roska

voi olla toisen aarre. 

Näin oli tälläkin kertaa. 

Kahdesta kohtaa rikkoutunut säkkituoli 

työpaikallani oli menossa roskalavalle. 

Yhtä reikää olin paikannut tarrapaikoilla useaan otteeseen. 

Aina se tarra irtautui

ja sähköiset styrox-pallot olivat pitkin lattioita

siistijöiden riesana. 

Nyt säkkiin oli tullut toinenkin reikä. 

Reikien lisäksi säkin pinta oli melko nuhruinen.

Säkille annettiin hävittämistuomio.

Minä päätin yrittää pelastaa sen. 

Ja onnistuin siinä. 

Paikkasin reiät. 

Sen jälkeen tein säkille uuden päällisen.

Jemmoistani löytyi kaksi metrin kangaspalaa. 

Oranssi ja harmaa farkkupala olivat ihan nappivalinta. 

Molemmat napakkaa, tiivistä ja hyvälaatuista uutta kangasta.

Pitkä, sopiva vetoketjukin löytyi.

Vetoketjun olin kesällä pelastanut aikansa palvelleesta teltasta. 

Onnekseni (=laiskuuksissani) olin jättänyt vetoketjun reunaan

kangassuikaleet, tarrapalat ja tuulilistankin. 

Ihan täydellinen tähän projektiin

- värinsäkin puolesta.

Niin Kuopus sai itselleen uuden säkkituolin.

Tässä säkissä on hyvä istua lukemassa tai pelaamassa. 

Tässä vuoden ensimmäisessä käsityössäni 

on paljon niitä elementtejä, 

joita toivoisin löytäväni 

tämän vuoden käsitöistäni:

 - vanhasta uutta

- korjausompelua

- kierrätystä

- jemmojen hyödyntämistä

- onnistunut lopputulos

- tekemisen iloa.

Millaisia käsitöitä Sinä aiot tehdä

alkaneena vuonna? 

*****

Osallistun tällä postauksella 

KristiinaK:n kuvaushaasteeseen Kuukauden hankinta/löytö, KLIK.

Tämä rikkoutunut säkkituoli oli todellakin sitä. 

Kunnon win-win-tilanne!

Niin, ja Sinäkin voit osallistua tähän kivaan kuvaushaasteeseen. 

Joka kuukausi tulee uusi aihe.

Joulukuun 17. päivä

 

Tänään valvoin välituntia 

vesisateessa sateenvarjon alla. 

Ei tuntunut jouluiselta sää.

Niin äkkiä muuttuu keli.

Neljä päivää sitten lenkkeilin 

viidessätoista pakkasasteessa

kauniissa lumihuurteisessa metsässä. 

Samana päivänä nappasin muutaman kuvan 

Kristiina K:n kuvahaasteeseen:

Näkymä kotini ikkunasta (KLIK)

Miten talvista silloin olikaan?

Talvista ja kaunista. 

Valkoista ja kuulakasta. 

Sinistä hämärää ja jouluista.

Ehkä vielä saamme valkoisen joulun.

Tai edes pienen pakkasen. 

Toivon niin. 

❤❤❤

Siinä vielä muutama 

sininen välähdys

lenkkipolun varrelta. 

Silmä lepää. 

Sateen ropinakin kuulostaa joskus kivalle,

mutta ei joulukuussa. 

Joulumieli on silti tallessa. 

Sitä ei edes sade saa lannistettua. 

 

Tiskiliina, luutu vai rätti?

 

Viime postauksessa surkuttelin 

käsitöideni hidasta tahtia.  

En minä aina hituroi. 

Nyt sain kolme tiskiliinaa valmiiksi

ihan käden käänteessä

Siis mitä tiskiliinaa???

Mitä ihmeitä ovat tiskiliinat? 

No, siis luutuja. 

Tai rättejä niin kuin jotkut sanovat. 

Rätti on minusta kuitenkin hieman ala-arvoinen nimitys.

Minulle rätti on epäkelpo, 

vähäarvoinen, ehkä ei niin laadukaskaan.

Siksi en tykkää itse käyttää rätti-sanaa käsitöiden yhteydessä. 

Luutu, pöytäluutu. 

Sillä nimellä minä kutsun tällaisia, 

joilla luututaan eli pyyhitään pöytä. 

Liina taas on sellainen hienompi, 

joka laitetaan pöydälle peitteeksi, koristeeksi, 

pöytäliina katsos. 

Neuloin nämä kolme luutua 

pellavaisesta langasta. 

Neuloin löysästi, 

joten luutuista tuli ilmavia. 

Ihanan ilmavia. 

Ne kuivuvat hetkessä

ja eivät ala niin helposti haisemaan.

Pellavaluutun imukyky kuulemma vain paranee vanhetessaan. 

Neuloin luutut älyvapaasti, 

nopeasti ja puikkojen heiluttamisesta nauttien. 

Ensimmäisen tein 1o1n-joustinneuleella, 

toisen neuloin 2o2n

ja kolmanteen käytin korinpohjaneuletta. 

Siis niin rentouttavan mukavaa

ja älynystyröitä rasittamatonta käsityön tekemistä. 

Tästä  minä tykkään!

Jatkoon!

Arvaapas, mistä muusta minä tykkään?

Siitä, että juuri tänään meillä Siipan kanssa tulee

 20 avioliittovuotta täyteen. 

Edelleen tykätään. 

Edelleen tahdotaan rakastaa.

Edelleen menisin vihille saman Miehen kanssa.

Edelleen juhlistettaisiin yhteistä onnea pienessä Turkansaaren kirkossa. 

Edelleen valittaisiin hääpäiväksi torstai, koska torstai on toivoa täynnä. 

Kuva on Rusetiinan ottama vuonna 2005.

Mikä on sitten onnistuneen avioliiton salaisuus?

Minusta se on vähän niin kuin tuollainen hyvä luutu. 

❤ Se on ilmava.

Siinä on kummallakin tilaa hengittää, 

olla oma itsensä.

❤ Se on kestävä.

Se ei murru arjen väännöissä,

se luottaa toiseen ja 

haluaa olla itsekin luottamuksen arvoinen.

❤ Se on pestävä.

Sen saa puhtaaksi sovinnolla, 

jos on tullut epäsopivia sanoja

tai turhia tiuskimisia.

❤ Se on arkinen, 

mutta ah, niin tarpeellinen.

Toimii se myös juhlahetkinä, 

kuten kunnon luutukin. 

❤ Se paranee vanhetessaan.

Tuttua ja turvallista.

❤ Sillä pyyhkii hyvin. 

Kyllä 20 vuoteen on mahtunut 

paljon onnen tunteita, 

iloa ja huumoria. 

Toki joskus vähän tasaisempaa 

ja ankeampaakin, mutta harvemmin.

Iloa ja huumoria toivon seuraavalle 20-vuotiskaudellekin. 

Kuva on otettu vuonna 2023, kun kävimme näyttämässä
vihkikirkkoamme lapsillemme. 

Näillä kirkkokuvilla juhlistan aurinkoista juhlapäiväämme.

Samalla osallistun Kristiina K:n heinäkuiseen kirkkokuvahaasteeseen. (Klik)

Vihkikirkkomme on Turkansaaren kirkko. 

Se on Oulussa Turkansaaren museoalueella

nököttävä pieni kirkko. 

Kirkko on puinen ja se on rakennettu alkujaan kalastajille.

Se on valmistunut vuonna 1694. 

Se on somaakin somempi. 

Onko Turkansaari Sinulle tuttu? 

Jos ei ole, 

suosittelen tutustumaan, 

jos käyt Oulussa päin. 

Tähän postaukseen mahtuikin monenlaista asiaa. 

Tämä oli tällaista juhlapäivän ajatuksen virtaa. 

Nyt alan värkkäilemään juhla-ateriaa, 

että se on valmis,

kun Mies pian palaa töistä.

Pyyhin luutulla pöydän puhtaaksi

ja levitän liinan pöydälle. 

Iloitaan, 

nautitaan ja 

fiilistellään!

❤❤❤

Tavallinen paita ja pieni punainen sydän

 

Tavallinen tiistai, 

tavallinen toive, 

tavallinen paita. 

Toteutunut toive. 

Tavallinen paita.

Tavallista parempi tiistai. 

Paitaan kätkeytyy 

äidin rakkaus toivojaa kohtaan.

Sen tietää, vaikka ei sitä sanoisikaan. 

Kerroin sen kuitenkin pienellä punaisella sydämellä. 

💓

Pieni punainen sydän kuvastaa

ehdotonta rakkautta.

Äidin rakkaus omia lapsia kohtaan on juuri sellaista. 

Se on alkanut jo ennen syntymää

ja se jatkuu silloinkin, 

kun poikanen lennähtää pesästä.

Ehdoton rakkaus kestää, vaikka

uhmaikä nyrkittää ovea

ja murrosikä puhaltaa jäätävästi. 

Olen halunnut rakastaa lapseni 

vahvoiksi, 

pärjääviksi ja 

omanlaisikseen.

Olen sanonut heille, 

ettei ole sellaista asiaa, 

josta ei voisi äidille luottamuksella puhua. 

Ettei ole sellaista kysymystä, 

jota ei kehtaa äidiltä kysyä. 

Ja monenlaista on vuosien aikana kysytty. 

Monenlaisiin asioihin on tarvittu mielipidettä. 

Tavallisena on tiistaina oli

onnellista ommella 

tavallinen paita

ja tuottaa mielihyvää

tavallisen paidan toivojalle. 

💓

Iloa Sinun päiviisi!

Toivon, 

että Sinunkin toiveesi toteutuu.

*****

Paita on ommeltu Ottobren 7/2017 Grandpa-kaavalla. 

Kangas on trikoota omasta jemmasta. 

Muistelen ostaneeni sen Oulun Eurokankaasta. 

*****

Osallistun tällä postauksella KristiinaK:n huhtikuun haasteeseen,

jonka aiheena on Pieni ja punainen. (KLIK)

Ompelukone - siitä en ihan heti luovu

 

Ei se ole loma eikä mikään, 

ellei yksi päivä hujahda ompeluhuoneessa.

Minulla se oli tällä talvilomalla eilinen päivä. 

Mukavaan ompelupäivään sisältyi

vähän huoneen järjestelyä, 

kasa silitettäviä vaatteita, 

muutama korjausompelus

ja kaksi uutta pikkuompelusta

alkuviikolla ostetusta kankaasta. 

Toki johonkin väliin mahtui

myös vanhojen kankaiden ihastelua ja hiplausta. 

Olen helmikuun aikana 

pohdiskellut Kristiina K:n haastetta:

Kodinkone, josta en luovu. (Klik)

Kyllä se minulla on ompelukone. 

Mieti nyt, 

miten upea kone se on.

Se auttaa rikkimenneen tuotteen korjaamisessa,

jolloin vaate saa uuden mahdollisuuden.

Sen kanssa luot kankaasta tuotteen, 

josta olet haaveillut, 

jonka tarvitset

tai jonka haluat.

Se tekee siistiä jälkeä muutamaa nappia painamalla.

Sen äärelle on aina rentouttavan terapeuttista istua. 

Ompelukoneen ääni suorastaan rauhoittaa mielen. 

Näin se on. 

(Pst! Ihan joskus, 

tosi harvoin, 

se vahvistaa myös sinun hermojasi, 

kun se ei toimikaan kuin unelma, 

mutta tätä tapahtuu siis vain tosi harvoin!)

Toki kotona on paljon muitakin tärkeitä laitteita. 

Hella, jääkaappi, pakastin ja pyykkikone

- niitä ilman olisi vaikea elää, 

mutta ne oikeastaan lasken peruskodinkoneiksi, 

jotka kuuluvat jokaiseen omakotitaloon. 

Niistä ei oikeastaan voi edes luopua.

Siksi en niitä tähän valinnut. 

Mutta ompelukone, 

ah, se on minulle tärkein 

näiden pakollisten jälkeen. 

Eiliset ompelukseni

omalla Pfaffillani olivat

tyynyliina Tyttären kämppään

ja avainnauha itselleni.

Värit sen paljastavat

- kevättä kohti mennään. 

Kevättä mieleen ja

hymyä suupieleen!

❤❤❤

Kotini vanhin esine

Uusi vuosi ja uudet haasteet. 

Olen vähän etsivällä silmällä 

katsellut itselleni tälle vuodelle

jotain mukavaa haastetta. 

Päädyin kuvaushaasteeseen. 

(Pst! On minulla yksi käsityöhaastekin, 

mutta esittelen sen sitten, 

kun saan sen käyntiin.) 

Kuvaushaaste löytyi Kristiinan blogista. 

Hänen bloginsakin on minulle uusi tuttavuus, 

mukavantuntuinen sellainen. 

Tammikuun haasteena oli kuvata ja esitellä 

kotini vanhin esine. (KLIK)

Katselin kotiamme

ikäsilmälasien läpi. 

Kodissamme on aika paljon 

esineita ja asioita 1940- ja 1950-luvuilta. 

Yksi huonekalu on kuitenkin 1920-luvulta (ehkä). 

Se on sänky, 

jonka olen ostanut kirppikseltä,

jossa lapsemme ovat vuorollaan nukkuneet,

joka edelleen on parisänkymme vieressä, 

mutta jossa ei enää nuku kukaan. 

Paitsi Kuopus sairaana ollessa. 

Se sänky on vanha renginsänky. 

Se on kapea.

Pituutta siihen kuitenkin saa mukavasti. 

Kyllä siinä on varmasti rengille uni maistunut pirtin perällä

tuhdin iltapalan jälkeen, 

kun töitä on ensin paiskittu iltamyöhäiseen saakka. 

Sänky on jonkun taitavan käsityöläisen tekemä. 

Arvostan sitä. 

Uutta maalia sänky on saanut varmasti pintaansa

1920-luvun jälkeenkin, 

mutta liitokset ja puuosat ovat pysyneet kuosissaan. 

Tykkään tästä sängystä, 

vaikka en sen historiaa tarkemmin tunnekaan.

En raaski siitä luopua, 

vaikka sille ei enää vakituista käyttäjää olekaan. 

Tämä on ehkä kotimme vanhin esine. 

Sitä kannattaa säilyttää jo senkin vuoksi.

Viime tipassa ehdin osallistua tammikuun haasteeseen. 

Huomenna on jo helmikuu. 

Iloa viikonloppuusi!

*****

Sängyn päälle on nakattu tekemäni tilkkuviltti. (KLIK)

Seinällä on tekstaamani huoneentaulu. (KLIK)

Kaksi metriä Talvipuutarhaa

 

Jos sinä saisit kaksi metriä aivan valloittavaa 

Nuppu Printin Talvipuutarha-joustocollegea, 

mitä sinä siitä tekisit?

Minäpä näytän, 

mitä minä tein. 

Sain nimittäin kahden metrin palan Talvipuutarhaa

Facebookin ompeluryhmä Alavaran

yllätyskangas-ompeluhaasteessa. 

Upea kangas!

Päätin, että ompelen sen käyttöön 

viimeistä soiroa myöten. 

Ensin ompelin itselleni hupparin. 

Jemmoista löytyi huppuun ihanat keinonahkaiset purjerenkaat, 

litteä nyöri ja nyörin päihin metalliset koristeet. 

*****

Kangasta jäi vielä aikamoinen pala, 

suorakaiteen mallinen, 

sopiva olkalaukuksi. 

Taskun ja pohjan tein keinonahkapalasta, 

joka on ollut aikoinaan huonekaluliikkeen näytetilkku. 

Taskuun silitin heijastinkuvan, 

joka tuli yllätyskankaan mukana. 

Laukun vuoriksi käytin tuplaharsoa. 

Lisäksi vuorin alla on laukkuhuopaa, 

joka tukevoittaa laukkua

ja estää myös sen venymisen, 

sillä joustocollegehan on joustavaa. 

Laukun sisäpuolelle tein kankaan hulpiosta

renksun avaimille. 

*****

Laukun ompelemisen jälkeen

kankaasta oli jäljellä tilkkuja 

ja yksi pitkänpuoleinen soiro. 

Pitkästä kaistaleesta ompelin viimamakkaran. 

Kyllä, luit oikein!

Viimamakkara estää pakkasella

viimaa pääsemästä oven alareunasta sisälle. 

*****

Tilkkusista ompelin vielä tilkkupeiton. 

Pienet tilkkupeitot ovat kivoja välitöitä. 

Niitä onkin kertynyt jemmaan aika mukava kasa. 

Pitäisi kevään aikana ne toimittaa vauvateholle. 

*****

Tilkkupeiton nurjapuoli on tuplaharsoa, 

samaa kuin olkalaukussa. 

Sitäkin jäi soiron verran. 

Siitä palasta ompelin hiusdonitsin. 

Hiusdonitsin ompeluohje löytyy muuten täältä, KLIK

*****

Niin, kaikki pienet silput ja kangassuikaleet

syötin viimamakkaran sisuksiin. 

Niiden lisäksi sinne tyhjeni melkein muovikassillinen 

tekstiilijätettä. 

Talvipuutarhasta ei jäänyt 

jemmaan soiron soiroa. 

Näin minä käytin kaksi metriä Talvipuutarhaa. 

Olipa kiva ommella!

❤❤❤

Minun kotoisassa talvipuutarhassani on 

viime päivinä ollut todella kylmää. 

Juuri nytkin 38 astetta pakkasta. 

Kylmyyden lisäksi on ollut kyllä kaunistakin. 

Pakkasaurinko on paistanut ja 

lumi hunnuttanut kaiken upeasti. 

Kaikki puut ja pensaat tuntuvat olevan umpiunessa. 

Jospa kuitenkin viikonlopun aikana keli lauhtuisi. 

Siihen asti teen sinnikkäästi käsitöitä sisällä 

sekä nautin kakluunin lämmöstä. 

Miten sinä olet selvinnyt kovista pakkasista? 

❤❤❤

Käytetyt kaavat:

Hupparin kaava löytyy SK 2020/4.

Olkalaukun kaava on Unelmallisen.