sunnuntai 6. lokakuuta 2024

Suviviltti

 

Muistoissa kesä on 
aurinkoinen, 
suloinen,
kaunis ja
lämmin.

Niin on Suvivilttikin. 

Samaan aikaan, 
kun kesän viimeiset lämpimät auringon säteet
heittivät hymynsä syksyiseen Suomeen, 
Suvivilttikin valmistui.

Peitto valmistui pala palalta, 
palat nivoutuivat toistensa kylkeen
ja lopulta hennon vihreä i-cord-reunus yhdisti ne kokonaisuudeksi. 
Aivan kuin syksy niputti kesän tulleen päätökseen. 




Suviviltti on Suuren Käsityön 
yhteisneulontajuhlaviltti, 
jota neulottiin tammi-toukokuun aikana. 
Kesäkuussa oli sitten palojen yhdistämisen aika. 
Minulla aikataulu vähän venähti, 
kun elin kesää ilman aikatauluja. 

En tehnyt vilttiä suunnitelman mukaisilla väreillä, 
vaan tein niillä langoilla, 
joita jemmoistani löytyi. 





 


Minun viltissäni loiskivat siniset aallot, 
purjehtivat vaaleammat ja tummemmat pilvet, 
kukkivat valkoiset vuokot, metsätähdet ja kielot
ja kultainen aurinko värjää illalla metsät, pellot ja rannikot. 
Valkoisten kukkien lomassa kurkkivat vaaleanpunaiset 
kurjenkanervat ja maitohorsmat. 
Siellä täällä pilkistelee kesän makeimpia marjoja.
Kaikkea ympäröi kesän vihreys. 
Sellainen on minun vilttini. 
Sellainen oli myös kesäni. 



Viltin myötä sain hetken viivähtää vielä kesäisissä ajatuksissa. 
Viltin palasia neuloin talven ja kevään aikana monenlaisissa tilanteissa. 
Nekin nostavat muistoja mieleen. 
Tästä tuli ihana kesämuistojen peitto, 
johon on suloista kääriytyä, 
kun syyssade ropisee ikkunaan
tai pakkanen paukahtelee nurkissa. 

Iloa ja lämpöisiä ajatuksia 
alkavaan viikkoon!


*****




Viltin tilkkujen neulontaohjeet löytyvät 
alkuvuoden 2024 Suurista Käsityö-lehdistä. 
Palasten yhdistelyohjeet ja reunan päättelymalli ovat kesäkuun lehdessä.
Olen käyttänyt viltissä Seiskaveikka-vahvuisia villaisia jämälankoja. 


4 kommenttia:

  1. Ai että, miten ihana viltistä tulikin!

    VastaaPoista
  2. Oi! Siitä tuli kaunis! <3
    Olet kyllä sisukas ja tavoitteellinen näissä projekteissa. Minulta tämä olisi jäänyt kyllä muutamaan tilkkuun ja olisi tullut joku nukenpeitto! ;)

    Ihania myös nuo kuvat, joilla kuvailit tilkkuja. Kesäisiä kaikki neulontamuistoineen kaikkineen. Täykkis.

    Siihen kelpaa käpreentyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Todellisuudessa uskon kyllä, että sinä nimenomaan olisit saanut tämän valmiiksi ihan aikataulussa. :D

      Poista