Mihin teillä ripustetaan keittiön käsipyyhe?
Meillä se on tiskipöydän alaoven vetimessä.
Todellisuudessa oven sisäpuolella on
ihan koukkukin pyyhettä varten,
mutta oven ulkopuolella oleva pyyhe on
niin paljon näppärämpi.
Ompelin taas muutaman nappipyyhkeen
entisten kulahtaneiden tilalle.
Pari kertaa Vieras on kysellyt ohjetta nappipyyhkeen ompelemiseen.
Tässäpä ne nyt olisivat.
Näin minä tein nappipyyhkeen:
1. Ostin kaksi edullista käsipyyhettä, jotka leikkasin kahtia.
Usein olen käyttänyt pieniä ns. vieraspyyhkeitä.
Näin pyyhkeen reunoihin saa valmiiksi siistit kanttaukset.
Joskus olen tehnyt myös vanhoista isoista pyyhkeistä kierrättämällä.
(Toki pyyhkeen voi tehdä ihan uudesta metritavarakankaastakin leikkaamalla
ja huolittelemalla reunat.)
2. Nappiosaa varten leikkasin kaksi tylppäkärkistä V-kirjainta.
Näiden korkeus on noin 20 cm
ja leveys noin 12 cm.
Ompelin kappaleet suoralla ompeleella yhteen oikeat puolet vastakkain.
Alareunaa en ommellut.
3. Käänsin ompeluksen oikeinpäin
ja silitin.
4. Taitoin alareunan sisään ja silitin taitteen.
5. Laskostin pyyhkeen yläreunan saman levyiseksi kuin
ompeluksen taitettu alareuna.
Ompelin pyyhkeen yläreunaan suoran ompeleen,
jotta pyyhe asettuu paremmin nappiosan sisään.
6. Asetin pyyhkeen nappiosan sisälle.
Nuppineulasin.
7. Ompelin suoralla ompeleella
nappiosan ja pyyhkeen yhteen.
8. Etsin sopivan napin
ja ompelin napinläven.
Lähes jokaisesta ompelukoneesta löytyy
jonkinlainen valmis ohjelma napinlävelle.
9. Ompelin napin.
Napin voi ommella käsin tai koneella.
Minä olen jo vuosia ommellut lähes kaikki napit koneella.
Entisessä koneessani ei ollut napin ompeluun ohjelmaa,
vaan ompelin sopivan levyisellä siksakilla,
jolloin ompeleen pituuden säädin nollaan.
Nykyisessä koneessani on napin ompeluun oma ohjelmansa.
Jos napinläven ompelu tuntuu ylivoimaiselta,
napin voi korvata nepparilla.
Siinäpäs nyt valmiit nappipyyhkeet odottavat tositoimiin pääsemistä.
Ihan asiallinen kaveri! 😊
Siihenpä on hyvä kuivata kädet.
Aamupalatiskit odottavat pöydällä.
Työpaikka kutsuu pitkän loman jälkeen.
Ihana kesäloma alkaa olla takana päin.
Onnellista oloa elokuuhun!