Matkamuisto,
reissutuliainen.
Minua on ajateltu matkalla,
lämmin ajatus.
*****
Yhden käytön jälkeen
Pojan saama tuliaishuppari
on vähän nyppyinen,
toisen käytön jälkeen todella nyppyinen,
pesun jälkeen ihan karsea.
Poika sanoo,
että nypyt tuntuvat pahalle.
Niitä on pinnassa ja sisällä.
"Älä, äiti, hävitä hupparia,
vaikka en pidäkään enää sitä.
Pidän sen muistona.
Vai olikohan tää tarkoitettu koristeeksi
eikä käyttöön?"
En tykkää turhasta kaapin täytteestä.
Pelastin matkamuistohupparin käyttöön.
Pojan luvalla tietenkin.
Leikkasin hupparista kuvan irti.
Applikoin sen laadukkaalle trikoolle.
Ompelin siitä hupparin.
Tuli mielivaate.
*****
*****
Hupparista otin talteen myös hyvän nyörin kierrättämistä varten.
Muutenpa iso vaate päätyikin tekstiilijätteeseen.
Harmittaa kyllä jätteen määrä.
Vielä enemmän harmittaa huonolaatuinen vaate.
Mehukekkerit-blogissa on vietetty
laatulokakuuta (Klik).
Tämä olkoot minun laatuompelukseni.
******
Samaiselle Pojalleni ompelin jo aiemmin syksyllä tällaisen paidan.
Isommalle lapselle alkaa olla jo vaikea keksiä mitään jujua vaatteeseen.
Kuosikankaat kun eivät enää uppoa.
Tämä tilkuista koostuva tähtipaita
sen sijaan sai hyväksynnän.
Tärkeää onkin ommella vaatteita,
Huomenna on marraskuu.
Toivon laatukäsitöiden jatkuvan.
Tänään sadesää vie mennessään hämärää valostuttaneen lumen.
On juuri sopiva aika neuloa sohvan nurkassa pipoa.
Ensimmäinen on valmis,
toinen on työn alla.
Nautitaan hämärästä
ja vietetään laatuaikaa
itsemme ja läheistemme kanssa!
❤❤❤