Talviloma.
Lapsilla ja Työmiehellä.
Entäs Kotiäidillä?
Suunnitelmia,
tulemista ja menemistä
lasten ehdoilla.
Mies metsästää loman alkupäivät
ja mahtuu siihen päivän kestävä pelireissukin.
Kotiäidillä on koti ja lapset.
Molemmat superihania,
mutta eivät täytä loman tunnusmerkkejä.
"Minä päivänä olis semmonen sun päivä?
Pijä vaikka semmonen ompelupäivä.
Voisit aamusta alottaa ja lopettaa ennen yötä."
Puolison ehdotus.
Niin ihana ehdotus.
Torstaina se sitten on.
Ompelupäivä.
Työmaaksi valitsen kaksi vuotta vanhan kaavalehden.
Korkkaamattoman.
Avaamaton siksi,
että juuri lehden ilmestymisen aikoihin
olin kuukauden mittaisella synnytyskeikalla.
Lehti jäi silloin kakkoseksi.
Nyt päätän testata kolmea kaavaa.
Aloitan Kuopuksen pyjamista.
Elefanttimarssia marssivat puput ja apinat.
Kaavan iso plussa:
vetoketju selässä.
Jospa vaate pysyisi päällä
innokkaalla riisujalla.
Seuraavaksi valitsen uuden kankaan,
korin päällimmäisen.
Aivan ihanan!
Siitä teen Koulutytölle hihattoman paidan kesäksi.
Ja teen kaksin kappalein,
kun käsiin sattuu löytymään
itsepainamani helmiäisperhoskangas.
Kangas riittää juuri ja juuri.
Yhdelle perhoselle liimaan timantit.
Perhospaidassa kiiltelevät timanttien
ja helmiäisen lisäksi
joustavat, kiiltävät kantit.
Vihreän paidan jippo
on pään- ja kädenteillä.
Sopivassa välissä käyn syömässä
valmista ruokaa
katetussa pöydässä.
Tiskit jätän suosiolla Miehelle.
Välipalan nautin ylhäisessä yksinäisyydessä
uuden käsityölehden kanssa.
Nautin.
Iltapäivän puolella ompelen
Koulupojalle paitoja.
Vanhat kun ovat jääneet lyhythihaisiksi
ja helmakin on mallia "napapaita".
Poika tykkää,
että niskassa on merkki.
Siitä tietää varmuudella,
miten päin paita kuuluu olla päällä.
Mahtavia kuoseja.
Pojalle mieluisia.
Jääkiekkokankaasta pojat kävivät
suurimman väännön.
Riittääkö varmuudella kummallekin?
Varmuudella riittää.
Ompelupäivä kaartuu iltaan.
Siivoan työn jäljet.
Silitän ompelukset.
Kaiken sain valmiiksi,
mitä olin suunnitellut.
Illalla ehtii vielä virkatakin
hetken aikaa sohvan nurkassa.
Mahtavia tämmöset omat päivät!
*****
Käytetyt Ottobren kaavat:
Pyjamat: 1/2014 Elephant March, koko 86cm, lahkeensuut tehty resorilla.
Tytön paidat: 1/2014 Neon Stripes, koko 128cm
Pojan paidat: 1/2014 Railway Stripes, koko 134cm
jääkiekkopaita: 6/2013 Autumn Stripes, 134cm.