Aamu ja
heti ilo pisaroi.
Ei ole suurta syytä,
eikä mitään erityistä.
Oli vain yö,
jonka sain nukkua heräämättä.
On vain aamu,
johon sain herätä terveenä.
On tämä loma,
jolloin saa vain olla.
Luvan kanssa.
Tai oikeastaan se on määräys.
Miten sitä joskus on niin hassusti onnellinen?
Eilen ilon pisaroita pirskahteli,
kun ompelin.
Oikein niin, että hykertelin.
Olin tehnyt löydön,
joka on erityisen rakas
Pienelle Vauhtivekaralleni.
Vekaralle,
joka yli kaiken tykkää Myyrästä.
Hyviä unia!
Itsekseni hymyilin,
myös Vekaraprinsessan ilolle
kankaanpainokurssilla.
"Äiti, saanko minäkin oikeasti tehdä kangasta?"
Syntyi ensin kukka, perhonen,
sitten kello, josta tuli liian pieni.
Sitten syntyi kello,
jossa on liikaa numeroita.
"Mutta onhan kello joskus 14, onhan?"
Ja on siellä oma kotikin,
Pieni Punainen Mökki.
Oi, sitä onnea,
kun sen ompelin paidaksi.
Varmasti tulee käyttöön.
Kolmannen kerran ilo kupli
postilaatikolla.
Kirje minulle,
vähän pehmeä.
Miten sitä onkin niin höpsö?
Aikuinen ihminen!
Melkein juoksin sisälle,
melkein avasin kirjeen siltä seisomalta,
tien poskessa.
Uusia tuotemerkkejä.
Tämä päivä on alkanut Punaisessa Mökissä hyvin.
Iloista torstaita Sinullekin!
Ihanaa arkionnea ♥
VastaaPoistaTyynelän emäntä tykkää!
Ja miten hellyyttävä tuo painettu kangas :)
Tiedätkö, kun aamulla kirjoittelin tätä, niin sinä tulit ensimmäisenä mieleen tuosta arkionnesta. :)
PoistaOn niin tärkeää nähdä onni ihan tavallisessa arjessa.
:))
PoistaSe on kyllä tärkeimpiä oppimiani asioita.
PoistaIhania onnenhetkiä ja kuinka mukava niistä onkaan nauttia. Ai että upea tyttäresi painanta ja ihana paita siitä syntyi, voi mahtavaa! Kyllä minä tykkään kun saan oman merkin ommella ompeluksiini, se tuntuu mukavalle :) Ihanat sinun merkkisi!
VastaaPoistaKiitos, Kanneli! Oikeastaan tuo tytön "painanta" ei ole painanta, vaan tussipiirros ja maalaus. Neiti oli niin innoissaan, kun sai värkätä kangasväreillä. Aivan niin kuin minäkin.
PoistaMeilläkin tykätään myyrästä :) ja tuo taitaa olla todellinen löytö! Tuo paita on aivan ihana, odotan kesälomaa, jotta pääsisimme tyttöjen kanssa tekemään omia kokeiluja. Tuo on niin uniikki, herkkä ja ihana.
VastaaPoistaOnnea myös uusille ompelumerkeille. Mitenkähän sitä saisi tuonkin asian aikaiseksi.... Hyviä vointeja ja luvallista letkottelua.
Löysin tuon myyrän Hamstereista. Hinta vähän kirpaisi, mutta on sitä tyhmempäänkin roposia laitettu. Kangas on ihan uuden veroista, vaikka ikävuosia on jo kymmeniä. Ja keltainen väri niin herkku!
PoistaVoihan lutusen lutuisuus, kuinka suloinen tuo T-paita <3. Myyrän kanssa nukkuu varmasti hyvin :) Ihanaa kirjoitusta arjesta - arki on ihan parasta!
VastaaPoistaMinustakin siitä tuli niin söpönen paita. Tuo raidallinen punainen yläreunassa on K-Supermarket, joka näkyi ikkunasta, kun tyttö kangasta kuvioi.
PoistaOikein tuli itsekin hyvälle mielelle tätä postausta lukiessa. Kyllä. Onnea on monet pienet asiat. Ja niistä pienistä asioista kasvaa iso virta, niin se vain on.
VastaaPoistaJa sitten tuo itse painettu kangas - se oikein säteilee iloa ympärilleen. Kertakaikkisen suloinen! :-)
Kiitos. Pitäisi vaan arjessa useammin sanoa ääneen onnen aiheita. :)
PoistaIhana - loma ja kiireettömyys on parasta! Voi miten suloinen tuo paita onkaan ja ihanan reippaan keltainen myyrä -tyynynpäällinen! t. Sanna :)
VastaaPoistaNeitiprinsessa on itsekin paitaansa niin ihastunut. Pitää varmaan laittaa tänään päälle, kun viimeisen kerran mennään kankaanpainokurssille. :)
PoistaAivan ihana paita! Minäkin rakasta arkea ja elämääni juuri tässä hetkessä. Maailma on aika ihana paikka, kun osaa olla hetkessä kiinni.
VastaaPoistaTotta joka sana, Pikkupippuri!
Poista