Viileä ja sateinen viikko kääntyi
juhannusaattoaamuna aurinkoiseksi ja lämpimäksi.
Linnut sirkuttavat kilpaa syreenipensaiden oksilla
ja kimalaiset surisevat kukkasissa.
Nyt ei tarvikaan sinivalkoisia juhannusvillasukkia,
jotka tein raikkaita keskikesän aamuja varten.
Tämän kauniin sävyisen langan sain
Kuopukseltani aiemmin lahjaksi.
Niin minun lempivärinen!
Pienoinen tarve oli nilkkavillasukille.
Tekaisinpa siis sellaiset.
Valmiiksi raidoitettua lankaa on helppo neuloa.
Ei ole raitalankojen päättelemistä
eikä tarvitse laskea kierroksia.
Aluksi mietin, passuutanko sukissa raidat samaan kohtaan,
mutta päätin, että näiden sukkien raidat
saavat hyppelehtiä omaan tahtiinsa.
Se oli hyvä päätös
näin jälkikäteen katsottuna.
Hain eilisellä aamulenkillä
maljakkoon tuoreet kielot.
Kielon tuoksu on niin juhannuksinen.
Lapsuuden juhannusperinteisiin kuului
kielojen hakeminen jokivarresta.
Sitä perinnettä en olen voinut
jatkaa täällä Keski-Suomessa,
sillä kielot kukkivat täällä tavallisesti jo kesäkuun alussa.
Tällä kertaa kuitenkin sainkin juhannuskielot.
Kiitos myöhäisen kesän!
Juhannus -
keskikesän juhla.
Tuntuu, että vastahan kesä alkoi.
Nytkö se jo kääntyy syksyn puolelle?
Ehkä ei vielä kuitenkaan,
ainakaan säiden puolesta.
Toivon Sinulle lämmintä,
kukkientuoksuista,
onnentäyteistä
juhannuksen aikaa.
Toivon, että saisit nauttia
kiireettömyydestä
ja kesäluonto hellisi sinua.
❤❤❤
Sukissa käyttämäni lanka on
Novitan Louhetar-sukkalanka.
Nilkkasukkiin sitä kului noin 60g.
On tosi kivan väriset ja ei tosiaan haittaa, vaikka eivät ole identtiset. Kielon tuoksu on yksi parhaista! T. Saija
VastaaPoistaKiitos! Oikeastaan nämä ovat mukavan leikkisät sukat, kun eivät ole identtiset. Kielon tuoksu on aivan huumaava. Täällä on yksi iso ojanpiennar täynnä kieloa. Se tuoksu on ihan uskomaton, kun kukat ovat täydessä kukoistuksessaan. :)
PoistaKauniin sävyinen lahjalanka.
VastaaPoistaSinivalkoiset kesäsukat niin kuin kesäinen taivas kumpupilvineen.
Kielo on kyllä kaunis kukka ja tuoksu huumaava. Tyttärellä sitä kasvaa valtoimenaan,meillä ei näy ollenkaan. Harmi.
Tämän viestisi löysin tänään roskapostin joukosta. <3
PoistaTulipa ihan kesämieli, kun aloin ajatukissani nuuhkimaan kielon tuoksua. Meillä sitä kasvaa täällä ojanpientareilla ihan älyttömästi.