Eilen t-paitojen ompelemisen jälkeen työlistalla oli
pojan tilaama vyölaukku.
Olin etsinyt jo mustan kankaan pöydälle ja
ajatellut tehdä mahdollisimman yksinkertaisen,
Yläkerran ompeluhuoneen helle uuvutti.
Päätin hetken somettaa viileämmässä alakerrassa.
Ja silloin se tapahtui.
Näin Ystäväni tekemän upean vyölaukun.
Sellaisen, jonka itsekin olin aiemmin haaveillut tekeväni,
mutta kaavan puutteessa ja
helteen tainnuttamana päätinkin hurauttaa helpon version,
sellaisen tutun, jossa ei tarvitse aivoja nyrjäyttää.
Ystäväni julkaisussa mainittiin "ilmainen kaava".
Mitä?
Missä?
Ilmainen kaava!
Ihan totta!
Ja kuulemma ompelukin kestää vain 45 minuuttia.
Pakkohan minun oli muuttaa suunnitelmaa
ja tehdä samanlainen.
Reilu tunti myöhemmin vyölaukku oli valmis.
Tällainen siitä tuli.
Vyölaukku on hyvän kokoinen.
Sinne mahtuu hyvin puhelin, evästä ja rahapussi.
Kiitos, @paulahannel, inspiraatiosta!
Saattaa olla,
että teen toisenkin vyölaukun tällä kaavalla.
Hei, mutta nyt tein yhden ennätyksen!
Tiedätkö, minkä?
Tekaisin kaksi postausta samana päivänä. 😃
❤❤❤
Kaavana on Slöjd-Detaljerin ilmaiskaava,
joka löytyy ohjeineen täältä. Klik
Vyölaukun kangas on joustocollegea,
jonka tuin vahvalla puuvillakankaalla.
Aivan mahtavan nopeaa toimintaa sekä ompelun että postausten kirjoittamisen osalta. Reipas oot!
VastaaPoista:D Kiitos!
PoistaTuli kiva! Kiitti vinkistä.
VastaaPoistaKiitos ja ole hyvä! :)
PoistaHieno! Kiitos ohjeesta, täytyypä kokeilla😊
VastaaPoistaKiitos! Kokeile ihmeessä. :)
PoistaKiitos vinkistä! Tämähän on hieno, ties vaikka surauttaisinkin tällaisen ! T. Saija
VastaaPoistaKiitos! Surautapa - vaikka tilkkuisena! :)
Poista