Joka torstai menen jumppaan.
Menen vaikka kaikki muut ovat hoikkia
- tai ainakin sopusuhtaisia
ja minä ainoa pullero.
(Tai saattaa siellä olla joku muukin pyöreähkö,
mutta en ole pitänyt siitä niin kirjaa.)
Mutta minäpä en anna asian haitata.
Menen ja jumppaan,
nautin.
Ja toden totta.
Askel askeleelta,
hyppy hypyltä
ja kuvio kuviolta
minä olen pienentynyt.
En toki niin nopeasti kuin olisin toivonut,
mutta pienentynyt kuitenkin.
Suunta on oikea.
Jumppaan vedetään päälle
The Treenikamppeet.
Joustavat, napakat, hengittävät.
Mukavantuntuiset.
Urheilutekstiilit.
Kaikki tekevät niin.
Paitsi kerran.
Kerran eräs Nainen
oli laittanut liuhuvahelmaisen paidan,
ei urheiluvaatteen,
vaan sellaisen kesäpaidan.
Ehkä hänen jumppapaitansa oli juuri pesussa.
Silloin oivalsin jotain.
Oivalsin tosiaankin.
Jumppapaidan ei ole pakko olla ihonmyötäinen.
Jumppapaidan ei ole pakko paljastaa koko vartaloni silhuettia.
Sellaisen paidan minäkin haluan.
Liehuvahelmaisen urheilutopin.
Tilasin lycraa jo syksyllä
ja aloin odottelemaan inspiraatiota.
Pari viikkoa sitten se tapahtui.
Tuli myyntiin Aino-topin kaava.
Tilasin samalla istumalla.
Näytti heti omalle.
Ei näyttänyt urheiluvaatteelle,
mutta sellaisen minä päätin siitä tehdä.
Tässä se nyt on.
Uusi treenitoppi.
Juuri niin sopiva hartialinjasta.
Sopivampi kuin mikään aikaisempi.
Ei kiristä,
ei purista,
ei turhia väljyyksiä,
ei edes kainaloryppyjä.
Ei anna armoa käsivarsialleille,
mutta minä annan.
Rintapieleen silitin timantteja.
Timantit ovat ikuisia.
Toivottavasti ikuista on myös liikunnanilo.
Parasta on kuitenkin liehuva helma.
Sen minä halusin.
Se antaa armoa mahamakkaroille
ja paksuille pakarakannikoille.
Hulmuhelman suojassa
molemmat saavat pienentyä rauhassa.
Tai olla pienentymättä.
Suosikkivaate.
Omannäköinen.
Turvallinen.
Varmuudella.
*****
Tällä jutulla osallistun Kototeko-blogin Renew mama-haasteeseen (Klik).
"Renew Mama -ompeluhaasteet ovat oodi naiseudelle. Hyväntuuliset haasteet kietoutuvat pääosin teeman "kuinka löydän itselleni sopivan pukeutumistyylin ja vaatemallit" ympärille? Nämä seikat korreloivat suoraan siihen, sukeltaako vaatekaapiltamme ulos tyytymättömyyttään vai tyytyväisyyttään huokuva Mama."
(Lainaus Kototeko-blogista)
*****
Kaavana käytin Aino-toppia, koossa 42.
Helmaa pikkusen kavensin kaavaan nähden.
Kaavaa myy Tyyne-Esterin verkkokauppa.
Paita näyttää hienolta ylläsi. Timantit ovat piste iin päälle, kiva lisä. Käy vaan jumpassa liikunnan riemusta mutta olen kyllä pyöreämpiäkin liikkujia nähnyt -ainakin kun katson peiliin:)
VastaaPoistaKiitos! :) Ilman muuta käyn. Joskus vain tuntuu, että olen väärässä paikassa, kun muut ovat niin solakoita. En anna asia häiritä, vaan menen senkin uhalla. :D Meille pullukoille se liikunta vasta tarpeellista onkin! :)
PoistaKyllä nyt on upea treenitoppi :)
VastaaPoistaKiitos, tykkään itsekin! :)
PoistaVau,mahtava! Näyttää ihan treenivaatteelta,peukku :)
VastaaPoistaKiitos! :) Ja tuo lycra on aika ihana treenimateriaalikin.
PoistaHyvän näköinen toppi, tuolla kelpaa jumppailla!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaIhana oivallus! Näyttää tosi hyvältä :)
VastaaPoistaKiitos! Kaava on todella hyvä. Taitaa olla sinun käsialaasi, vai olenko väärässä? :)
PoistaHienoa, että kaava toimii :)
PoistaOlet oikeassa :)
Tämä on ihana! En ymmärrä miksi jumppavaatteiden edes pitäisi olla aina niin järkyttävän tiukkoja. Jokainen tyylillään. En itsekään ihan kauheista makkarankuorista tykkää ja toinen mikä on ihan nou nou on juoksutrikoot kera lyhyen paidan. En voisi kuvitellakaan itselleni. Minusta tuo sinun toppi on tosi nätti ja naisellinen. Kiitos osallistumisesta haasteeseen! :)
VastaaPoistaKiitos! Tämä on kiva haaste ja yritän osallistua siihen mahdollisuuksieni mukaan. Totuushan on, että ihonmyötäisillä jumppavaatteilla on hyvä treenata, mutta ne eivät kerta kaikkiaan näytä hyvälle kaikkien mahamakkaroideni kanssa. Mä olen varmaan niin vanha, että minusta sellaiset liian lyhyet treenipaidat näyttävät teinimuodilta. :D
PoistaLoistava postaus, samat ajatukset pyörii nimittäin varmasti monen muunkin jumppaajan mielessä. Hyvännäköinen toppi, juuri sellainen jonka itsekin haluaisin päälleni jos "julkisesti jumppaisin " :)
VastaaPoistaKiitos! Hyvä tuo "julkisesti jumppaaminen". Minä jumppaan sekä julkisesti että kotona. Jotenkin saan enemmän itsestäni irti julkisessa jumpassa. :)
PoistaIhana postaus kaikkinensa! En ole koskaan oivaltanut treenivaatteiden ihonmyötäisyyttä vaikka toki ovatkin varmasti aktiiviurheilijalle se paras "työvaate". Eivät takerru mihinkään, mutta eivät myöskään annan yhtään armoa makkaroille. Kaunis treenitoppi, liehuvahelmoineen <3
VastaaPoistaKiitos! Kyllä ne ihonmyötäiset oikeasti tuntuvatkin hyviltä jumppavaatteilta. Ne ovat hengittäviä ja joustavia kuin toinen iho. Toinen asia on sitten, näyttävätkö ne hyviltä. :)
PoistaTämä on kyllä kaunein ja naisellisin jumppatoppi, jonka minä olen nähnyt! Itsekään en tykkää niistä kireistä, tosin en minä kyllä käy jumpallakaan ;)
VastaaPoistaKiitos! Aika naisellinen tästä kyllä tuli - se on juuri sopiva adjektiivi tähän. :)
PoistaKiva treenipaita! En minäkään makkarankuoressa viihdy.. :)
VastaaPoistaKiitos! Teepä sinäkin tällainen liehuhelmainen. :)
PoistaKyllä tämä paita sykähdytti minuakin. :)
VastaaPoistaMulla käy helmat aina lyhkäsiksi, kun kyykistelen ja jumppailen. Pitää nykiä koko ajan. Ehkä se vartalonmyötäisyys vetää paitaa ylöspäin. En tykkää siitä.
Tällainen ladymalli voisikin olla hyvä juttu tai tiedä vaikka jo onkin! ;)
Ladymalli :D Kiitos! :) Minulla on kans yksi pitkähihainen urheilupaita, jota käytän hiihdossa ja lenkkeilyssä vilpoisilla keleillä softshellin alla, ja se aina nousee navan yläpuolelle. Ihan raivostuttava! Nyt onneksi sain mieheltäni lahjaksi uuden ja se on todella pitkä, menee ihan takapuolen alapuolelle. Sitä käytän nyt päivittäin hiihdossa. Tai niinä päivinä kuin siis hiihdän. Ihan joka päivä en hiihdä, vaikka mieli tekisikin - tarviihan sitä ihminen lepopäivänkin välillä. Tämä liehuhelma on testattu ja ei nouse ylös. Tietenkin jos kuperkeikkoja tekee, sitten se nousee, mutta harvemmin minä semmosta jumppaa harrastan. :)
PoistaKaunis - hyvin kaunis!
VastaaPoistaKiitos. :)
PoistaTreenivaate pitää olla juurikin sellainen jossa viihtyy ja voi keskittyä vain treenaukseen.. Tämä paita kyllä näyttää tosi hyvältä, sopisi varmaan kaikille vartalotyypeille :)
VastaaPoistaKiitos! Minäkin arvelen, että tämä passaa hoikalle ja pullerommalle. :)
Poistavau,tarttis alkaa samaan jumppaan,sais kyytiä nuo pelastus-renkaat ;) ja tosiaan,tartteeko niiden treeni-vaatteiden aina olla ihon myötäisiä ? tuo tekemäsi paita on upea!
VastaaPoistaEi muuta kuin mukaan vaan, suvi! Ilman muuta. Ei ne pelastusrenkaat itsekseen häviä - sen olen omakohtaisesti kokenut. :) Tsempit sinne! <3
PoistaTodella kaunis jumppapaita ja sopii sinulle hurjan hienosti! Intoa jumppailuun:)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaVau miten tyylikäs, tätä voisi ihan hyvin käyttää jumppasalin ulkopuolellakin! Istuvat ja muutenkin mieluisat urheiluvaatteet nostavat kyllä kummasti treenimotivaatiota. Liikunnan iloa sinulle! :)
VastaaPoistaKiitos! Jep, mulla olikin päällä tämä yhtenä päivänä neuletakin alla, mutta on tämä niin liukas ja urheiluvaatekankainen, että taidan tehdä toisesta materiaalista neuletakin alle topin. :)
PoistaTosi kivan näköinen treenitoppi! En ymmärrä miksi urheiluvaatteiden pitäisi olla ihonmyötäisiä makkarankuoria :)
VastaaPoistaKiitos! Olen tätä nyt viikon testaillut jumpissa - on kyllä niin ihana, mun mallinen. :)
PoistaSinä taisit pelastaa myös minun päiväni! Kiitoksia tästä jumppatoppi-vinkistä. Tuo näyttää hyvälle, menisi varmasti ihan muussakin käytössä kuin jumpassa. Minäkin olen inhonnut niitä makkarankuoria ja liian lyhyitä paitoja. Urheilu on rasittavaa, jos joutuu koko ajan miettimään vilkkuuko napa tai työmiehen viiva. Tosin minä julkisesti vain hiihdän ja uin tällä hetkellä :).
VastaaPoistaKiitos! Tämä on ollut ihan huippu käytössä. Teepä sinäkin itsellesi, vaikket jumppaisikaan julkisesti. Minä olen kyllä nyt ihan koukuttunut hiihtoon. Pakko päästä ladulle joka päivä, vaikka välissä olisi hyvä pitää lepopäiviäkin. :)
Poista