Maaliskuun pieninä joutoaikoina
ompelin parikymmentä
pupunkorvapussia
(työohjeet pusseihin täältä).
Lahjoiksi,
yllätyksiksi,
kiitokseksi.
Sisään suklaata,
siemeniä, nappeja,
jotain pientä.
Omille Vekaroille tein nimikkopussit.
Koulupojalle vihreäkorvaisen,
Koulutytölle punakorvaisen,
Vekaralle sinikorvaisen ja
Onniliinille oranssin.
Hiljaisen viikon aamuina
vielä unisilmässä
pienet varpaat
ovat loikanneet vintin portaat alas
etsimään omaa pupunkorvapussiaan.
Missä korvat pilkottavat?
Mitä paljastuu pussista?
Suklaata vai muita namuja?
Kaapin kätköistä löysin
aiemmin tekemäni pehmokanan.
Siitä tuli taitellun kanan kaveri
(työohjeet taiteltuun kanaan täältä).
Kanan kanssa kaapista löytyivät
pienet huovutusharjoitukset.
Pajunkissat ja tipuset.
Vekarat ovat virponeet pajunoksakimpuilla
Mökin Akan useaan kertaan.
Onnea ja terveyttä pitkäksi aikaa.
Isoimmat oksat ovat porraspielessä ruostuneessa tonkassa.
Keskikokoiset vanhassa pullossa olohuoneessa
ja pienimmät päälärissä puuhellalla.
Olohuoneen oksat saivat koristeeksi munia.
Pääsiäinen.
Sen aika on nyt.
Pitkäperjantain synkkyydessäkin
saa nähdä pääsiäisen ilon.
Ilon ja värit.
Vahvan aavistuksen keväästä
ja tulevasta kesästä.
Kasvusta.
Mukavan rauhallista pääsiäisen aikaa Sinulle!
ps. Huhtikuussa on tarkoitus ommella Neidille vappunaamiaisiin keijun asu.
Siivet jo on. Hyviä vinkkejä ja linkkejä keijupukuihin otetaan vastaan
Ihania kaikki! Minäkin ompelin pari pientä pupupussia ohjeellasi, kiitoksia vielä siitä. Hauska tuo kananen.
VastaaPoistaKiitos, Hanna Mi! Kiva kuulla, että ohjeestani on ollut sinulle iloa ja hyötyä. :)
PoistaVoi miten iloisia värejä ja ihania ideoita! Hyvää pääsiäistä!
VastaaPoistaPs. SK 4/11 löytyy keijumekon kaava, kokeiltu on jokunen vuosi sitten :).
Kiitos samoin Sinulle! :)
PoistaKiitos vinkistä. Pitääpä katsoa, löytyykö se lehti jemmoistani.
Kauniita pääsiäiskoristeita. Nyt on mukava nauttia pääsiäisen ajasta. Oikein ihania päiviä teille! Näin äkkiseltään ei tule mieleen linkkejä keijun pukuun liittyen, mutta vaaleanpunaista, kevyttä, tylliä, kimalteita yms. jotain sellaista tulee mieleen:-)
VastaaPoistaKiitos, Kanneli! On niin mukava, kun välillä on muutama päivä töistä vapaata ja saa luvan kanssa vain olla. Eilinen kylästeltiin Kummitytön perheen luona ja käytiinpä paluumatkalla ihastelemassa Ystäväperheen ihan pientä Vauvaa. Huomenna sitten saamme vieraita kotiin, kun Onniliinilla on yksveesynttärit. Rauhaisan mukavaa pääsiäisen aikaa Teillekin!
PoistaVoi että, kaikki on niin nätisti laitettu. Meillä jostain syystä jäi tänä vuonna koristelut vähän vähemmälle, mutta on meillä nyt sentäs jotakin pääsiäisjuttuja esillä :). Todella ihania varsinkin nuo huovutustyöt! Hyvää pääsiäistä!
VastaaPoistaKiitos, Krista! Sinä olit tehnyt kans kivoja pupusia. :)
PoistaHurmaavia pupupusseja! Kauniita pääsiäiskuvia ja rimmailuja =) Löysin juuuri blogisi ja jään lukemaan!
VastaaPoistaKiitos, Uusi BlogiVierailija! <3 Ja tervetuloa seuraan, toivottavasti viihdyt. :)
PoistaIhania pääsiäisjuttuja <3. Rauhallista ja rentouttavaa pääsiäistä.
VastaaPoistaKiitos, samoin Sinulle ja Perheellesi!
PoistaIhana pääsiäispostaus! Pussukat on kivoja, täytyykin napata ohje talteen! Ja tuo kana <3
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaPääsiäisen tunnelma kohdillaan! Ihania kotikutoisia juttuja kaikki. Sinulla on näppärät sormet ja luova mieli!
VastaaPoistaPääsiäisen iloa! Lastenlasten kanssa olimme lasten pääsiäiskirkossa.Ihanasti pappi puhui pitkänperjantaista verraten mustaan multaan josta kylvetty siemen nousee vihreytenä, elämänä, ilona. Konkreettinen mielikuva. Pääsiäinen, kevät-uuden alku. <3
Kiitos, Kaisu! Mekin käytiin oppilaiden kanssa lasten pääsiäiskirkossa kiirastorstaina. Meidän kirkossa kerrottiin pääsiäisestä kuvin. Kauniita kuvia olivat löytäneet jostain kirjasta.
PoistaIhastuttavaa reippautta noiden pussien ompelussa! Toivottavasti saajat osaavat niitä arvostaa, ovat niin ihania. Kanat ovat oikeita symppiksiä :)
VastaaPoistaKiitos, Sanne-Maija! Annoin noita pusseja vain sellaisille, joiden tiedän osaavan arvostaa ja joilla on käyttöä pussille jatkossakin. :)
Poista