sunnuntai 9. elokuuta 2026

Laudeliinat helposti ja nopeasti

 

Olin jo tovin etsiskellyt 

edullisia ja laadukkaita peflettejä saunaan. 

Aikoinaan tein tilkkuisia laudeliinoja (KLIK), 

mutta ne on käytetty loppuun jo aikoja sitten. 

Muutama vuosi sitten leikkelin vanhan 

pellavapöytäliinan palasiksi 

ja kanttasin palat lauteiden suojiksi. 

Nekin ovat kuluneet olemattomiksi.

Sen verran usein meillä saunotaan. 


Monet ostoiset pellavalaudeliinat,

jotka eivät ole edes olleet edullisia,

ovat hiutuneet puhki todella pian. 

Sen jälkeen ne päästävät pyykin sekaan "hitusia",

 joita saa sitten tarraharjan kanssa metsästää tummista vaatteista, 

jotka ovat olleet samalla kertaa pyykkikoneessa.


Etsinnässä siis nyt oli edullinen, 

kestävä ja pestävä pefletti

tai peflettikangas.


Ja löysinkin sellaisen.




Sattumalta muiden ostosten ohessa hoksasin 

pyyhehyllyllä astiapyyhkeitä, 

joiden kuosi miellytti silmää

ja kankaan tuntu oli laudeliinamainen.

Kaiken lisäksi liinat olivat edullisia.


Ostin yhden paketin peflettitestiin. 

Leikkasin liinan puoliksi

ja saumuroin leikkausreunan. 

Laudeliina oli valmis.

(Olisihan nuo reunat voinut kääntää ja ommellakin, 
mutta laiskotti.☺)



Muutaman käyttö- ja pesukerran jälkeen

totesin uudet laudeliinat toimiviksi.

Ostin muutaman astiapyyhepaketin lisää,

leikkasin ja saumuroin,

ja nyt peflettejä on saunassamme riittävästi.

Tämä oli taas sellainen minulle mieluisa

 "vartissa valmista" -ompelus.



Kesäloma alkaa olla lopuillaan. 

Huomenaamulla työt kutsuvat. 

Olenko valmis työarkeen?

Ainakin toivon, 

että arkirutiinit palaavat pian 

lomamoodin tilalle. 


*****

Jaanpa vielä muutaman kuvan 

Sallan reissulta, 

jonka teimme heinäkuun loppupuolella. 





Niin nautinnollista oli olla keskellä Ei mitään.

Silti ympärillä oli kaikki, 

mitä tarvitsin. 

Pehmeät suot ylitettiin 

tukevia pitkospuita pitkin. 

Tunturin laelta näki kauas, 

ihan naapurimaan puolelle. 

Tuuli huuhteli ajatukset kirkkaiksi.

Kunpa alkava kouluvuosikin olisi tällainen:

virkeitä ajatuksia, 

selkeitä päämääriä, 

vaikka ne siintäisivätkin kaukana

sekä tukevia askelmia, 

vaikka ympärillä olisi kuinka hyllyvä 

kysymysten ja vaatimusten suo. 

Onnellista syyskesää meille kaikille!


❤❤❤


*****

Astiapyyhkeet ostin Jyskistä. 
Astiapyyhe Limurt on kooltaan 50x70cm. 
Paketissa on kaksi pyyhettä ja hinta 3 euroa. 
Eli yhden puolitetun astiapyyhepefletin hinnaksi tuli 75 senttiä. 
Astiapyyhe on tiivistä 100 % puuvillaa. 
Kestää hyvin 60 asteen pesua.


Ps ja muoks!
Yksi saunajuttu unohtui...
Vielä ehtii kerätä koivunlehtiä
saunatuoksuja varten. 
Itse keräsin tänä aamuna. 
Kunhan lehdet ovat kuivuneet, 
ompelen tuoksupusseja löylyvettä varten.
Kun kesä on takana
ja taskussa vain mukavat muistot,
koivun tuoksuinen löylyvesi herättää muistot eloon.
Tuoksupusseista tein postauksen viime joulun alla, KLIK.

❤❤❤ 







12 kommenttia:

  1. Wau miten upeat laudeliinat sait edullisesti! Noita voisi luulla ihan jonkin saunatuotteita valmistavan firman tekemiksi. Meillä on laudeliinoja paljon sillä otin talteen kaikki vanhempieni jäämistöissä olleet laudeliinat. Taitaa niistä jäädä vielä seuraavallekin sukupolvelle.
    Tuo tuoksupussi koivunlehtineen on myös hieno idea. Meillä riittäisi mökillä koivunlehtiä vaikka "tuoksusäkeiksi" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! <3
      Sinun pitääkin tehdä saunan nurkkaan tuoksusäkki - säkin täydeltä koivun tuoksua. Mieti, miten ihana sitten talvipakkasilla. :)

      Poista
  2. Meillä on samanlaiset laudeliinat ja hyvin ovat kestäneet käyttöä. Tuo oli hyvä muistutus kerätä koivunlehtiä! Heti huomenna kerään. Monena vuonna seon ollut suunnitelmissa, mutta aina ovat ehtineet kellestua ennen kuin olen muistanut koko asian.
    Oikein hyvää alkanutta lukuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuipa somasti! Oletko sinäkin puolitellut astiapyyhkeitä vai laitoitko ihan kokonaisina ne pefleteiksi?
      Minäkin olen juhannuksesta asti aikonut poimia koivun lehtiä, mutta vasta nyt sain aikaiseksi. Sen aikomisen aikana olisin poiminut ne lehden moneen kertaan. :D

      Poista
  3. Hyvä idea saunapeflettien suhteen. Pitäisi ottaa mallia ja tekaista uusia liinoja alustoiksi.

    Minusta oli mukava aloittaa työ, mutta jotenkin jäi kesä lyhyeksi, koska ei ollut lämpimiä päiviä kuin muutama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos sait inspiraation. :)

      Niitä hellepäiviä oli silloin, kun oli vielä koulua. Kylmää ja koleaa oli kyllä pitkin kesää. Se viikko, jonka olimme Ahvenanmaalla, oli helteinen. Turkuun menopäivä oli vielä kylmä, mutta laivapäivä oli jo todella lämmin, ihan trooppinen kuumuus oli yölläkin. Helteitä jatkui juuri meidän lomareissun verran. Kotiutumispäivänä satoi jo taas.

      Poista
  4. Kauniit pyyhkeet löysitkin ompelukseesi.
    Kiva idea ja nopsa toteutus.
    Minä tein niitä pitkiä peflettejä isoruutuisesta vohvelikankaasta ja tykkään niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tehnyt pieniruutuisesta vohvelista keittiöpyyhkeitä. Se on kyllä ihanaa materiaalia. Sopii hyvin pefletteihinkin. :)

      Poista
  5. Ihnia nuo teidän vaellusteken kuvat!
    Kiva oivallus ja helppo toteutus pefleteiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Itsekin niin nautin tuollaisista vaellusmaisemista.

      Poista