maanantai 22. kesäkuuta 2026

Kesäkuun Silmu-sukat


Kesä tuli ihan yhtäkkiä. 

Silmut ovat puhjenneet täyteen lehteen. 

Nuput ovat avautuneet kukoistukseen. 

Tuuli hulmuttaa hiuksia ja hameen helmaa. 

Ruoho taipuu jalan alla. 

Sieppo pyrähtää pesäänsä. 

Käki kukkuu lempeässä kesäillassa. 

On loma. 



Loman alkupäivinä käväisin 

muutaman päivän reissun lapsuuskotikaupunki-Oulussani. 

Reissukäsityönä neuloin Silmu-sukat. 

Langaksi valikoitui kauniisti liukuvärjätty Novitan Nalle, väriltään Kesä. 

Ohjeesta poiketen en tehnyt raitoja eri värisillä langoilla,

vaan luotin langan omaan raidoitukseen. 



Muutenkaan en noudattanut ohjetta orjallisesti, 

vaan muutin silmukkamäärän langan mukaiseksi, 

muokkasin kantapään omanlaiseksi ja 

kärkikavennuskin tuli ulkomuistista. 

Lomalla on mukava päästellä 

fiiliksen mukaan 

- neulomisessakin. 



Sukkalaatikossa on nyt viidet sukat. 

Sukkalaatikon toukokuun sukat olen purkanut nyt neljä kertaa. 

Jospa viides kerta toden sanoisi

ja saisin kivat aaltoilevat sukat neulottua valmiiksi. 

Hieman on vastustanut se sukkamalli. 

Siitäpä sitten lisää, 

jos saan sen neulottua. 




Juhannusruusu tuoksuu kesäillassa.

Vehreä nurmi kostuu yökasteesta. 

Paljaat varpaat saavat pieniä pisaroita helmikoristeiksi. 

Hilpaisen sisälle 

ja pujotan Silmu-sukat jalkaan. 

Kesäsukat, villasukat. 



Nautiskellaan kesästä.

Ei anneta kiireen pilata päiviä. 

Ei aikatauluteta lomaa. 

Fiilistellään.

Annetaan aikaa levolle.

Annetaan aikaa itselle. 

Nämä olivat ohjeita minulle. 

Ehkä Sinullekin. 

Ihanaa kesää just Sulle! 


❤❤❤



Silmu-sukat ovat osa

sukkalaatikko2026-haastetta. 

Silmu-sukat ovat Mirja Tuomivirran suunnittelemat

ja ohje löytyy Ravelrystä.


 

8 kommenttia:

  1. Voi miten kauniit kesäsukat 🤗. Kummasti niitä vaan tarvii kesälläkin. Tykkään vetäistä usein kesäaamuna villasukat jalkaan.

    Ihania kesäpäiviä sinulle 🌸.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olen kyllä sellainen villasukkaihminen. Ne passaa jalkaan juurikin kesäaamuisin ihan samalla tavalla kuin pakkaskeleillä talvella. :)

      Poista
  2. Ihanaa kesää!
    Aikaa on erityisesti itselle annettu. Juhannusruusu on niin kaunis! Ja toki aidot niittykukat. Kesäiset on sukat.
    T. Lemuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juhannusruusu on tänä kesänä kukkinut ihan valtavasti. Ja tuoksukin on niin suloinen.

      Poista
  3. Villasukat on minullakin jalassa juuri nyt! Tuo lanka on nättiä, en sitä ole ennen nähnytkään. Ihanat kukkakuvat, kuin postikortit. Ihanaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullekin tuo Kesä-lanka oli uusi tuttavuus. Luulen, että se on tämän kesän uutuus Sinullekin ihanaa kesää! <3

      Poista
  4. Kesä antaa aisteille iloa, kuten sanoit. Kesälanka on oikeasti kesäisen väristä.
    Mukavia lomapäiviä!

    VastaaPoista