maanantai 24. kesäkuuta 2024

Suviviltin toukokuun tilkut ja kuvamuistoja Lapin lomareissulta

 
Suviviltin toukokuun tilkut 
ovat nyt yhtä tilkkua vaille valmiina. 
Muutaman tilkkusen neuloin 
autossa kesälomamatkan aikana. 
Lomamatka suuntautui Lappiin
sekä Suomen että Norjan puolelle. 
Myös muutamat tilkut pääsivät 
tuulettumaan Saana-tunturin rinteille. 



Näitä kauniita kahden langan tilkkuja tehtiin 
vain viisi kappaletta. 
Näitä olisi voinut neuloa enemmänkin. 
Tuollainen liukuvärjätty lanka kyllä pääsee 
tässä neuleessa oikeuksiinsa.


Palmikkotilkkuja sen sijaan neulottiin 16. 
Tällaiselle epäpalmikkoihmiselle se oli isohko määrä. 
Minusta palmikoita on niin hidas neuloa
ja en ole yhtään sinut apupuikon kanssa. 
Se kilisee vähän väliä lattialle, 
kun irrotan siitä otteen. 


Suvivilttitilkkujen lisäksi vilautan muutaman reissukuvan. 
Mökkeilimme Kilpisjärvellä ja 
retkeilimme Saana-tunturin ympäristössä.
Kolme ensimmäistä kuvaa ovat Tsahkal-järveltä
ja Tsahkal-putoukselta. 




Seuraavat kolme kuvaa ovat Saanan liepeiltä. 
Ensimmäinen kuva on Saanalle noususta,
toinen Saanalta Mallan luonnonpuistoon ja Kilpisjärveen päin
 ja viimeinen kuva on Saanan ja Jehkaksen välisestä kurusta. 




Kahtena päivänä retkeilimme Norjan puolella. 
Pääkohteina meillä olivat 
Rottenvikfossen ja Rottenvikvatnet. 
Loput kuvat ovatkin sitten siltä reissulta. 


Putoukselle mentiin mukavaa lehtomaista polkua
ja kulkeminen oli helppoa. 
Järvelle noustiin kolmen kilometrin matka
vanhaa kivistä tietä.
Ensimmäiset kaksi kilometriä olivat todella jyrkkää nousua
ja korkeanpaikankammoista meinasivat
takana olevat maisemat 
ja jyrkkyys välillä hirvittää. 
Viimeinen kilometri oli loivaa ja 
antoi mahdollisuuden nautiskeluun. 
Korkealla oleva järvi ja ympärillä olevat maisemat 
olivat kuitenkin niin huikaisevat, 
että ylös kipuaminen kannatti. 






 Monta kokemusta rikkaampana 
saan jatkaa kesälomaa. 
Näihin muistoihin on kiva palata myöhemminkin. 
Nyt lähden neulomaan viimeisen Suviviltin tilkun 
ja alan suunnittelemaan niiden yhdistämistä. 

Toivon Sinullekin ihania kesämuistoja!


💓💓💓

#suvivilttikal
#jämätjajemmatkäyttöön






6 kommenttia:

  1. Kauniita maisemia ja ihania luonnon värejä kuvissasi sekä puhuttelevia korkeuseroja.
    Ja ihailtavaa sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä tuon viltin tekemisessä. Ihailen tässä sekä reissukuvia että tilkkujen neulomista. Mukavalta näyttää! 🥰

    VastaaPoista
  2. Viestini lähti nopsaan matkaan! Vielä piti kirjoittamani, että mielenkiinnolla odotan tilkkujen yhdistämistä ja sen valmiin peiton näkemistä täällä!

    T. Kaisu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä niin hulppeita ja kauniita maisemia, että välillä ihan mykistyi. Näissä maisemissa sinäkin varmasti nauttisit.

      Pitää ensi viikolla aloitella tilkkujen yhdistämistä. Saapa nähdä, miellyttääkö omaa silmää. :D

      Poista
  3. Kiitos retkivinkistä! Lyngenillä ollaan reissattu useamman kerran. Just puhuttiin, että sillä alueella on varmasti vaikka mitä hienoja paikkoja, joissa ei olla käyty. Noista putouksesta ja järvestä en ollut kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Olipa mukava, että sait uuden retkivinkin. Nämä kaksi ovat kyllä niin käymisen arvoisia paikkoja ja juuri muita turisteja ei reitillä ollutkaan. Lisäksi siinä lähistöllä on Lyngenin portaat. Hoksasinkin niiden alkupään siinä alla olevan kylän kohdalla. Jotkut ovat kuulemma menneet niitä pitkin ylös, sitten kävelleet siitä järvelle. Me kuitenkin valitsimme virallisen reitin. Meidän käymillemme paikoille päästiin samalta parkkipaikalta, mutta kumpaankin oli oma reitti. Ei muuta kuin eväät mukaan ja menoksi! :)

      Poista
    2. Niistä portaista olen kuullut, mutta häätyypä tosiaan ottaa selvää, missä ne tarkalleen ovat.

      Poista