tiistai 31. tammikuuta 2023

Juliat - vuoden ensimmäiset villasukkani

 

Juuri äsken tipahti puikoilta 
tämän vuoden ensimmäiset villasukat. 
Ihanan kuuraiset, 
lyhytvartiset
ja muutenkin näpsäkät!





Tänä vuonna olen päättänyt 
mahdollisimman paljon 
ommella ja neuloa jemmassa olevista
kankaista ja langoista. 
Ihan vain siksi, 
että saisin jemmojani pienemmiksi. 
Siksi innostuin Hommahuoneen Instassa olevasta Epäkeräkal-haasteesta. 
Juuri näiden sukkien lankakerä on sellainen epäkerä. 
Yksi ainoa kerä tätä väriä. 
#epäkeräkal

Lisäksi useana vuonna olen Instassa haaveillut osallistuvani 
Sukkalaatikko-haasteeseen, 
jossa neulotaan yhdet sukat joka kuukausi vuoden ajan. 
Nyt päätin siihenkin hypätä mukaan. 
Tammikuussa oli teemana 
neuloa villasukat lankavarastosta 
löytyvästä langasta. 
Tämä lanka löytyi jemmastani.
#sukkalaatikko2023

Ja ei kahta ilman kolmatta,
niin osallistunpa vielä Neulebingoonkin, 
jossa yhdellä neulomuksella rastitaan kaksi ruutua, 
ihan kuin edellisen postauksen ompelubingossa. 
Näillä sukilla rastitan valkoisen ja palmikon. 
#ewneulebingo2023


Innostutko sinä tämmösistä haasteista? 
Minä kai innostun. 

❤❤❤❤

Käyttämäni lanka on Novitan Seitsemän veljestä, sävy Kuura. 
Sukkaohje löytyy tilaajille SK 1/2023 Juliat.
Ohje on Niina Laitisen käsialaa.
Neuloin sukat ohjetta ohuemmalla langalla.
Siksi sukkien palmikot ovat ohjetta pidemmät. 


10 kommenttia:

  1. Kivat sukat ja hauskoja nuo haasteet. Ihan ei ole minusta haasteiden täyttäjäksi, teen kun aikaa (ja innostus) löytyy, Hektinen on elämäntila. Tulihan sitä jopa villapuseroa innostuksen voimalla joulupakettiin. Tuo, että ohje on SK, on myös kiva. Luen lehteä, oli kiva bongata sukkasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi. :) Minulle nuo haasteet ovat sellaisia, että tulee tehtyä. Tuntuu, etten muuten saa mitään aikaiseksi. Suuressa Käsityö -lehdessä on aina tilaajille yksi Niina Laitisen bonussukkaohje. Monesti ne ovat sellaisia melko helppoja ohjeita. Ja kauniita malleja aina! :)

      Poista
  2. Kaunis malli!
    Hitsinen, pitäisikö osallistua sukkalaatikko-haasteeseen...? En ole kyllä Instagramissa, enkä ajatellut mennäkään, muttei liene este kuitenkaan...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tokihan Sukkalaatikkohaasteeseen voi osallistua ilman Instagramiakin, mutta ohjeet aina seuraavaan kuuhun tulee Ig:ssa. Helmikuun haasteena on neuloa jonkinlaiset sukat ystävälle. <3

      Poista
  3. Onpa kauniit sukat, lumiset, näpsäkät.
    Tykkään tuollaisista matalavartisista.

    Minunkin pitäisi paremmin tutustua noihin sukkalaatikkohaasteen ohjeisiin. Yhdet sukat juuri valmistui,epämääräisestä kerästä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minäkin tykkään tuollaisista matalavartisistä sukista. Monesti korvaan niillä tavalliset sukatkin.

      Poista
  4. Nätti sukkamalli ja kiva väri. Ei tule oikein osallistuttua haasteisiin, vaikka niissä on kyllä kivoja teemoja, niin kuin nämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä taas saan haasteista lisää pontta tekemiseen. :)

      Poista