sunnuntai 5. joulukuuta 2021

5.12. Joka ikkunalla kaksi kynttilää


 

Joulukuun viides päivä. 
Itsenäisyyspäivän aatto. 



Minulla on lämmin muisto lapsuuskodistani:
Kahden kynttilän polttaminen ikkunalla 
itsenäisyyspäivän iltana.  
Kynttilät kodille ja isänmaalle. 



Omaan kotiini perinne ei ole siirtynyt sellaisenaan, 
mutta kyllä meilläkin poltetaan 
kynttilöitä itsenäisyyspäivänä. 
Sinivalkoisia.

 

Tänä vuonna tein ne itse. 
Tai osittain tein. 
Nimittäin värjäsin valkoiset kynttilät.





❤❤❤

Nämä kynttilät on 
helppo ja nopea
tehdä. 
(Hih, tämä "helppo ja nopea" 
taitaa olla minun mottoni!)
Tarvitset vain tavallisia
valkoisia kynttilöitä, 
muutaman vanhan kynttilän jämän
ja parin pientä palaa sinistä väriliitua. 
Täältä löytyy hyvä video-ohjekin kynttilöiden värjäämiseen (Klik).



Hyvin sinäkin ehdit vielä 
tekaista sinivalkoiset kynttilät. 
Itsenäisyyspäivä on vasta huomenna. 

Puuhastelun iloa 
ja kynttilän tuiketta päivääsi!


❤❤❤


Joka ikkunalla kaksi kynttilää... 
Se laulu ei kerro kyllä itsenäisyyspäivästä,
mutta sopi niin hyvin tähän aihepiiriin, 
että nappasin sen otsikoksi. 
Ja tänne joulukalenteriinhan se sopii mainiosti. 
Koko laulu löytyy kuultavaksi täältä. (Klik)


6 kommenttia:

  1. Ihanaa itsenäisyyspäivän aattoa ja toista adventttisunnuntaita.
    Sopii nuo kaksi kynttilää tänään molempiin tarkoituksiin! <3

    Nyt on oltu samoilla taajuuksilla.
    Minä nimittäin tuunasin "samalla opilla"meidän itsenäisyyspäiväkynttilät ja ne vilahtavat huomisessa postauksessa. Ja näytti, että kynttilänjaloissakin on jotain tuttua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Kiva nähdä huomenna sinun tuunauksesi. Muistelinkin, että sinulla on tällaisia messinkijalkoja. Olen bongaillut näitä kirppiksiltä.

      Sulosunnuntaita Sinulle! <3

      Poista
  2. Kiitos mukavasta ideasta💎. Leppoisaa toista adventtia ja itsenäisyyspäivän aattoa sinulle ja teille kaikille✨.❤️

    VastaaPoista
  3. Onpa hauska idea värjätä itse kynttilät! Luulin ostaneeni itsenäisyyskynttilät, mutta en ehkä sitten ostanutkaan kun ei niitä mistään löydy. Löysin sitten huomista luukkua varten vähän poltetut, ehkä viime vuotiset kynttilät 👍😄 Muuten tämä vinkki olisi pelastanut tilanteen 👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile värjäämistä joulukynttilöihin. :) Tämä oli hauskaa puuhaa. :)

      Poista