tiistai 8. joulukuuta 2020

Kynttilän valamista - 8.12


Joulukuun kahdeksas päivä. 


Poltatko sinä paljon kynttilöitä?
Mitä sinä teet steariinin jämille?
Minulla on komerossa ämpäri jämiä varten. 
Marraskuussa hoksasin, 
että se oli ihan täynnä. 
Sopivasti löytyi vielä pieni kerä sydänlankaakin
edellisen kynttilän valamisen jäljiltä. 
Sehän siis tarkoitti sitä, 
että oli aika sulattaa vanhat jämät 
uusiksi kynttilöiksi. 




Sulatin eri satsissa
puna- ja sinisävyiset. 
Lopuksi sulatin kaikki loput. 
Punaisista jämistä tuli tietenkin punaisia kynttilöitä. 
Sinisävyisistä tuli kauniita jäisiä minttuja. 
Sekasatsista tuli ruskehtava iso kynttilä. 
Valoin kynttilät maito- ja vanukaspurkkeihin. 
Jos innostut valamaan kynttilöitä, 
tekemäni ohjeet löytyvät vanhasta joulukalenterista, 
vuodelta 2014 eli täältä Klik
Sieltä löytyy yksityiskohtaiset vaihekuvat. 






Olen polttanut valamiani kynttilöitä
sekä sisällä että ulkona. 
Hyvin palavat ja 
jostain syystä niistä ei jää juurikaan 
steariinin jämiä. 





Kynttilä tuo ympärilleen valoa ja lämpöä. 
Pehmeää valoa ja suloista lämpöä
Sinunkin päivääsi! 


❤❤❤



 

14 kommenttia:

  1. Eipä olekaan kynttiläitä tullut tehtyä pitkään aikaan. Täytyykin ostaa sydänlankaa varastoon 😊 Kynttilöiden jämistänolen jo pariin otteeseen tehnyt sytykkeitä mutta aina vain niitä riittää! Kyselit muuten siitä kyntteliköstä, vastaan tähänkin että se on ostettu muistaakseni Pökkylän punaselta tuvalta muutama vuosi sitten 😊 Mukavaa tiistaita ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin olen pari kertaa tehnyt sytykkeitä. Meillä on vaan hyvät sytykepuut, ettei paljon tarvitse sytykkeitä. Enemmänkin niiden sytykkeiden tekeminen on ollut sellaista hauskaa puuhastelua. :)

      Poista
  2. Kauniita kynttilöitä! :) Kyllähän nuita tulee polteltua. Nyt ei vaan oo vielä tarpeeksi jämiä uusien jämäkynttilöiden tekoon. Sitä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullakin vierähti puolenkymmentä vuotta edellisestä valamisesta. Ei viitsi muutamaa steariinimöykkyä alkaa valamaan. :)

      Poista
  3. Minäkin olen säästänyt kynttilän jämiä, mitta vielä ei niistä kynttilöitä saa. Eilinen pipo on kaunis, niin minun suosikkiväriä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmaa on minunkin yksi suosikkiväreistä. :)

      Poista
  4. Minäkin olen laittanut nyt noita valkeita kruunukynttilän pätkiä jemmaan. Tiedä häntä, vaikka jonakin päivänä valaisin niistä kynttilöitä tai sitten käytän ne sytykkeiden tekemiseen.
    Muistan kerran lapsuudessa valaneeni kynttilöitä naapurin rouvan opastuksella. Ja sen muistan, että niistä tuli melko likaisen värisiä eli jämien lajitteleminen kannattaa.

    Kivaa kierrätystä tämäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, niistä tulee kyllä likaisen värisiä, jos panee kaiken väriset jämät samalla kertaa sulamaan. Minulla tuo yksi kynttilä on sellainen "sekasotku". :) Noista muista tuli kyllä ihan kauniin sävyisiä. :)

      Poista
    2. Tähän vinkkinä että pätkällä vahaväriä saa hyvin värjättyä massaa. Ne on parhaita joita lapsilla on koulussa, en tähän hätään muista merkkiä 😊

      Poista
    3. Tuohan onkin hauska vinkki. Pitääpä joskus kokeilla. :)

      Poista
  5. Ihania! Muistan, että lapsena äiti sulatti vanhat kynttilänjämät uusiksi. Minulla ei ole tullut tehtyä kynttilöitä kotosalla, vaikka tykkäänkin niitä poltella ympäri vuoden. Jospa alkaisinkin säästämään kynttilänloput uusien kynttilöiden valaamista varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä mukavaa puuhaa. :) Joku huono kattila kannattaa uhrata tälle hommalle. :)

      Poista
  6. Tulipa kerrassaan hyvännäköisiä kynttilöitä. Niin kuin olisi kaupasta ostettuja. Minun mielikuva jämistä tehdyistä kynttilöistä on epämääräisen näköisiä ja varsinkin värisiä mölkäleitä. Olin niin väärässä. - Rusetiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niistä tuleekin epämääräisen värisiä, jos laittaa kaiken väriset steariinit samalla sulamaan. Nyt tuli kyllä minustakin oikein kauniita sävyjä. :)

      Poista