sunnuntai 18. elokuuta 2019

Kranssi kanervista




Koulun alku, kanervat ja mustikat 
liittyvät vahvasti yhteen. 
Perinteisesti viimeisenä lomailtana
olen mennyt metsään, 
poiminut mustikat aamupalapöytään
ja kanervat maljakkoon. 
Niin tein tälläkin kertaa.

Osan kanervista vääntelin 
riidenliekojen kanssa 
ovikranssiksi. 








Eilenkin kävin metsässä. 
Osa kanervan kukista oli vaalentunut. 
Mustikat sen sijaan olivat edelleen makean napakoita. 
Puolukatkin jo punertelivat.
Metsässä mielen akut 
latautuvat nopeasti. 
Rentoutuu. 

Rentouttavaa sunnuntaita Sinulle!

❤❤❤






11 kommenttia:

  1. Kaunis kranssi! Ihania elokuun päiviä! <3

    VastaaPoista
  2. Minäkin käppäilin eilen metsässä. Siellä sielu ja silmät lepäävät.
    Keräsin mustikan ruskavarpuja maljakkoon ja pikkuisen mustikoita punaherkkujen sekaan mehumaijaan.
    Kaunis syksyinen kranssi sinulla siellä. <3 Minä en ole tuota liekoa käyttänyt koskaan. Miten väri säilyy siinä?

    Ihania elokuun päiviä sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikoissa alkaakin olemaan kaunis ruska päällä. Itse samaa ihastelin lauantaina. Minulle riidenliekon käyttäminen kranssissa oli ensimmäinen kerta. Oikeastaan en ole koskaan aiemmin sitä hoksannutkaan, mutta käytin sitä edellisen postauksen kukkalaitteeseen ja sitä jäi yli, niin ajattelin, että testaan kanervan kanssa kranssiin. Muutaman viikon päästä olen siis viisaampi tässä värin säilymisasiassa.

      Sinullekin ihanaa elokuun loppua! <3

      Poista
    2. Väri on kuukaudessa hiukan kellastunut, mutta ei häiritsevästi. Ehkä vaikuttaa sekin, että on ollut niin kosteat ilmat. :)

      Poista
  3. Kaunis on tekemäsi kranssi:)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva pitää pieniä perinteitä yllä, kun ne eivät sido eivätkä velvoita. :)

      Poista
  5. Kaunis! Nuo Riidenliukot näyttävät hyviltä siellä joukossa.

    VastaaPoista