maanantai 26. kesäkuuta 2017

Ajatuksia mustan pienen käsilaukun takaa


Silloin lauloi peippo.
Silloin auringonlämpö hyväili. 
Silloin ilma oli kirkas ja seesteinen. 
Silloin oli kesä aluillaan.
Silloin sain suruviestin. 
Ihan yllättäen, 
ilman ennakkovaroitusta.  


Ajatukset olivat niiden Rakkaiden luona, 
joita suru kosketti vielä lähempää, 
ihan vierestä. 
Että he jaksaisivat
surun keskellä. 
Että jonain päivänä 
sydän hyväksyisi menetyksen. 
Että rakkaus ja muistot kantaisivat
vaikean hetken yli.


Mieleeni tulvi paljon muistoja Lähtijästä.
Lämpimiä ja iloisia hetkiä,
tyytyväisiä ilmeitä. 
Hän oli onnellinen ihminen. 


Silloin tuoksui syreeni. 
Tuuli humisi kirkkopihan koivuissa. 
Avoimista ovista kuului lintujen juhannuskonsertti. 
Juhannuksen juhlinta vaihtui
hautajaisten tunnelmiin. 
Ei yksin suruun ja ikävään. 
Läsnä oli vahvasti kiitollisuus, 
toivo ja ilo. 
Rakkaus.


Kaikella on aikansa. 

 "Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä
ja aika kuolla,
aika on istuttaa
ja aika repiä maasta...
...aika itkeä
ja aika nauraa.."


Tänä kesänä monet onnelliset asiat
saavat haikean surureunan.
Lähtijä elää mielissämme.
Lähtijä elää kättentöissä läheistensä elämässä.
Kotikoivun varjossa, 
poimitun marjan maussa, 
yhdessä halotun puun lämmössä,
kauniissa muistoissa. 

<3






*****


Tein hautajaisiin pienen musta käsilaukun 
kaikelle tarpeelliselle mukaan otettavalle. 
Pintakangas on kierrätetyn takin vuorikankaan nurjapuoli.
Kaunis, hillitty kukkakuvio.
Vuorikangas oli niin ohutta, 
että silittelin tueksi vahvan tukikankaan.
Käsilaukun sisäosan tein vanhan ostoisen, hajonneen laukun sisuksista.
Sain valmiina kaksi taskuakin. 
Samoin magneettilukon hyödynsin samaisesta laukusta. 


24 kommenttia:

  1. Lämpöinen ajatus sinulle ja teille 💛💛💛 Kaunis pieni laukku!

    VastaaPoista
  2. Kauniisti ommeltu ja kirjoitettu Läheistä muistellen.

    VastaaPoista
  3. Lämmin osan ottoni ❤️ Kauniin laukun olet ommellut.

    VastaaPoista
  4. Lämmin ajatus sinne. ❤ Kiva pieni laukku, joka sopii käytettäväksi myös jossakin toisenlaisessa tilaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Raisa! <3 Tykkään tehdä aina semmosta, että se on hyödynnettävissä toisen kerran ja kolmannenkin. :) Tämä laukku passaa monenlaisiin tilanteisiin.

      Poista
  5. ♡ Voimia ja valoisia hetkiä surun keskellä ☆Kaunis laukku, jossa myös muistot mukana

    VastaaPoista
  6. Kauniisti kirjoitit ♡ Lämmin ajatus sinulle ja perheellesi.

    Kauniin laukun olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kanneli! <3 Minusta tuo vuorikankaan nurjapuoli, jota käytin pintakankaana, on tuossa laukussa erityisen onnistunut valinta. :)

      Poista
  7. Kauniisti kirjoitettu, lämpöisiä ajatuksia teille <3. Kaunis laukku ja olet kyllä tosi kekseliäästi ideoinut päällikankaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! <3 En oikein itsekään tiedä, miten keksin tuon kankaan. Etsin sopivaa mustaa, mutta semmosta sopivaa ei löytynyt. Sitten se piti vain keksiä jostakin. En usko, että olisin löytänyt tuota parempaa, vaikka olisin kangaskaupasta etsinyt. :)

      Poista
  8. Osaatpa kirjoittaa kauniisti! Osanotto. Hienosti kierrätetty kangas ja tyylikäs lopputulos.

    VastaaPoista
  9. Kaunis, koskettava kirjoitus. Osanottoni<3 Kauniin, tyylikkään laukun olet ommellut kierrätetystä kankaasta.

    VastaaPoista
  10. Palasin vielä tänne. <3

    Laukkusi, osa sinun surutyötäsi.
    Sitä tehdessä ajatuksissasi on ollut hän, joka lähti yllättäen.
    Tämä laukku kantaa hänen muistoaan.

    <3-lämmin ajatus Sinulle!

    VastaaPoista