Joulukuun yhdeksästoista.
"Mistähän me tänä vuonna löydettäisiin kuusi?"
Se on Mieheni ja Lasteni joulunaluspuuha nro 1.
Löytää omalta maalta kuusi,
joka on riittävän pieni,
mutta silti riittävän tuuhea.
Tänä vuonna kuuseksi on valikoitunut
"metsänhoidollinen" kuusi.
Se oli ollut kaaduksissa,
lähes jo maata hipsinyt.
Vuosia ollut rötköllään.
Oksiakin on vain toiseen suuntaan.
Kuulemma nurkkaan laitettuna oikein hyvä.
Miehen mielestä.
Minua kuusi ei ole vielä vakuuttanut.
Olen nähnyt vain sen oksattoman puolen.
Ehkä se on hyvä,
kun sen tuo nurkkaan.
Ja laittaa koristeet
ja kynttilät.
Sen sijaan tästä Tontusta minä olen varma.
Hän urkkii, kurkii, vakoilee...
... ja lelujansa arvioi.
Ja hymyn heittää ainakin
ja muotopuolen kuusen hyväksyy.
"Hyvä kuusi,
isän kaatama
ja mun kantama!"
Kaksi vastaan yksi.
Varmasti siitä hyvä tulee!
*****
Käytetyt kaavat:
Lava-auton kuva on Pinterestistä löydetty.
Paidan kaava on Lil ' Bear, Ottobre 4/2016, koko 92 cm.
Housujen kaava on Sweet & Merino, Ottobre 4/2016, koko 92 cm.
Muutokset:
Paitaan olen laittanut hihansuihin perinteiset resorit.
Housuissa on keskietusauma,
koska kierrätyskangaskappaleet olivat sen verran pieniä.
*****
Punaisella paidalla osallistun HommaHuoneen värihaasteeseen. (Klik)
"Mistähän me tänä vuonna löydettäisiin kuusi?"
Se on Mieheni ja Lasteni joulunaluspuuha nro 1.
Löytää omalta maalta kuusi,
joka on riittävän pieni,
mutta silti riittävän tuuhea.
Tänä vuonna kuuseksi on valikoitunut
"metsänhoidollinen" kuusi.
Se oli ollut kaaduksissa,
lähes jo maata hipsinyt.
Vuosia ollut rötköllään.
Oksiakin on vain toiseen suuntaan.
Kuulemma nurkkaan laitettuna oikein hyvä.
Miehen mielestä.
Minua kuusi ei ole vielä vakuuttanut.
Olen nähnyt vain sen oksattoman puolen.
Ehkä se on hyvä,
kun sen tuo nurkkaan.
Ja laittaa koristeet
ja kynttilät.
Sen sijaan tästä Tontusta minä olen varma.
Hän urkkii, kurkii, vakoilee...
... ja lelujansa arvioi.
Ja hymyn heittää ainakin
ja muotopuolen kuusen hyväksyy.
"Hyvä kuusi,
isän kaatama
ja mun kantama!"
Kaksi vastaan yksi.
Varmasti siitä hyvä tulee!
*****
Käytetyt kaavat:
Lava-auton kuva on Pinterestistä löydetty.
Paidan kaava on Lil ' Bear, Ottobre 4/2016, koko 92 cm.
Housujen kaava on Sweet & Merino, Ottobre 4/2016, koko 92 cm.
Muutokset:
Paitaan olen laittanut hihansuihin perinteiset resorit.
Housuissa on keskietusauma,
koska kierrätyskangaskappaleet olivat sen verran pieniä.
*****
Punaisella paidalla osallistun HommaHuoneen värihaasteeseen. (Klik)
Kyllä on upea paita.
VastaaPoistaKiitos, Nelli! :)
PoistaSinä se olet niin taitava noissa applikointihommissa 😍 Aina ihastellen katselen niitä, taiten tehtyjä!
VastaaPoistaPieni mies taitaa olla isänsä poika! 😊 Meidän samanikäinen ihailee isäänsä kaikessa, mutta on tilanteen tullen "vähän äitinkin poeeka", kuten itse asian ilmaisee. 😄 Ihana ikä ❤
Mukavaa maanantaita ja kiitos vinkeistä piparikranssin suhteen! Taidan kokeilla sellaisen tekoa vielä 😊
No, kiitos kiitos!
PoistaPoika on päivät Isänsä kanssa, kun he ovat päivät kaksin kotona. Illalla ei sitten kelpaakaan kuin äiti - joka asiaan. Niin rakas! <3
Kuusenhakuperinne, ihana! <3 Kyllä ne miekkoset teille kauniin kuusen löytää.Tuolla kiikaroinnilla ja silmän pilkkeellä...
VastaaPoistaOlivat kuulemma käyneet katselemassa jo varakuusta, jos aiemmin kaadettu ei täytä siselle tuotuna sitten laatuvaatimuksia. :D
PoistaKuusenhakureissut oli lapsuudessa kyllä jotain sellaista, että siitä vieläkin on tosi hyvät ja lämpimät muistot! Paita on varmasti pienen miehen mieleen,ihana applikaatio nappeineen kaikkineen.
VastaaPoistaKiitos! Tästä tuli kyllä pojalle mieluinen. Kuorma-auto! :)
PoistaPienen pojan toivepaita! Kyllä äiti tietää, mitä pikkumies tarvitsee!
VastaaPoistaKiitos! Miten ne nuo autoasiat kiinnostavatkin pikkupoikia niin paljon? :)
PoistaIhana kuusen haku paita!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaSuloista pikkuisen joulunodotus! Meillä ei ole enää sitä samaa tunnelmaa kun lapset on jo niin isoja.
VastaaPoistaNiin, itsekin jo kaiholla ajattelee, että tämä on niin ohikiitävä hetki, että pitäisi osata olla tässä riittävästi läsnä. :)
Poista