sunnuntai 18. joulukuuta 2016

18.12. Piparikranssi




Joulukuun kahdeksastoista.


Neljäs adventtisunnuntai. 
Joulu on ihan lähellä.




Tontut ovat löytäneet paikoilleen. 

Ja enkelit ja pallot.
Ja pipariukot ja -akat.



Pipareita onkin leivottu 
Punaisessa Mökissa monta kertaa.
Lapset innostuvat siitä aina yhtä paljon. 
Itse tein taas ukkeli-akkelirimpsun.
Ihan niin kuin viime vuonnakin.
Mökin väki piparisena. 



Ukkojen ja akkojen 
lisäksi tein tähtipipareita.
Isompia ja pienempiä. 
Yhdistelin ne kranssiksi. 


Kiepautin siihen vielä sydännauhan
ja laitoin pellin koukkuun. 
Tuli aika nätti!





Monenmoista puuhaa 
on vielä ensi viikolle tiedossa. 
Tänään kuitenkin jätän puuhat taka-alalle.
Levätään ja nautitaan yhdessä
 adventin tunnelmasta. 



Rentouttavaa neljättä adventtisunnuntaita Sinullekin!






18 kommenttia:

  1. Ihanaa joulua! Pikkupojan kanssa tässä luettiin tätä. Pipareiden tuoksu on kyllä vahva joulun tuoja.

    Onneksi on tämä päivä viikossa, että on aikaa huokasta ja nauttia siitä, mitä on jo tehty. Sunnuntain iloa Sinulle ja perheellesi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana, Sulla on siellä Pikkupoika kaverina. Nauti hetkestä! <3

      Poista
  2. Ihastuttava piparikranssi! Miten kiinnitit osat yhteen? Ja tuo ukkeli-akkelinauha on kyllä herttainen. Ajattelin tehdä tuollaisen meillekin, mutta tein sittenkin nimipiparinauhan tähdenmuotoisista pipareista 😊
    Se tuoksuu ihanasti aina keittiöön mennessä 💛

    Levollista neljättä adventtia punaisen mökin asukkaille! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiinnitin sen Kinuskikissan Pikeeriohjeella. Ensimmäisen kerran kun nostin kranssin ylös alustalta, se meni kahtia. Silloin se oli kuivunut kaksi tuntia leivinpaperin päällä. Lisäsin pikeeriä irronneeseen kohtaan ja laitoin kuivumaan ritilälle muutamaksi tunniksi. Nyt on liimauskohdat kovempia kuin piparit. Kokeilepa! :) Nimelliset tähtipiparit kuullostavat ihanille. Piparin tuoksu on kyllä niin jouluinen.

      Meillä on ollut täällä oikein rauhallinen neljäs adventti. Käytiin Miehen kanssa aamulla pitkä lenkki ja nyt hän lähti Lasten kanssa mäkeen. Minä täällä kuuntelen joulumusiikkia ja valmistaudun lähtemään illaksi konserttiin kirkkoon.

      Sulosunnuntaita Lintukotoonkin! :)

      Poista
  3. Nuo kranssit ovat kyllä valtavan nättejä.

    VastaaPoista
  4. Onpa hauska ja herkullinen kranssi :)

    VastaaPoista
  5. Hauska idea! Pitää joku joulu kokeilla :)

    VastaaPoista
  6. Onpa taas kiva piparkakku-idea sinulla! Tämä pitää painaa muistin sopukoihin joskus toteutettavaksi :).

    VastaaPoista
  7. Täällä on myös valmistunut perinteinen piparikranssi ja pipariukkelit odottelevat nauhaan pujotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Piparijuttuja on niin kiva värkätä näin joulun alla. :)

      Poista