Niityn puna-ailakissa,
pellon niittyleinikissä,
kukkapenkin unikossa,
kasvihuoneen kurpitsassa,
takapihan vadelmassa.
Kaikkialla surisee kesäpäivänä.
Ilma sakeana surinaa ja pörinää.
Kesän ääniä, tärkeitä, välttämättömiä.
Kesäkurpitsallekin elinehto,
jos meinaa saada hedelmän aikaan.
Minä puolestaan ihmettelen
tätä surinaa olohuoneessa.
Sainko tosiaan aikaan pörriäisen?
Eihän tästä ihan mallin mukainen tullut
ja symmetrisyyskin on vähän sinnepäin.
Minä malttamaton, hosuja.
Välillä ompelin viivan vierestä.
Kaunis se on silti,
epätäydellisenäkin.
Idean tähän surisevaan pörriäiseen sain
erityisen inspiroivasta Pomada-blogista. (Klik)
Ilmainen paper piecing-malli löytyi netistä. (Klik)
Pörriäiset kuuluvat kesään, niitä täälläkin on ihmetelty :). Upean oletkin saanut aikaiseksi! Minulta on ihan kokonaan vielä tuo paper piecing kokeilematta :). Ihania kesätouhuja teidän perheellä ollut muutenkin!
VastaaPoistaKokeile ihmeessä jossain vaiheessa. Se on sekä koukuttavaa että erilaista tilkustelua kuin mihin yleensä on totuttu. Ja kaiken kukkuraksi netin uumenista löytyy paljon ilmaisia malleja. :)
PoistaKerrassaan ihana! Ja parasta on, että ei pistä! 😀
VastaaPoistaEikä todellisuudessa ole kovin äänekäskään! ;)
PoistaYleensä ötökät on minusta kaikkea muuta kuin ihania, mutta tämä kyllä on! :)
VastaaPoistaMinä olen pikkuisen oppinut sietämään muita ötököitä, mutta ampiaisten ystäväksi minusta ei ole. :)
PoistaOi, se on ihan täydellisen ihana, tosi söpö!!! Ruskea sopii hienosti reunukseen. Olipas mukava nähdä tämä :))
VastaaPoistaKiitos! Ja kiitos inspiraatiosta. Olipahan tässä pieniä palasia ommeltavaksi, liian pieniä minulle. :) Koko kesän tämä onkin surissut mielessäni, niin olipa hyvä, että sain pörinän lakkaamaan.
PoistaIhastuttavia ompeluksia olet saanut aikaiseksi! Tämäkin pörriäinen, aika viehättävä <3
VastaaPoistaKiitos, Kaaru! :)
PoistaHarvinaisen suloinen ötökkä :D
VastaaPoistaKiitos! Tätä ötökkää ei tarvitse huiskia eikä pelätä. :)
PoistaOi miten kaunis, tuossa on riittänyt näpertämistä! Tuota paper piecing tekniikkaa kiinnostaisi kovasti kokeilla(pomada on kyllä varsinainen expertti noissa:). Netistä olen vähän katsellut ohjeita, mutta toteutukseen asti ei ole vielä ehtinyt..
VastaaPoistaKiitos! Kokeile ihmeessä. Ota joku pieni, helppo malli, jolla testaat. :) Pomadan Saija on kyllä aivan uskomattoman taitava kaikissa tilkkuhommissa. Ihan mun idoli. :)
Poista