perjantai 8. huhtikuuta 2016

Aurinkoinen paita, housukaavan etsintää ja kaivinkoneneuloja



Olen tehnyt kevätsiivousta
Vekaroiden vaatekaapeissa.
Paljon lähtee vaatteita kirppikselle. 
Koulutytön kaapista melkein kaikki. 
Housuissa lahkeet ovat liian lyhyet, 
paidoissa hihat.

Neidin vaatetilaus lähti 
ompeluhuoneen suuntaan.

Housukankaat,
mustan ja harmaan valitsi Akka.
Paitakankaat valitsi Neiti. 


 Saimi-housu-kausi alkaa olla Neidillä ohi. 
Ei resoreita lahkeensuuhun.
Ei pussittamista nilkan kohdalle. 
Siis ei kasvunvaraa Pikku Akan kielellä.
Uusien housujen pitäisi olla ihoa myötäilevät, 
mutta ei niin tiukat kuin leggarit.
Ja etutaskut!
"Mutta ei vauvahousujen taskua!"
Uudet kaavat etsintään siis!



Mustalle kankaalle testasin Chillaxia.
Noita taskuja ei tietenkään voinut tehdä kaavan mukaisesti.
Tuo on juuri se retrojen vauvahousujen taskumalli. 
Malli oli liian tilava haarukasta 
ja sitä piti pienentää.



 Harmaat housut tein Remainder-kaavalla. 
Siitä taitaakin tulla suosikkikaava.
Niin hyvä ja istuva se oli.
Pikkusen piti vain kaventaa.


Pilkkukankaan kaveriksi paitaan
löytyi heppakangasta vielä etukappaleen verran.


Toisesta paidasta tuli keväisen värikäs,
aurinkoinen suorastaan.
Itse en olisi heti osannut valita 
kahta noin eri tyylistä kangasta
samaan paitaan, 
mutta Neiti halusi. 
Hihakin piti tehdä kahdesta kankaasta,
kun enempää ei ollut tarjolla.
Nyt ollaankin Pikku Akan Tilkkuvakan ytimessä,
tilkkulaatikoilla. 
Mahtavaa!


Pitkästä aikaa nappilistakin.
Ihan vain koristeeksi.
Vieläpä valelista. 


Yksi orpo lintu jäi pienelle tilkulle.
Sen applikoin paidan niskaan. 



"Tällä mä meen huomenna kouluun. 
Tää on niin ihana!
Tässä on kaikki niin sekaisin. 
Ihan kuin sirkus tai kesä!"


*****

Ompelukset jatkuvat. 
Yksiväriset paidat ja huppari jäävät vielä vaiheeseen.
Onniliinilla kaivinkone kaivaa, koko ajan. 

"Äiti, missä se hilmuiso kaivinkoneneula on?"
"Mikä ihmeen kaivinkoneneula?"
"Se millä on palasta kaivaa,
Eti mulle se!"
Etsitään, 
vaikka en tiedä edes,
mitä pitäisi etsiä.
"Täällä! Löyty"
"Kaivaa, kaivaa, kaivaa!"

Laitetaanpas loppuun pikkuinen tietovisa.
Mikä se kaivinkoneneula todellisuudessa oli?
Ensimmäisenä oikein arvanneelle 
lähtee postissa uusi kaivinkoneneula
ja ehkä jotain muutakin. :) 

MUOKS!
Visan on ratkennut. 
Kaivinkoneneula on hakaneula. 

*****

Käytetyt kaavat:
Mustat housut: Chillax, Ottobre 1/2013, koko 128cm (pidenetty), taskut muokattu
Harmaat housut: Remainder, Ottobre 4/2013, koko 128cm(leveys)/134cm(pituus)
Paidat: Fall Basic, Ottobre 4/2013, koko 128cm (pidennetty)

36 kommenttia:

  1. Onkohan se kaivinkoneneula joku iso virkkuukoukku? Tosi hankala on kyllä keksiä mitään muuta. :) Ja hei, ihania värikkäitä vaatteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Virkkuukoukkua minäkin epäilin ja niitä tarjosinkin paksumpana ja ohuempana, vaikka ei Onniliini kyllä virkkuukoukuilla tavallisesti leiki. Eivät kuulu siis hänen leluarsenaaliinsa edes ompeluhuoneessa. :D

      Poista
  2. Tyttärelläsi on selvästi vaatesuunnittelijan vikaa, sillä paidastahan tuli todella upea :) Olisko siitä kaivurista joku vaihdekeppi, jolla ohjataan ollut hukassa?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin yllätyin tuosta keltaisen paidan lopputuloksesta. Näytti oikein reippaalta vaatteelta, kun Neiti äsken lähti kouluun. Aurinkoiselta tosiaan. :)
      E-ei- ei ollut kyse lelun osasesta. :)

      Poista
  3. Kivoja paitoja! Omalle tytölle pitäisi kanssa ehtiä hiukan ompelemaan... Voisiko olla ratkoja kyseessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eipäs ole ratkoja kaivinkoneneula. Se olisikin terävä kaivinkone. :)

      Poista
  4. Johan on tiukat housu kriteerit, onneksi löytyi mieluisat :D Ihanan aurinkoinen paita! Voisiko se kaivinkoneneula olla jonkinlainen iso viivoitin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kato tarkkaa tuommosilla Koulutytöillä, minkälaiset on oikean malliset pöksyt, etteivät ole liian lapselliset. :)
      Ehei, ei ole kyse nyt minkäänlaisesta viivottimesta. :D Edelleen on hukassa kaivinkoneneulan olemus. :)

      Poista
  5. Ihana on koulutytön paita, kertakaikkiaan söpö! Virkkuukoukkua oisin ehdottanut kaivinkoneneulaksi, mutta se se ei ollut. Mikähän ihme sitten? 6 ja 4 vuotiailta pojiltanikin kysyin, mutta eivät osanneet auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Voi, voi poikia! :) Virkkuukoukku ei kuitenkaan ole kyseessä.
      Kiitos kommentistasi! :)

      Poista
  6. On keväisen värisiä vaatteita,juuri tyttö kuosia.
    Oisko se hukassa ollut kaivinkoneneula tämä tilkkuleikkuri vai mikälie oikea nimitys?
    T:Tytti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Väärä veikkaus. Ei ole leikkuri. Hurjan vaarallisia tavaroita te ehdotatte kaksivuotiaalle leikkikaluiksi. :D No, todellisuudessa välillä on pyöröleikkurikin ollut luvatta pojan käsissä, mutta onneksi on ollut teräsuoja päällä.

      Poista
  7. Ei nyt niinkään ettei kapeissa housuissa voisi olla kasvunvaraa. Kapeat lahkeethan voivat olla vähän ylipitkät eivätkä silti mene jalan alle. Tai sitten taitettava lahkeensuu Noshin tyyliin? Kivalta näyttää Koulutyötn uudet vaatteet! :)
    Jos se kaivinkoneneula onkin vaikka iso soppakauha? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kyllä voi olla kapeissakin housuissa pituuskasvunvaraa esim. juuri noin, mitä mainitsit ja olen niitä keinoja käyttänytkin. Itse olen tykännyt käyttää pitkiä resoreita kasvunvarakeinona, mutta ne eivät enää kelpaa. :)
      Soppakauha kyllä on usein kaivinkoneen kauhana, mutta se ei ole etsimämme kaivinkoneneula. Kaivinkoneneula löytyy todellakin ompeluhuoneesta ja kuuluu sinne. Vieläkin on siin oikea vastaus hakusassa. :)

      Poista
  8. Ihanan värikäs paita tytöllä. Ja nappilista siinä on piste iin päälle! Oisko kaivinkoneneula kaksoisneula? En tiiä:)arvaan. T.Pirta

    VastaaPoista
  9. Ihania vaatteita ja olen tasan samaa mieltä tyttäresi kanssa puserosta! Aivan kuin kesä. Pikkulasten kanssa touhuamisesta on jo jonkin aikaa, joten ei kyllä hajuakaan tuosta kaivinkoneenneulasta. Ehkä joku paininjalka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Ei ole kaivinkoneneula paininjalka. Muistan, kun kerran opetin ompelua kolmasluokkalaiselle pojalle. Hän kieli keskellä suuta tähtäsi neulan aloituspisteeseen ja sitten sanoi: "Sukset alas, nyt mennään." Hän ei muistanut paininjalan oikeaa nimeä ja sanoi suksiksi. Suksia ne kyllä muistuttavatkin. Mutta kaivinkoneneula on joku muu kuin paininjalka. :)

      Poista
  10. Pikkumökissä asuu aivan selvästi jo iso tyttö. Muotihousuja pitää jo saada. Resorilahkeet ovat ihan pienten juttu, näköjään. Vaikka niin kätsyjäkin vaatepolitiikasta vastaavalle. Ei ainakaan lahkeet jäisi jalan alle. Aurinkoinen paita neidillä. Niin keväinen!

    Veikkailisin kaivurimiehen työkaluksi ompelukoneen poljinta. Sehän vois passata niihin hommiin, arvelee Rusetiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rusetiina! Näistä tuli niin kapeita, etteivät nämä jää jalan alle, vaikka olisivat himpun verran pitemmätkin. Onneksi Neidille (ja pojille kans) kelpaavat vielä hyvin Akan ompelukset. Eilen ompelin Neidille kasan pikkuhousuja, kun "ne ovat sata kertaa parempia kuin ostokalsarit".

      Ja tietovisan vastaus on edelleen teillä tietämättömillä. Ei ole koneen poljin. :)

      Poista
  11. Aivan ihania ompeluksia. Upean paidan tyttäresi on suunnitellut!
    Olisiko kaivinkoneneula kenties nepparipihdit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Nepparipihdit olisivatkin kyllä hyvä osa Onniliinin kaivinkoneeseen, mutta se on edelleen väärä arvaus. :)

      Poista
  12. Ei suinkaan se ole se millä tehdään vinokanttia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, valitettavasti en edes omista sellaista. :)

      Poista
  13. Nää sun arvauspostaukset on ihan huippuja. Mites sellainen nappilusikka vai mikä se, jota käytetään vaikka farkkujen paksujen kohtien ompelussa myös ? Tuli myös mieleen neulahuovutusneula, mutta sellaisella nyt kukaan ei anna lastensa leikkiä! :).

    Tuo keltainen paita tosiaan sulatti minunkin sydämeni, eipä ihme, että on tytölle niin mieleen kun on itse suunniteltu. Täälläkin piti tehdä muutamat uudet legginssit vielä, kun parit vanhat kului tällä viikolla puhki. Toivottavasti kesä on niin lämmin, että housut voi pariksi kuukaudeksi unohtaa kaapin perukoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että nämä tämmöset sykähdyttää. :)
      Voi, nyt te aloitte keksimään kaikkia semmosia ihanuuksia, joita minulla ei edes ole olemassa. :D
      Kiitos mukavasta kommentistasi, Krista! :)

      Poista
    2. Ja lämmintä kesää täälläkin odotellaan. :)

      Poista
    3. Kylläpä on neiti osannut antaa tarkat kriteerit ommeltavien vaatteidensa suhteen. Sellaisia ne ovat koulutytöt :)

      Ihanan iloinen on tuo keltasävyinen pusero! Näyttäisipä kantajansakin olevan yhtä aurinkoinen <3

      Kaivinkoneneulaksi veikkaisin suurennuslasia, pinsettejä, harppia, ruuvimeisseliä tai saksia :)

      Mukavia huhtikuun päiviä punaiseen tupaan!

      Poista
    4. Kiitos, Kaaru! Kriteerit kasvavat iän myötä. Onneksi vielä taidot riitti toteuttaa toiveet. Vieäkään ei löytynyt oikeaa vastausta kaivinkoneneulaksi. :)
      Mukavia päiviä lintukotoonkin! :)

      Poista
  14. Ihana tuo sekaisin oleva paita ♥

    VastaaPoista
  15. Tyttösi on valinnut ihanat kankaat paitaan, ihan huippu paita! Muutkin vaatteet näyttävät tosi kivoilta, kyllä on taas mukava mennä viipottaa näissä. Voi tuota arvoitusta. Minulla on nyt vain se etu, että moni on ehtinyt jo arvaamaan, mutta väitän ettei ole mitään käryä oikeasta vastauksesta. Käytiin ihan pojan kanssa minun ompeluhuoneessa ihmettelemässä ja veikkaamme mittanauhaa tai sellaista metrimittaa, mikä rullautuu sisälle automaattisesti? Toinen veikkaus olisi ompelukoneen polvinostin, mikäli Pikku Akalla sellainen koneessa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Hanna Mi! :)
      Sisään rullautuva mittanauha on kyllä Onniliinin suosikki, mutta se ei ollut sillä kertaa hukassa. Ja onneksi niitä on kaiken lisäksi vielä kaksin kappalein. Sellaista polvinostinta minulla ei olekaan. Mikähän se semmonen edes on? En ole edes osannut sellaisesta haaveilla. :D (....menen googlettelemaan....)

      Poista
  16. Ihania ison tytön vaatesuunnitelmia olet päässyt toteuttamaan.Uudet tuulet puhaltavat. Tytöt tietävät mitä haluavat! <3
    Voi pientä Onniliinia, kun antoi meille näin haastavan arvoituksen! Ettei olisi vaikka jäätelökauha tai vaikkapa kenkälusikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöt tietävät, mitä haluavat. Aika pienetkin tytöt. :)
      Ei ole jäätelökauha eikä kenkälusikka kaivinkoneneula. :)

      Poista
  17. Tyttö on kyllä osannut valita kauniit kankaat paitaansa, ihanan värikäs ja iloinen:) Ja housuistakin tuli vaatimusten mukaiset! Jopas heitit mielenkiintoisella tietovisalla:) Ei tule kyllä yhtikäs mitään mieleen, vaikka kuinka yritin miettiä, millä ompelutarvikkeilla/välineillä omat lapset ovat leikkineet..:)

    VastaaPoista