Vieläkin muistan sen ajan.
Ajan, jolloin meillä ei ollut puhelinta.
Kun äidillä tuli tärkeää asiaa jonnekin,
hän polkaisi pyörällä kilometrin päähän puhelinkopille soittamaan.
Se oli avokoppi, joka oli asennettu puhelinpylvääseen.
Luuri ylös ja kolikoita koneeseen.
Kaupungilla oli hienompia umpikoppeja,
lasiseinäisiä.
lasiseinäisiä.
Jos isä soitti veljelleen etelään,
hän meni Puhelin- ja lennätinlaitokselle soittamaan.
Siellä taidettiin maksu hoitaa puhelun päätteeksi.
Ei tarvinnut kolikoita syöttää kesken puhelun.
Ihan totta!
Se aika oli 1970-luvulla.
Minä olin silloin lapsi.
Sitten minä menin kouluun.
Koulukaverin kotona oli puhelin.
"Saisko kahteenkolmeen, kiitos!"
Niin piti sanoa,
jos hän soitti äidilleen töihin.
Se oli jotenkin jännittävää!
Vähän hienoakin.
Ja sitten koitti se päivä,
että meillekin ostettiin puhelin.
"Tarviihan sitä joskus,
kun lapsikin on jo koulussa.
Jos vaikka kouluun tarvii soittaa jotain.
Ja saavatpahan sieltäkin yhteyden tänne."
Vihreä puhelin kiinnitettiin seinään.
Sen verran korkealle,
ettei lapsi ylettänyt sinne kuin korkealla jakkaralla.
Lapsesta se oli jännittävää aikaa.
Milloinkahan se soi?
Kukahan soittaa?
"Hei, nyt se pirisee!"
Prrr! Prrr!
"Ai, tästä voi näin pyörittää.
Pitääpä kivaa ääntä."
"Varmaan Mummu soittaa.
Jotain hauskaa asiaa."
"Haloo, haloo."
Paljon on asioita.
"Kaivinkone, äiti ja kakka!"
Ne sanotaan Mummulle.
"Ja Mummu ja Pappa."
Tärkeät asiat on sanottu.
Luuri alas.
Luuri alas.
"Tuut, tuut, tuut."
*****
Tämä postaus liittyi Vaapula-blogin syyshaasteisiin,
joista kolmas eli viimeinen osa oli nimeltään Lapsuusmuistoni.
Tämä oli minun lapsuusmuistoni.
Kun isä puhelimen osti....
Hyödyllinen vehje, välttämätön.
Kankaassa on nostalgisia lankapuhelimella soittavia lapsia.
Värit ovat retrot, 1970-luvulta,
vaikka kangas onkin parin vuoden takaa.
Paita on seitkytlukulaisella nuukuusperiaatteella ommeltu:
tilkkuset hyötykäyttöön.
Ihan ei kahteen hihaan kangas riittänyt,
niin kokosin toisen hihan tilkuista.
joista kolmas eli viimeinen osa oli nimeltään Lapsuusmuistoni.
Tämä oli minun lapsuusmuistoni.
Kun isä puhelimen osti....
Hyödyllinen vehje, välttämätön.
Kankaassa on nostalgisia lankapuhelimella soittavia lapsia.
Värit ovat retrot, 1970-luvulta,
vaikka kangas onkin parin vuoden takaa.
Paita on seitkytlukulaisella nuukuusperiaatteella ommeltu:
tilkkuset hyötykäyttöön.
Ihan ei kahteen hihaan kangas riittänyt,
niin kokosin toisen hihan tilkuista.
Kaavat Ottobre-lehdestä:
Mustikkahaalari Ob 6/2009, koko 74, jota pidennetty olkapaloilla
ja tehty pieniä muutoksia vetoketjun seudulle.
ja tehty pieniä muutoksia vetoketjun seudulle.
Paita muokattu Kisuliini-bodysta Ob 6/2012, koko 80cm.
Kivat "retrot" vaatteet. Mukavia muistoja. Vanhat puhelimet on aika mieluisia leikkikaluja nykylapsille.. :)
VastaaPoistaKiitos! Tämä puhelin on tämän meidän Mökkimme vanha puhelin. Se hauskuttaa lapsia, kun eiväthän he ole koskaan nähneet tällaista käytössä. :)
PoistaAjatella, miten silloin on pärjätty! Nyt kaikilla puhelin kulkee taskussa ja ollaan aina tavoitettavissa. Eikä lankapuhelinajoista niin kauan ole. Vieläkin muistan meidän kodin puhelinnumeron ulkoa. Sellainen vihreä meilläkin oli seinässä, kun olin pieni.
VastaaPoistaHauska postaus ja ihana retroinen haalari Onniliinilla! :)
Kiitos! Minua melkein ahdistaa joskus se, että pitää olla aina tavoitettavissa. Itse en ole vielä vaihtanut puhelinta älyversioon. En halua puhelimeeni nettiä. En ole siihen vielä valmis. Haluan, että etten aina ole hiplaamassa puhelinta. Silloin kun tarvitsen nettiä, istun koneelle. Ja muuten elän ilman ja keskityn siihen, mitä oikeasti olen tekeämässä.
PoistaHauska tarina! Vaatesetti on just minun makuun :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaMuistan ajan hyvinkin..:))
VastaaPoistaHauskoja muistoja! :)
PoistaIhana postaus! Ihania muistoja <3 Ompelemasi vaatteet voisivat aivan hyvin olla aitoa 70-lukua, ovat niin "retrot" :)
VastaaPoistaMinä puolestani muistan omasta lapsuudestani sen, kun taloon tuli ensimmäinen digitaalinen puhelin. Kun joku soitti, näytössä vilkkui soittajan numero. Se oli hienoa se! Tuolloin elettiin 90-luvun alkua, jolloin olin alakouluikäinen :)
Puhelinkopit <3 Niitä oli kyllä joka nurkalla. Kaupunkilaislapsena soitin niistä usein kotiin :) Mutta kallista lystiä se oli! Oi, niitä aikoja!
Minäkin muistan ensimmäisen puhelinkoppipuhelun. Soitin kotiin, että myöhästyin bussista, että tulen vasta puolen tunnin päästä. :D
PoistaMäkin muistan kun meille ostettiin ensimmäinen puhelin. Meille puhelin tuli kyllä tosi myöhään, varmaan melkein kaikilla muilla oli silloin puhelin. Ja muistan senkin kun äidin piti käydä puhelinkopista soittamassa. Se oli kyllä jotenkin hienoa kun puhelin saatiin ja meidän parin isoimman lapsen piti harjoitella, että mitenkäs siihen luurin vastataan kun se soi :) Hauskoja muistoja :) Hauskat vaatteet olet ommellut Onniliinille, ihanan retrot ja suloiset! Ja tuo puhelin on mainio :)
VastaaPoistaKiitos muisteloistasi! Puhelimen kotiin tuleminen oli jotenkin juhlavaa. Minusta tuntui, että meillekin puhelin tuli tosi myöhään, vuonna 1979. Tuntui, että kaikilla muilla oli puhelin, mutta meillä ei. Mutta niinhän se lapsesta aina tuntuu oli kyse sitten mistä asiasta hyvänsä. Muilla on, mutta ei meillä! :)
PoistaIhana juttu! Kivasti kirjoitettu ja sovitettu näihin vaatteisiin.
Poista<3 Minullakin alkoi puhelinmuistelot tulla mieleeni. Siihen puhelimeen oli niin jännittävä vastata ja keskusneiti oli niin ystävällinen. Kolminumeroisia numeroita oli meidän pitäjässä. Meillä 608.
Ja sitten kun nuorena avioparina olimme Helsingissä, soitimme läheisestä puhelinkopista koteihimme.
Ja kyllä niitä markkoja meni. Oi niitä aikoja.
Meilläkin on mökillä tuollainen vanha puhelin. Pöytämalli.Lapset ihmettelevät sitä johtoa ja numerokiekkoa. :)
Teillä on ollut lyhyt numero. Mun Mies muisteli, että niillä oli nelinumeroinen. Meillä tuli heti kuusinumeroinen. Kai isossa kaupungissa oli enemmän puhelimia. Ja just se, että kolikkopuhelimeen piti alunperin olla pelkkiä markkoja. Sitähän piti jossain ensin käydä vaihtamassa ne kolikot, jos ei ollut lompsassa. Hauskoja muistoja! Tuntuu ihan ikiaikaisilta, mutta ei siitä lopulta niin kovin montaa vuotta ole. :D
PoistaIhana postaus! Melkein kaipaan välillä noita aikoja kun ei aina tarvinnut olla koko ajan tavoitettavissa, kun oli lankapuhelimet. Tosin saahan sen kännykänkin nykyään kiinni, mutta liian harvoin tulee laitettua :). Vaatteet sopii kyllä kuin nenä päähän postauksen tunnelmaan ja kuvissa on ihana veikeä tunnelma. Onniliinin sanat saivat hymyn huulille :)
VastaaPoistaKiitos! Minäkin kaipaan ja siksi monesti minulla saattaa olla puhelin äänettömällä ja kone kiinni, etten näe esim. facebookia. On niin mukava joskus olla tavoittamattomissa. :)
PoistaOmpas tutun näköisiä palikoita myöskin omasta lapsuudesta! Ompelukset kuvaavat hyvin lankapuhelin aikaa! Tuntuu ihan hullulta että ei siitä ole montaa vuotta kun tilanne oli juuri kuvailemasi, nykylapset eivät voi tätä käsittää ollenkaan. :D
VastaaPoista:) Meidänkin lapset sanoivat, että miten sitä pysty lähtemään yhtään mihinkään, kun eihän sitä tiennyt, jos just silloin tuli puhelu. :) Niin, saattoihan se silloin joku puhelu jäädä vastaamatta. :D
PoistaVoi kun ihanat! Poika, puhelin ja vaatteet :)
VastaaPoistaKiitos, Saija! :)
PoistaIhana ja hyvin kirjoitettu muisto! Hauskat retro vaatteet olet ommellut, sopii loistavasti aiheeseen :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaHymy tuli huulille tätä lukiessa, niin suloista ja nostalgista. Tutut palikat ja tuttu puhelin ja samoin vaatteiden väritykset. Minäkin olen 70-luvun lapsi :)
VastaaPoistaHyviä muistoja! Kyllä elämä on muuttunut 1970-luvusta. Muutos on itse asiassa ihan mieletön. Muistan semmosenkin, kun 1980-luvulla kirjoitettiin koulussa aineita, joiden otsikko oli jotain semmosta kuin "Elämää 2000-luvulla". Sitten mielikuviteltiin tietokoneita ja muita, mutta todellisuudessa niitä pidettiin ihan mielikuvituksen tuotteina ja mahdottomuutena. Nyt se kaikki on kuitenkin arkipäivää. Melkein kaikki toimii netin välityksellä. Ei semmosta silloin osattu arvailla edes villeimmissä arvauksissa.
PoistaAjan patinaa. Ihanat retrohenkiset vaatteet Puhelin oli puhelin, eikä mikään muu. Niin mukavasti kirjoitit! Minäkin 70- luvulla syntynyt. :) t. Pirta
VastaaPoistaKiitos! Meitähän on monta. Monesti tuntuu, että monet seuraamani bloggaajat ovat paljon itseäni nuorempia. :)
PoistaIhanat muistelut! Minä muistan hyvin hämärästi hetken jolloin meidän perheeseen hankittiin puhelin. Olisinkohan ollut jotain 4-5. Muistaakseni sitä ennen sitä ei ollut ollenkaan. Joskus huomaan kaipaavani lankapuhelinaikaa. Kun ei tarvinnut olla tavoitettavissa aina ja elämä oli muutenkin tempoltaan hitaampaa. Kai. Tosin ainahan ihmiset on varmaan osanneet kiireen tunnun tehdä. Töissäkin on varmaan iät ja ajat ollut kiire. Suhteutuen vallitseviin käsityksiin. itsestähän sekin paljolti on kiinni. Menipäs vähän sivuun... söpö vaatesetti ja lapsi. :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi. Täällä saa kirjoittaa asiasta ja asian vierestä. Monesti ne asian vieret on tosi kiinnostavia. Niin kuin tämä kiirekin. Nykyään varmasti kännykkä- ja nettiaika vaikuttaa paljon siihen, että eletään minuutti- (ja välillä tuntuu että sekunti-) peliä. Mietipä sitäkin, kun ennen on kirjeellä ilmoitettu kylästelyt sun muut. Kun tänään kirjoitat kirjeen ja lähetät sen, saat nopeimmillaan siihen vastauksen kahden vuorokauden kuluttua, jos postin kautta lähetät. Yleensä siinä menee vielä enemmän. Miten ihmeessä sitä jaksais nykyaikana odottaa vastauksia niin kauan. :D
PoistaVoi miten söpö asu! Minä olen kasarilapsi, mutta kyllä minäkin vielä muistan nuo puhelimet. Ja ihmeesti moni nykylapsikin ne tunnistaa, kun kuitenkin lelupuhelimia on myös tuollaisia vanhanaikaisia.
VastaaPoistaKiitos! Ihan totta. Kyllä meilläkin tuollaisen puhelimen lapset tunnistaa, mutta kyllä niitä huvitti, kun kerroin, että minun lapsuudessani ei ollut kuin tuollaisia puhelimia. "Siis eikö mitään semmosta puhelinta, jonka olisi voinut ottaa reissuun?"
PoistaIhana asu ❤ . Ja muistosi myös. Kyllä minäkin jossain määrin kaipaan lankapuhelin aikaa. Sovituista tapaamisista pidettiin kiinni, kun niitä ei voinut perua viime minuutilla. Puhelin kopista oli jännää soittaa, aina jännitti riittääkö rahat siihen, että saa asiansa kerrottua. Ja silloin muisti tosiaan kaikkien puhelin numerot, nyt hyvä jos omansa.
VastaaPoistaKiitos! Onkohan muisti nyt huonompi? Ei tarvitse rasittaa päätä puhelinnumeroilla. Nykyään tarvitsee muistaa vain muutama salasana tai tunnusluku.
PoistaIhania retrofiiliksiä! Kukapa silloin olisi uskonut että nyt kaikilla on puhelin koko ajan kädenulottuvilla.
VastaaPoistaEi kukaan! Ei kai sellaista osannut varmaan kukaan edes ennustaa. Kiitos kommentistasi! :)
PoistaMukavia muistoja ihanassa retrovaatteissa. Eipä tiedä meidän lapset muuten mitään edes lankapuhelimista...
VastaaPoistaKiitos! Meillä vanha puhelin on ollut lapsilla leikkikaluna. Vaikeahan heidän on kuvitella, että se on joskus ollut kännykän esi-isä. :D
PoistaKivoja muistoja ja retrohenkiset ompelut sopii siihen hyvin! Itse olen 80-luvun lapsi. Mutta muistan kuinka keräilin puhelinkortteja. Taisi meillekin puhelin tulla aika myöhään. Nykyään tosiaan on aina tavoitettavissa kännykkä taskussa tai laukussa, mutta se myös helpottaa kummasti elämää what's up ryhmineen.
VastaaPoistaSiis helpottaa tosiaankin, enkä kyllä mistään hinnasta vaihtaisi enää lankapuhelinlinjalle, kolikkopuhelimista puhumattakaan! :D
Poista