lauantai 13. kesäkuuta 2015

Neulepaidan uusi elämä





Virttynyt, venähtänyt,
kulahtanut, kutistunut,
lörpistynyt, löystynyt,
muoditon, mauton,
ryhditön, räjähtänyt. 
Vanha neulepaita,
aikansa elänyt. 

Niitä kertyy.
Niitä kasaantuu. 
Niitä on kirppiksillä pöytätolkulla.
Niitä ei osta kukaan.
Niitä ei oteta edes ilmaiseksi.
Mutta ei niitä kehtaa oikein roskiinkaan heittää. 

Annetaan vanhalle neulepaidalle 
mahdollisuus

Kaikki alkoi siitä,
kun ostin perhostyynyn.
Heräteostos, oli alennuksessa.
Kotona hoksasin,
että se tarvitsee kaverikseen puhtaan valkoista.

Sukellus kangaslaatikoihin.
Ei sopivaa valkoista,
ei edes kuviollista.

Kuin tilauksesta
 Anoppi oli pari päivää aiemmin
laittanut pussillisen tuunattavaa.
Mukana valkoinen hänen neulomansa paita.
"Jos sinä siitä joskus jotain keksit tehdä?"
Juuri sopiva perhosen kaveriksi.

Toiseksi kaveriksi löytyi tuunaussäkistä
Sukulaismiehen takavuosien "se parempi neulepaita".
Rintamukseen piristeeksi pari kaunista nappia.

Siinä ne nyt ovat.
Vierivieressä.
Vanhoista tyynyistä kaveriksi tuli mustikka.
Sopivasti vanhan sohvan sininen.




Näin kaksi vanhaa käytöstä poistettua neulepaitaa 
sai uuden elämän olohuoneen sohvalla. 








21 kommenttia:

  1. Nättejä tyynyjä molemmat tai oikeastaa nuo kaikki :) Anoppisi neulomassa paidassa on kauniit kuviot ja ihana kun annoit sille uuden elämän. Herkkä pitsi ja palmikot sopivat niin kesään kuin talveenkin. Tuo alemman postauksen leijonahuppari on mielettömän hieno. Ja leijonanpentu suloinen. Kätevää kun huppari muuttuu ihan käyttövaatteeksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eerika, kommentistasi! Anopin neuloma paita oli levinnyt varmaan kolmanneksen ja oli siten kadottanut ihan ryhtinsä ja muotonsa. Ihan käyttökelvoton siis. Mietin ennen ompelemista, että näkyyköhän venyminen lopputuloksessakin, mutta tasainenhan tuosta tuli. Ei uskoisi oikeastaan, että se on ollut roskiinmenossaoleva neulepaita.

      Poista
  2. Todella kauniita tyynyjä. Ihanan kesäisiä ovat:-) . Kiva kun tyynyjen kangas on muutakin jotain puuvillaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kanneli! Minulla on nyt jonkunlainen viehtymys valkoiseen. Olohuoneen sinisävyiset verhotkin piti vaihtaa viikolla vaaleisiin, valkopohjaisiin verhoihin. Pitkän aikaa minulla on ollutkin kovin värikäs mieli. Ja edelleen se värikäs mieli on lastenhuoneiden sisustuksessa ja lasten vaatetuksessa. :)

      Poista
  3. Tosi kivat ja sopii tuonne joukkoon hyvin. Olen hipelöinyt neulostyynyjä kaupoissakin. Nyt tutkimaan vaatekaappia uusin silmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saija, kommentistasi. Neuletyynyt ovat kyllä ostoisina tosi arvokkaita. Minäkin olen niitä joskus hiplaillut. :)

      Poista
  4. Herkän kauniit tyynyt! Onneksi neuleet saivat uuden elämän tyynyinä, menisi taidokas neuletyö ihan hukkaan roskissa. Tekstiileillä on niin helppoa luoda sisustukseen uusia tunnelmia; herkkyyttä, voimaa, iloa. Milloin mitäkin tuntee tarvitsevansa. Leppoisaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kauniita tyynyjä olet neulepaidoista ommellut! Oletko ommellut napit tyynyyn kiinni, niin kivasti ovat "kuopalla"? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on ne ommeltu ihan läpi asti. Hieman vaikeuttaa tyynyn päällisen pesua, mutta voihan sen heittää pesuun tyynyn kanssa. Näyttävätkö napit tutuille? ;) Kiitos sinulle! :)

      Poista
    2. Kyllä vain, tutuilta näyttävät. Kiva kun löysit niille käyttöä. :-)

      Poista
  6. Kiitos, Päivi Marianne!
    Minä kävin tutkimassa verkkokauppaasi. Siellähän oli vaikka mitä ihanaa. Ehkä joku päivä teen pienen tilauksen. :)

    VastaaPoista
  7. Kivoja tyynyjä, mukavia tuunauksia.Tyttäreni harrastaa samaa touhua! Palmikot ovat hänen intohimonsa. :) Valkea on niin kaunis väri, vaikkakin toki haasteellinen tyynyissä. Minulla on mökillä keräilyerä valkoisia kalastajalangasta virkattuja tyynynpäällisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kun muistutit! Kalastajalankapitsiverho. Sellainenhan minulla justiinsa on ja siitähän minä saan kans yhden tyynyn. Äiti virkkasi sen minulle entisen kodin saunan ikkunaan, sitten se oli Punaisen Mökin välioven ikkunassa, mutta remontin jälkeen sitä ovea ei enää ole ja verho jäi tarpeettomaksi. Tittidittidii! Minäpäs ompelen senkin tyynyksi. :) Kiitos taas kommentistasi! :)

      Poista
    2. Tadaa. :) Minäkin voisin ommella lisää tyynyjä niistä pitsiliinoista!

      Poista
  8. Kauniit tyynyt. Vanhoista neuleista saa mukavan näköisiä :)

    VastaaPoista
  9. Nättejä tyynyjä, itsekin tykkään neuletyynyistä ja valkoisena ovat ihan parhaita kesään. Hyvät uudet elämät sai neuleet sinun käsissäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! Valkoinen on vaan niin lianarka, että näitähän saa tällaisessa pikkulapsiperheessä pestä varmaan koko ajan, mutta pyöriihän tuo pesukone muutenkin pari kertaa päivässä, että eihän se mikään ongelma sinänsä ole. :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos, Laura! Tällaiset taitaisivat passata Tyynelänkin sohvalle. :)

      Poista