Tarve on hyvä motivaattori.
Olin jo jonkin aikaa katsellut
Kuopuksen kinttanoita paitoja:
liian lyhyet hihat ja helmakin mallia napapaita.
Siispä ryhdistäydyin ja
ompelin hänelle kaksi paitaa.
Tällä kertaa en kysellyt kuositoiveita,
vaan ompelin paidat kahdesta
hyvin jemmatusta kankaasta.
Toisessa kankaassa on suloisia Suomenpystykorvan pentuja
ja toisessa keltaisena hohtavia työkoneita.
Pakko ommella kaikki "lapselliset" kuosit pois,
sillä ei mene kuin hetki,
kun ne eivät enää Kuopukselle kelpaa.
Tulipa niistä kivat
ja oli mukava ommella.
Vähän jätin paitoihin kasvunvaraakin,
niin jospa niillä pärjättäisiin ensi syksyyn asti.
Loppuun vielä pienet latuterveiset.
Monenlaista keliä on viime päivinä ollut.
Keskiviikkona vesi tihkui latu-urasta (+5 astetta).
Torstaina oli lentokeli. (-2 astetta).
Perjantaina lumi narskui suksen alla (-15 astetta).
Lauantaina räntä kasteli loppusuoralla. (0 astetta).
Sunnuntaina aurinko helli pilvettömältä taivaalta (-2 astetta).
Ihan paras aika talvesta!
Nautitaan!
Ihanaa tulevaa viikkoa Sinulle!
❤❤❤❤
Ompelin paidat Paapiin Myyry-kaavalla,
jonka olen suurentanut kokoon 146 cm.
❤❤❤
Haasteihmisenä lyöttäydyin mukaan vuoden 2023
Ompelubingo2023-haasteeseen.
Haasteessa rastitaan yhdellä ompeluksella kaksi ruutua.
Näillä paidoilla rastin ruudut:
mustavalkoinen ja tarveompelu
sekä isokokoinen kuosi ja kanttaus (pääntie).
Ryhmä löytyy Facebookista nimellä Ompelubingo 2023.
Mukaan mahtuu ja ehtii vielä,
tule!
#ewompelubingo2023


































