Kaavan ostin loppukesästä,
vuoden toiseksi viimeisenä päivänä sain kaavan testattua.
Nyt ensimmäinen APEX-pussukkani on valmis.
Tykkään tuosta pussukan taskuideasta.
Aika kiva pussukka,
vai mitä?
Ja helppo ja nopeahan tämä oli tehdä
- niin kuin lähes kaikki ompelukseni kuluneena vuonna.
Monenlaista aikomusta oli kuluneelle vuodelle.
Moni suunnitelma tuli toteutettua,
ehkä useampi jäi toteutumatta
tai jäi odottamaan seuraavaa vuotta
- tai inspiraatiota.
Eipä se haittaa:
käsitöitä on kiva tehdä silloin,
kun niille löytyy arjessa sopiva rakonen.
Pakolla tai kiireellä ei kannata kivaa harrastusta pilata.
*****
Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä
ompelin myös valmiiksi leikatuista tilkuista
kaksi nuppupeittoa vauvatehon pikkuisille.
Tilkkujen määrää ihmetellessäni,
tein pienen uudenvuoden lupauksen:
yritän joka kuukausi saada aikaan
yhden uuden, pienen tilkkupeiton.
Tilkkuja jää vielä senkin jälkeen laatikkoon.
toiveita tai lupauksia uudelle vuodelle?
Jos jonkun kivan käsityöhaasteen tiedät
alkavan nyt vuodenvaihteessa,
niin mielellään saa vinkata.
Toivotan Sinulle
onnellista,
muistorikasta
ja lempeää
uutta vuotta 2023!
❤❤❤
*****
Pussukan kaava on APEXpouch,
jonka ostin Etsystä.
Pussukan korkkikankaan olen ostanut Kimmistä.
Pussukan puuvillat ovat Marimekon.
On todellakin kiva pussukka ja hieman erilainen malli. Tilkkupeitto on tosi herttainen. Trikoosta saa ihanan pehmeän. Hyvää uutta vuotta! T. Saija
VastaaPoistaKiitos, samoin sinulle!
PoistaTrikoosta tulee kyllä ihanan pehmeä peitto pienelle. :)
Hei taas ja onnea uudelle vuodelle.
VastaaPoistaKiitos,kun muistutit nuo tilkkupeitot ja pienet ihmiset mieleeni. Minäkin ompelin eilen pieniä petivaatteita tilkuista ja tänään. Sain ompeluinspiksen.
Ja tuo pieni pussukka on kyllä tyyliikäs. Jaksat ihanasti värkätä pieniä kauniita yksityiskohtia.
Minustakin olisi kiva löytää joku haaste! Yritin katsella onnistumatta eli onko parempi haastaa vain itsensä tekemään käsillä sitä mikä milloinkin tuntuu mukavalta!
Ihanaa ompeluvuotta sinulle!
Kiitos! :)
PoistaMinä ajattelin, että jos sukkalaatikkohaasteeseen osallistuis ja sitten tykkään Hommahuoneen epäkeräkalista. :) Ne taitaa olla mun haasteita alkaneelle vuodelle. Ja ehkä se pitää joku ompeluhaastekin ottaa ohjelmaan. Samalla tulee vähän haastettua itseäkin. :)
Ihanaa kässävuotta Sinullekin! <3