lauantai 23. elokuuta 2025

Lelutehtaan E


Koulu alkoi, 
siinä samalla työtkin.  
Uudet ekaluokkalaiset hymyilivät
silmät tuikkien innokkuutta.
Motivaatiota ei tarvinnut kysellä. 
Kaikki uudet oppikirjat olisi pitänyt saada 
heti ensimmäisenä koulupäivänä
ja läksyjäkin jokaisesta kirjasta. 
Kunpa tämän innokkuuden saisi säilöttyä
tulevienkin kouluvuosien varalle. 

Perinteistä poiketen
en ommellutkaan itselleni
uutta avainnauhaa
tai kalenterin kansia
koulun alkuun. 
Sen sijaan virkkasin viimeisinä lomapäivinä
luokkaan pehmoeläimen, pingviinin. 
Se on saanut inspiraationsa Eläköön-kirjasarjan 
Edi-pehmosta. 
Tykkään siitä oppimateriaalista
hirmuisen paljon. 
Se on sitä, 
mitä olen odottanut 
ainakin 20 työvuotta. 









Virkkaamani pehmopingviini 
sai nimekseen 
Lelutehtaan E. 
Oppilaat odottavat, 
että jonain päivänä luokkaan putkahtaa
myös Lelutehtaan A. 
Mikähän eläin se mahtaisi olla?

E taitaa olla jekuttaja. 
Aapiset se oli piilottanut 
heti ensimmäisenä koulupäivänä. 
Onneksi löysimme ne. 
Muitakin pieniä hassutteluja 
pehmo on ehtinyt jo väläytellä.

Toivon, että huumorin ilo saisi sävyttää koko kouluvuotta. 
Se on voimavara niinäkin päivinä, 
jolloin motivaatio on hukassa
eikä mikään kiinnosta. 

Toivon kaikille koululaisille innostavaa kouluvuotta, 
opettajille taitoa tehdä työtä sydäntään kuunnellen
ja lasten huoltajille yhteistyöhalukkuutta sekä 
aikaa ja voimia olla kannustamassa lastaan.
Toivon, että jokaisella koululaisella olisi koulussa turvallinen olo
ja vanhemmalla levollinen mieli lähettää lapsi kouluun.  
Toivon meille kaikille onnellista kouluvuotta!


❤❤❤


Virkkasin pingviinin "omasta päästä". 
Lankana käytin Alize Vellutoa. 
Kimaltelevat silmät löysin Askarteluliike Taitavasta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti