Tiskiliina, luutu vai rätti?

 

Viime postauksessa surkuttelin 

käsitöideni hidasta tahtia.  

En minä aina hituroi. 

Nyt sain kolme tiskiliinaa valmiiksi

ihan käden käänteessä

Siis mitä tiskiliinaa???

Mitä ihmeitä ovat tiskiliinat? 

No, siis luutuja. 

Tai rättejä niin kuin jotkut sanovat. 

Rätti on minusta kuitenkin hieman ala-arvoinen nimitys.

Minulle rätti on epäkelpo, 

vähäarvoinen, ehkä ei niin laadukaskaan.

Siksi en tykkää itse käyttää rätti-sanaa käsitöiden yhteydessä. 

Luutu, pöytäluutu. 

Sillä nimellä minä kutsun tällaisia, 

joilla luututaan eli pyyhitään pöytä. 

Liina taas on sellainen hienompi, 

joka laitetaan pöydälle peitteeksi, koristeeksi, 

pöytäliina katsos. 

Neuloin nämä kolme luutua 

pellavaisesta langasta. 

Neuloin löysästi, 

joten luutuista tuli ilmavia. 

Ihanan ilmavia. 

Ne kuivuvat hetkessä

ja eivät ala niin helposti haisemaan.

Pellavaluutun imukyky kuulemma vain paranee vanhetessaan. 

Neuloin luutut älyvapaasti, 

nopeasti ja puikkojen heiluttamisesta nauttien. 

Ensimmäisen tein 1o1n-joustinneuleella, 

toisen neuloin 2o2n

ja kolmanteen käytin korinpohjaneuletta. 

Siis niin rentouttavan mukavaa

ja älynystyröitä rasittamatonta käsityön tekemistä. 

Tästä  minä tykkään!

Jatkoon!

Arvaapas, mistä muusta minä tykkään?

Siitä, että juuri tänään meillä Siipan kanssa tulee

 20 avioliittovuotta täyteen. 

Edelleen tykätään. 

Edelleen tahdotaan rakastaa.

Edelleen menisin vihille saman Miehen kanssa.

Edelleen juhlistettaisiin yhteistä onnea pienessä Turkansaaren kirkossa. 

Edelleen valittaisiin hääpäiväksi torstai, koska torstai on toivoa täynnä. 

Kuva on Rusetiinan ottama vuonna 2005.

Mikä on sitten onnistuneen avioliiton salaisuus?

Minusta se on vähän niin kuin tuollainen hyvä luutu. 

❤ Se on ilmava.

Siinä on kummallakin tilaa hengittää, 

olla oma itsensä.

❤ Se on kestävä.

Se ei murru arjen väännöissä,

se luottaa toiseen ja 

haluaa olla itsekin luottamuksen arvoinen.

❤ Se on pestävä.

Sen saa puhtaaksi sovinnolla, 

jos on tullut epäsopivia sanoja

tai turhia tiuskimisia.

❤ Se on arkinen, 

mutta ah, niin tarpeellinen.

Toimii se myös juhlahetkinä, 

kuten kunnon luutukin. 

❤ Se paranee vanhetessaan.

Tuttua ja turvallista.

❤ Sillä pyyhkii hyvin. 

Kyllä 20 vuoteen on mahtunut 

paljon onnen tunteita, 

iloa ja huumoria. 

Toki joskus vähän tasaisempaa 

ja ankeampaakin, mutta harvemmin.

Iloa ja huumoria toivon seuraavalle 20-vuotiskaudellekin. 

Kuva on otettu vuonna 2023, kun kävimme näyttämässä
vihkikirkkoamme lapsillemme. 

Näillä kirkkokuvilla juhlistan aurinkoista juhlapäiväämme.

Samalla osallistun Kristiina K:n heinäkuiseen kirkkokuvahaasteeseen. (Klik)

Vihkikirkkomme on Turkansaaren kirkko. 

Se on Oulussa Turkansaaren museoalueella

nököttävä pieni kirkko. 

Kirkko on puinen ja se on rakennettu alkujaan kalastajille.

Se on valmistunut vuonna 1694. 

Se on somaakin somempi. 

Onko Turkansaari Sinulle tuttu? 

Jos ei ole, 

suosittelen tutustumaan, 

jos käyt Oulussa päin. 

Tähän postaukseen mahtuikin monenlaista asiaa. 

Tämä oli tällaista juhlapäivän ajatuksen virtaa. 

Nyt alan värkkäilemään juhla-ateriaa, 

että se on valmis,

kun Mies pian palaa töistä.

Pyyhin luutulla pöydän puhtaaksi

ja levitän liinan pöydälle. 

Iloitaan, 

nautitaan ja 

fiilistellään!

❤❤❤