sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Kivi auringossa - kassi kevätpäiviin

 

Onpa viime aikoina ollut mahtavia aurinkoisia kevätpäiviä. 
Eilen kuitenkin saatiin myrskyinen päivä, 
jolloin tuuli vonkui nurkissa
ja lennätti uutta lunta 
ihan nietoksiksi asti. 
Se ei ollut hiihtopäivä. 
Se oli ompelupäivä. 


Ompelin itselleni keväisen työkassin. 
Nimesin sen kankaiden mukaan 
"Kivi auringossa". 




Kassin kankaat ovat jämäkkää markiisia. 
Kantohihnoista tein sen mittaiset, 
että kassin voi heittää olalle. 
Kassin edessä on iso tasku
ja sisäpuolella pienempi 
vetoketjullinen tasku. 




Tulipa siitä ihanan aurinkoinen työkassi. 
Taidan ottaa käyttöön heti huomenna. 

Tänään on kuitenkin vapaapäivä. 
Aurinkokin paistaa niin kutsuvasti ladulle, 
että taidan vastata myöntävästi
ja lähteä hiihtelemään 
parin välipäivän jälkeen. 

Kevätauringon voimauttauvia säteitä Sinun päiviisi!

❤❤❤

Kassin kaava on Unelmallisen Olkalaukku. 
Samalla kaavalla olen tehnyt kaksi muutakin kassia, Klik ja Klik
Kaavan mukaan kassiin tulee vuori, 
mutta itse jätin sen pois. 
Kaavasta poiketen laitoin sisälle pienen vetoketjutaskun. 
Kantohihnat mittasin itselleni sopiviksi.

Kassin kangas on Marimekon keltainen, yksivärinen markiisi
ja taskukangas Marimekon Kivi-kangas. 
Myös se on markiisia. 




12 kommenttia:

  1. On kyllä kiva kassi💛tykkään💛

    VastaaPoista
  2. Niin keväisen keltainen kassi ja sanoista "kivi auringossa" tulee jotensakin lämmin olo.

    Ja tuli myös ompelumieli tuota kassia ja edellisiä katsellessa.
    JOs niistä nahkanpalasista ompelisin.
    Työkassiksi itselleni. Kahtellaanpa! <3 Ajatus jää muhimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Minäpä jää odottelemaan, mitä ihanaa Sinä loihdit. Minäkin eilen vähän nahkapalasia kääntelin ja mietin, että mitä niistä tekisin. Nahkalaatikko nimittäin pursusi yli äyräiden ja viimeisimmästä nahkaompeluksesta on jo tovi vierähtänyt. Sekin taisi olla kassi. Muistatko? Sellainen sininen. :)

      Poista
    2. Ihan piti omaa nahkakassia käydä katsomassa. Täältä se löytyy:
      https://www.pikkuakantilkkuvakka.fi/2016/09/tyokassi.html

      Poista
    3. Piti minunkin lähteä sitä kurkkimaan. :) Kiva kassa sekin! Kuin sinisiä satukiviä ne nahkaiset pyörylät meren sinessä.

      Poista
  3. Onpa tosiaan aurinkoinen ja pirteä. Kiva malli ja kelpaa sen kanssa töihin lähteä!

    VastaaPoista
  4. Tosi tyylikäs kassi, ihanan pirteä ja huolella tehty!

    VastaaPoista
  5. Kevät kassi ihan parhaimmasta päästä!

    VastaaPoista