sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Lämmikettä kaulaan


 Puikoilta putosi kaulahuivi. 
Ihanan pehmoinen lanka
- lapseni minulle lahjaksi ostama.
Helppoa neuletta, 
vuorotellen yhteenneulomista
ja langankiertoja. 
Välillä muutama 
normisilmukkakin. 





Silmukoiden lomaan on neulottu
monenlaisia olympiatunnelmia.
Tämä huivin tekemisen aikana 
ilmassa on ollut jännitystä 
ja suuria tunteita.
On iloittu mitaleista, 
tiukoista voitoista
ja parhaimpiinsa venymisistä. 
Ilojen lomassa pilkistelee
myös tappioita, 
epäonnistumisia, 
sauvarikkoja,
kaatumisia
ja pettymyksen kyyneleitä.
Sellaista se elämä on muulloinkin
kuin Olympialaisten aikana. 
Valoja ja varjoja, 
vaaleampia ja tummempia raitoja.

Nyt on käsillä kuitenkin talviloman toinen aamu. 
Aurinkoinen hiihtolatu vetää puoleensa. 
Nautitaan talvesta,
auringosta, 
lumesta 
ja kevään tuoksusta. 
Ja tänään laskiaispullistakin. 

Liukasta laskiaista
ja onnellista oloa!


❤❤❤

Kaulahuivin neuleohjeen bongasin
Suuren Käsityön lisälehdestä
Ihanan nopeat neuleet. 
Ohjeet 26 ja 30. 
Eli yhdistelin oman huivini noista kahdesta ohjeesta. 

Lankana on Novitan Elegia.





10 kommenttia:

  1. Ihana huivi ja kaunis lanka❤️❄️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä lanka on ihan pumpulin pehmeä. <3 Ja niin ilmava tämä neulos. :)

      Poista
  2. On niin suloisen pehmeän näköinen huivi! Ja kauniin värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä lanka on oikeastikin suloisen pehmoinen. Ja kun neulejälki on tällaista löysää ja harvaa, niin se vain lisää pehmeyttä. Tämä lanka on Kuopuksen antama synttärilahja. <3

      Poista
  3. Kaunis huivi ja huiville löytyy aina käyttöä. Tuo kuva, jossa huivi on aseteltu sydämen muotoon on hauska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olen ihan hullaantunut huiveihin. :)

      Poista
  4. Oi oi, ihana huivi ja kaunis väri! Näyttääkin tosi pehmeälle :)

    VastaaPoista
  5. Minulla on muuten ruskeansävyinen huivi ja kaulaliina tästä Elegia -langasta.
    Muistin juuri, että ovat jääneet vaatehuoneeseen tänä talvena unohduksiin.
    Ihanaa lankaa, pehmoista ja väritys kuin räsymatossa, tummasta vaaleaan soljuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kyllä, ihanasti liukuva väritys. Se on kyllä jännä, miten vuosittain vaihtelee se, mitä vaatteita ja asusteista päälleen pukee. Jotkut vaatteet saattavat jäädä vuosiksikin jemmaan ja sitten yhtäkkiä ne ovat taas mieluisia. Muotiko se sillä tavalla vaikuttaa? :)

      Poista