sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Pipo ja lankoja - sisältää arvonnan

 



Sain Ystävältäni joululahjaksi
kaksi kerää paksua villalankaa. 
Paksua, pehmeää ja varmasti lämmintä. 
Pipohan siitä langasta tuli. 
Paksusta langasta pipon neuloo
ihan yhdessä illassa. 




Tätä pipoa voi pitää taitetulla reunalla 
tai ilman taitosta. 
Lasteni mielestä näytän tontulta, 
jos en taita reunaa. 
Äänen sävystä päätellen
se ei ollut mairitteleva kuvaus.
Ehkä sitten taitan reunan, 
vaikka mieleltäni olen ikitonttu. 




Tänään on ollut merkkipäiväni. 
Sen kunniaksi Kuopukseni antoi minulle lankalahjan.
Lankalahjoja olen saanut häneltä aiemminkin, 
ehkä muistitkin. 
Ihania sävyjä hän oli valinnut lahjaani. 


Tästä lankalahjasta ja syntymäpäivästäni ilahtuneena
ajattelin pistää pystyyn pienen arvonnan. 
Arvon pari kerää sinun toivomaasi lankaa. 
Käyn ostamassa voittolangat
paikkakunnallamme olevasta 
Tänkimäätein-putiikista. 
Käypä kurkkaamassa täältä (Klik), 
mitä lankaa sinä haluaisit voittaa. 
Arvonnan suoritan ystävänpäivän aattona. 
Mukaan pääset kommentoimalla lankatoiveesi. 
Ja jos kommentoit anonyyminä, 
jätä jonkinlainen puumerkki, 
jotta tunnistan sinut 
ja saan sinuun sitten yhteyden. 


Hyvää arpaonnea sinulle
ja ihanan helmeilevää helmikuuta!


❤❤❤


Pipolanka on Novitan Hygge wool. 
Pipon ohje on Novitan New to knitting. 


22 kommenttia:

  1. Ihanan pipon oot neulonut💙. Jos arpaonni suosii minua, haluaisin baby merino lankaa. Voisin itsekin neuloa pipon. 💙❄️

    VastaaPoista
  2. Onpa kyllä ihana tupsupipo 😍❣️ Jos voitan, niin annan Annikan valita langat itselleen 😊. T.Päivi-sisko

    VastaaPoista
  3. Paljon Onnea Merkkipäivän johdosta. Hyvän näköinen pipo ja minustakin parempi noin reuna taitettuna. ;) Jos minua onnistaa arvonnassa niin Dropsin Muscattia luonnonvalkoisena, sitä lankaa minä käytän enimmäkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Minäpäs en ole Muscattia käyttänytkään. Pitääpäs käydä sitä hipelöimässä.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  4. Paljon onnea merkkipäivänäsi🥀
    Fabel-langasta tulee ohuita villasukkia, jotka ei kutita paljaassa jalassa, mutta mahtuu hyvin kenkä.
    -Heidi-

    VastaaPoista
  5. Onnea❤ Onpa kiva lahja kuopukselta!
    Jos voitan, haluaisin Drops merino extra fine-lankaa värinä Sumuinen metsä🌲🌲

    VastaaPoista
  6. Onnittelut syntymäpäiväsi johdosta. Arvonnassa valitsisin baby merino lankaa, tulossa uusi mummutettava keväällä.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ai, ihanaa! Uusi pieni mummutettava <3
      Onnea arvontaan!

      Poista
  7. Ihanat lahjat sankaria myöten. Kyllä Hän tietää, mistä sinä ilahdut. <3
    Onpas kiva arvonta. <3
    Drops Alpaca, alpakanvillaa beigen sävyisenä voisi olla minun toivomus, jos...

    Ihanaa helmikuuta, hiihtokelejä ja uudelle pirteälle pipolle käyttöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kylläpä olikin pipolle käyttöä vilpoisissa keleissä kuluneella viikolla.
      Onnea sinulle arvontaan! :)

      Poista
  8. Drops baby merino, oliivi. Onnittelut.t Päve

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea!! Alpakkalanka kuulostaa pehmeältä :)

    VastaaPoista
  10. Voi että ihana arvonta! Voisin haluta kokeilla Dropsin Nepal lankaa :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Onnea sankarille! Pipostahan tuli kiva! Varmasti lämmin näillä keleillä. Jos arpaonni suosii minua, niin voisin ottaa vaikkapa merinolankaa. Niin vaikea oli valita, kun kaikki lanka vaihtoehdot on niin hyviä. - Rusetiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja kiitos langoista. Pipo pääsi jo kuluneella viikolla monta kertaa käyttöön. Ihanan tuntuista lankaa! Lämmintä! :)
      Onnea arvontaan! :)

      Poista