sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Ensimmäinen adventti




Ensimmäinen adventti. 


Hämärään aamuun syttyi 
ensimmäinen kynttilä. 
Joulun odottaminen on alkanut.



Juhlistimme ensimmäistä adventtia
Tyttären kanssa adventtijumalanpalveluksella. 
Hoosianna kaikui kauniissa kotikirkossamme
ja Tytär sai ensimmäisen merkkinsä riparipassiin.
Näin saimme joulun odotukseen juhlavan aloituksen. 




❤❤❤

Yhtä kiinteästi kuin adventtikynttilät
adventin aikaan kuuluu joulukalenteri. 
Olen blogissani pitänyt joulukalenteria jo seitsemänä vuonna. 
Viime viikkoina olen käynyt itseni kanssa napakkaa vuoropuhelua
kalenterin jatkumisesta. 
Useita kertoja kuoppasin ajatuksen syvälle mielen sopukoihin, 
mutta yhtä monta kertaa sen kaivoin esille. 
Ajatus kalenterista ei antanut rauhaa, 
vaikka ideoita oli vain muutama ja 
vapaa-aikakin melko minimissä. 
Sitten syntyi uusi ajatus.
Loistoajatus!
Mitä jos en tekisikään kalenteria yksin? 
Joulukalenteri Ystävän kanssa. 
Sellainen on tulossa. 
Minun ja ihanan Tauvonpaikan Kaisun 
yhteinen blogijoulukalenteri. 


Kolmen yön päästä ensimmäinen kalenterin luukku aukeaa.
Luukku aukeaa Tilkkuvakassani parittomina päivinä
ja Tauvonpaikassa parillisina.
Jos et vielä seuraa Kaisun blogia, 
Tauvonpaikka kannattaa ottaa seurantaan.
Se löytyy täältä. (Klik) 
Kylläpä innostuinkin tällaisesta
erilaisesta kalenterista!   
Tulethan Sinäkin kalenterivieraaksemme.



Tervetuloa yhteiselle matkalle joulun salaisuuteen.
Laulun sanoin
 ’ystävysten ympärille tehdään joulun taika’.


Joulukalenteriterveisin,

Pikku Akka ja Tau(v)onpaikan Kaisu


❤❤❤



Nämä tämän postauksen aivan ihanat kynttilänumerot
kävin ostamassa syyslomareissulla 
Kauhavalta Lean Verstaalta. 

5 kommenttia:

  1. Ihana postaus❤️. Tulen mukaan😍

    VastaaPoista
  2. Hauskaa, että sinulla on jälleen joulukalenteri! Ja ystävä, jonka kanssa vuorotella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eikö olekin? Tervetuloa kurkistelemaan! :)

      Poista
  3. Mielenkiintoinen vuorottelu, täytyy kurkata tuo toinenkin blogi!

    VastaaPoista