lauantai 30. tammikuuta 2021

Farkuista tossuiksi

 

Tein itselleni töihin tossut
vanhojen farkkujen lahkeista
trikoovuorilla. 
Tulipa pehmoiset. 





Oikeasti tykkäisin kävellä avojaloin,
niin kuin kotona teen. 
Tai viluisemmilla keleillä villasukissa. 

Luokan kivilattia on kylmä. 
Siksi olen siihen levittänyt mattoja. 
Ja lisääväthän ne kotoisuuttakin.


 Nämä pehmeät tossut lisäävät itselleni kumpaakin
- kotoisuutta ja lämpöä.



Kotoisuutta ja lämpöä on viime viikkoina ollut tarjolla roppa kaupalla. 
Kotoa ei ole lähdetty kuin töihin ja kauppaan. 
Siksi olen ehtinyt leipoakin melko usein
Alkuviikosta tekaisin pitkästä aikaa
ruisleipää leivinuunissa. 
Voi, että uunista tulee suloisesti lämpöä!


Ulkona keli on ollut välillä superkylmä.
Siitä en niin välittänyt. 
Mutta lunta, ah, sitä on satanut runsaasti. 
Nyt kun kelit lauhtuivat sopiviksi, 
hiihtämäänkin pääsee ihan porraspielestä. 


Nautin. 
Nautin tästä kotoilusta. 
Nautin, että kiire on pois. 
Nautin talvesta. 
Nautin kodin lämmöstä. 
Nautitko Sinä?
Toivottavasti. 


❤❤❤

Pst! 
Siitä en nauttinut, 
että Facebook merkitsi blogini yhteisönormien vastaiseksi
ja poisti kaikki blogijulkaisuni kaikista ryhmistä ja omalta sivultani. 
Nyt sain blogilleni uuden osoitteen. 
Lähden kokeilemaan, 
poistuiko ongelma. 
Toivottavasti postui. 


12 kommenttia:

  1. Suloiset tossut❤️. Minäkin nautin kotoilusta. ❄️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämmöset olisivat mukava kotitossutkin. :)

      Poista
  2. Juuri samanlaisista tossuista olen haaveillut, mukava saada materiaalivinkkejä. Mistä olet saanut kaavan? Ja onpa ikävä kuulla että fb boikotoi blogiasi. Et kyllä varmasti ole julkaissut mitään yhteisönormien vastaista. Olisiko joku algoritmi tehnyt automaattisen eston.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä kaava on alkujaan, jostain ikivanhasta kaavakirjasta, jonka olen myynyt kirpputorilla pois, mutta piirtänyt kaavan itselleni jemmaan.
      Jospa tämä uusi domain auttaisi minua tässä ikävässä pulmatilanteessa. Ainakin vielä näin parin viikon jälkeen tilanne on hallinnassa. :)

      Poista
  3. Mukavan oloiset tossut, kun eivät ole liian kuumat. Farkkukangas näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanat tossut! Mie olen ommellut farkkutossuihini nahkapohjat, niin kestävät paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Hoksasinkin, että farkku ei kestä kovaa kulutusta. Parin kuukauden käytön jälkeen, näihin saakin kohta laittaa lisäpohjat.

      Poista
  5. Söppänät tossut ♥

    Tosi kurja tuo FB-juttu. Toivottavasti asia korjaantuu! Ite koen ainakin niin kovin avuttomuutta sen edessä, tahtoo temppuilla blogin sivu koko ajan... Lopettaisin sen käytön kaiken kaikkiaan, mutta sitä kautta kuulun moniin ihaniin kässäilyryhmiin, niin vielä en ainakaan ole hennonnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      No, minäkin ajattelin, että bloggaaminen tullut nyt tiensä päähän, mutta vielä päätin jatkaa. :)

      Poista
  6. Kivat tossukat! <3 Farkuista on niin moneksi.
    Näytti nyt sinun blogi Facessa. Toivottavasti pysyykin näkyvissä. Ihme homma oli! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Joo, vielä on ainakin pysyneet ongelmat pois. :)

      Poista