Pehmoinen kettu

"Minä näin, kun kettu häntää heilutti, 

minä näin, kun kettu..."

Ihana korvamato tuli tuosta laulusta joulun alla,

kun ompelin pehmoketun Kummitytölle joululahjaksi. 

Ennen kuin käärin ketun joulupakettiin, 

kävin sen kanssa pienellä metsäretkellä. 

Kylmä pakkaslumi

ei näyttäny kettua hidastavan, 

lumi ei tarttunut edes sen turkkiin. 

Kettu kiipesi puun koloon. 

Taitaa olla rimpuilijakettu. 

Onhan tuollainen lahonnut puu 

oikein hyvä tarkkailupaikka. 

Minäkin olisin sinne tunkeutunut, 

jos olisin mahtunut. 

Vielä löytyi kohmeisia puolukoita.

Kirpeitä olivat. 

Minä maistelin niitä,

kettua ne eivät kiinnostaneet.

Tein silmät ja kuononpään käsinompeleilla. 

Korvat ja tassut tein alikeompelemalla velourista. 

Söpösen pehmeät nämä yksityiskohdat. 

Metsäretken jälkeen onkin kiva kelliä sohvalla. 

Ulkoilu niin kivasti rentouttaa. 

Kyllä siinä häntä heilahti monta kertaa. 

Tänään on loppiainen. 

Se tarkoittaa vapaapäivää töistä. 

Pakkasta on kymmenen astetta

ja luntakin sen verran, 

että pääsee hiihtämään. 

Ensin meinaan ulkoilla 

ja sen jälkeen rentoilla sohvalla, 

ihan niin kuin kettu konsanaan. 

Ruokaakaan ei tarvitse valmistaa, 

kun yön aikana hernekeitto on hautunut leivinuunissa 

ihanan pehmeäksi. 

Sopivan leppoisaa loppiaista Sinullekin!

❤❤❤

Kaava on Raili Myntin kirjasta Pehmeitä leluja. 

Isäni on sen muuten ostanut minulle kirppikseltä

joskus 90-luvulla. 

Eipä arvannut silloin, 

millainen aarre se nyt on. 

Ihan paras pehmolelujen kaavakirja!

❤