sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Esikoululaisen uudet vaatteet

 

Tänä syksynä Nuorimmaiseni siirtyi
päivähoidosta esikouluun, 
kasvoi pienestä isoksi ihan silmissä. 
Äidin mieleen on mahtunut monenlaisia 
ajatuksia ja tuntemuksia. 
Päällimmäisenä ilo ja luottamus. 
Lapseni kyllä pärjää. 

❤❤❤


















Aamuisin Lapseni lähtee eskariin intoa täynnä. 
Hymyilen hän laittaa itsevalitsemansa repun selkään
ja tomerin askelin kävelee koulubussipysäkille.

Toivon Lapselleni tasaista koulupolkua, 
sopivasti hyviä ystäviä ja 
intoa uuden oppimiseen. 
Olet varmasti riittävän hyvä!
Uskon, että pienet siivet kantavat Lastani.

❤❤❤


Uusilla vaatteilla eskarin aloittaminenkin sujuu mukavasti. 
Housut on tehty Jujunan Hidden Treasure -kaavalla
ja Ottobren Saimilla (Ob 1/2009). 
Paidat on tehty Paapiin Myyryllä pienin muokkauksin. 
Hupparin kaava on Mekkotehtaan Kahden-paita.
Kaikki vaatteet ovat kokoa 122/128.

Kankaat on Kimmiltä ja Verson Puodista



14 kommenttia:

  1. Isoja asioita lapsen maailmassa ja myös vanhemmille 🙏🏻🤗
    Niin ihania vaatteita lapsen yllä. Noissa kyllä kelpaa eskarissa olla 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kanneli! <3
      On ne isoja asioita. Tuntuu, että aika kiitää liian vauhdilla.

      Poista
  2. Eskarilainen on jo ihan paljon isompi kuin päiväkotilainen, mutta silti viel pieni ♥ Ihania vaatteita olet ommellut jälleen! Kivaa syksyä eskarilaiselle ja perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna! <3
      Kyllä eskarilainen on vielä pieni. Joka päivä tarvii syliä ja lähellä olemista. <3

      Poista
  3. Lapset kasvaa, vaatteet ei. Onni on taitava äiti ja kivat kankaat, näin on taas mukavia vaatteita iloisiin eskaripäiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tämmöselle pienellä löytyykin paljon kivoja kuoseja. Ihan runsauden pula. :)

      Poista
  4. Tosi kivoja vaatteita. Lapsille on kiva tehä, kun vielä hyväksyvät kaikkea ihanaa. Isompana sitten tulee se "pelkkää mustaa" kausi aika monelle ;D
    Tuo kalapaita näyttää erityisen miehekkäältä pikkumiehen päällä.
    Onnea eskarin alkupoluille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Olen ommellut syysvaatteita myös omille teineilleni. Olin niin ilahtunut, kun Tytär eilen valitsi koulukuvaukseen tekemäni paidan ostoisten paitojen sijaan. <3

      Poista
  5. On kyllä ihania vaatteita, kylläpä kelpaa eskarilaisen noin hienoissa vaatteissa eskarissa kulkea. Ja lapset kasvaa niin vauhdilla, vaikka on eskarilainen kuitenki vielä niin pieni. Meidän 4v niin odottaa eskaria, mutta innossaan on kerhosta ja perhekerhosta. Öitä lasketaan kerhoihin! Taapero 1v2kk ei oikein vielä leikki seurana ole 4-vuotiaalle...enempikin sotkemassa leikit! Ihanaa syksyä teidän perheelle! T: Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin teille! <3
      Muistan, kun oma Kuopus, juurikin tämä eskarilainen oli nelivuotias. Hän sanoi, ettei koskaan mene eskariin, kun hoidossa on niin kivaa. Nyt on kuitenkin ihan intoa täynnä, kun on se eskarin aika. Minun pieni iso poika! <3

      Poista
  6. Ihana reipas eskarilainen! Kauniit kankaat olet taas löytänyt, sellaisia hyvän mielen kuvia.

    VastaaPoista
  7. Muistojen syksy teillä siellä, kun hoitopaikka on vaihtunut eskariin. <3
    Kivoja eskarivaatteita. Tuo kettupaita ja housut olivat värimaailmaltaan kivan syksyiset ja housujen malli kiva. Jos minulla olisi pieni poika, voisin kokeilla housujen ompelua. Silloin ennen vanhaan taisin leikkoa entisten housujen malleilla käsituntumalla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muistan, että itsekin leikkasin aikoinaan ilman kaavoja, kun pikkusiskoille tein vaatteita. Nyt on niin kiva aina testailla uusia kaavoja, niin saa vähän erilaista. :)

      Poista