sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Hetki aikaa hässäkän keskellä




Onko sinulla hetki aikaa?
Hetki aikaa neuvoa tämä matikan tehtävä?
Hetki aikaa kertoa, mitä tässä tehtävässä tehdään? 
Hetki aikaa jutella minun kanssani?
Hetki aikaa kuunnella minua?
Hetki aikaa halia minua?
Hetki aikaa?
Onko sinulla hetki aikaa? 




On ollut aikaa, 
hetki ja enemmänkin.
On ollut täyttä, 
varmaan täydempää kuin koskaan ennen. 
On ollut hetkiä, tuokioita, tunteja.
Riittämättömyyttä ajan ja taitojen kanssa. 
Silti olen pyrkinyt siihen, 
että aina on hetki aikaa.
Aikaa toiselle ihmiselle. 
Ja aikaa itselle. 


Onneksi tuli tämä pääsiäinen. 
Se katkaisi työjuoksun ja aikakaapparietätyön.
Miten vaikea onkaan rajata työtä, 
kun katoaa konkreettinen työaika?
Se, että menet töihin ja tulet pois. 


Onneksi tuli tämä pääsiäinen. 
Se heitti työn taka-alalle ja 
toi tilalle lomamielen. 
Nyt on aikaa. 
Aikaa halipula-Kuopukselle,
juttuhetkeä toivovalle Isommalle
ja aikaa itsellekin. 


Sen oman ajan olen kyllä napannut työntäyteisinäkin päivinä. 
Juossut aamulenkin tai hiihdellyt rantoja pitkin. 
Katsonut järven selälle, siniselle taivaalle, 
kääntänyt kasvot tuuleen päin ja 
tuntenut olevani tässä ja nyt. 


Illalla olen sulkenut puhelimet
ja muut aparaatit. 
Siistinyt keittiön pöydät 
ja kuunnellut hiljaisuutta.
Järjestänyt etätyöpöydän 
ja hetken vain ollut. 
Ollut, enkä tehnyt mitään muuta. 
Miten tärkeää onkaan se oleminen, 
se ettei tee mitään, 
että vain on.



Eräänä päivänä, 
kun oli hetki aikaa itselleni, 
kuljin pellon laitaa
ja keräsin kimpun pajunkissoja. 
Kaksi päivää kissat odottivat portailla. 
Kolmannen päivän iltana
oli taas hetki aikaa. 
Silloin kietaisin pajut kranssiksi. 
Ulko-ovi sai uuden kranssin. 
Kyllä on tärkeää ottaa hetki aikaa hässäkän keskellä. 

Pääsiäisen iloa Sinulle
ja sopivia hetkiä, 
irtiottoja arjen pyörityksestä!

❤❤❤




12 kommenttia:

  1. Pikku Akka💛
    Ihana, että kerkesit sinne pajukkoon ja löysit nuo pajunkissat. Ja sait sen hetken, että kiepsutit ne kranssiksi.

    Ne oli varmaan niitä hetkiä, jotka antoivat sinulle omaa aikaa ja lopulta sait tehtyä tuon näkyvän käden työn. Niistä sinäkin saat voimaa-niin kuin minäkin- antaa taas hetken jos toisenkin niitä tarvitseville. Akut pitää ladata. Keinolla, joka toimii! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on, Kaisu, justiinsa niin. <3 Käsityöt antavat kyllä voimaa, ihan kuten luonto. Nyt vain käsitöiden tekeminen ollut minimissä, kun on tämä etätyö ja sen uuvuttavahko työtaakka. Mutta tehdään niitä aina siinä välissä, kun ehtii. :)

      Poista
  2. Kaunis kranssi! Onneksi on välillä aikaa myös ihan vaan itselle! Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä♥️

    VastaaPoista
  3. Ilo löytyy ihan vain oleilustakin <3 Kaunis on kranssi. Hyvää toista pääsiäispäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oleilu onkin niin huippua! Harmi vain, että tähän oleiluun ei ole ollut viime viikkoina paljon mahdollisuutta. Onneksi on nyt tämä pääsiäinen. :)

      Poista
  4. Pääsiäisen aika tuli kyllä niin oikeaan aikaan. Mukava oli hetki hengähtää. Niin tärkeitä kyllä pienetkin omat hetket <3

    Ihanaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäisloman voimalla kyllä jaksoi hyvin viime viikon. :)

      Poista
  5. Onko sullakin bloggerin kanssa ongelmia? Mulla katosi useamman postauksen kuvat, sulla näyttäää kadonneen tästä yksi. Bloggerin tuessa oli kysytty ongelmasta ja pyydettiin odottelemaan. Mutta minä en kyllä ole kärsivällinen odottelija.

    Hyvää kevättä ja toivottavasti uudenlainen arki saa pian rutiineja, jolloin jää hetkiä enemmän vapaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tästä setistä hävinnyt yksi kuva. Odotellaan... Kävinkin yksi päivä sinun blogissasi, mutta kuvat puuttuivat. Nyt äsken kävin tekemään pikavilkaisun. Kuvat olivat sulla palautuneet vai olitko ladannut ne uudestaan? :)

      Poista