perjantai 6. joulukuuta 2019

6.12. Hyvää itsenäisyyspäivää!




6.12.

❤❤❤
❤❤❤


Kynttilän valaiseva säde.
Sininen aamuhämärä 
Luntakin maassa. 
Juhlapäivä. 




Miten kiitollinen olenkaan 
tänään omasta kotimaasta, 
itsenäisestä Suomesta. 




Juhlan kunniaksi
sytytin kaksi sinivalkoista kynttilää
Toisen siksi, 
että rauha saisi säilyä isänmaassamme aina. 
Toisen siksi, 
että onni ja yhteenkuuluvaisuus
säilyisivät myös kodissamme. 
Tärkeitä asioita, 
mutta ei yhtään itsestäänselvyyksiä.


Tänään aamulenkillä
sinisen aamuhämärän väistyttyä
maisema oli pitkään vielä sinivalkoisen utuinen.
Niin kaunis, rauhoittava. 


Hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle! 




❤❤❤❤

Keittiön puusohvalle ompelin sinisävyiset tyynyliinat 
juhlistamaan sinivalkoista juhlapäivää. 
Reunimmaisiin tyynyliinoihin löysin kankaan kirppikseltä lähes ilmaiseksi. 
Kaksi muuta kangasta värjäsin kankaanpainokurssilla vuosi sitten. 


Tämä kivasti lohkeileva kuvio syntyi taikinabatiikin avulla. 


Ruudut kankaaseen syntyivät 
taittelemalla ja sitomalla taitokset ennen värjäystä.  


❤❤❤❤

Kauniin sinivalkoisen kukkakimpun sitoi
Kukka-Pibean ammattilainen. 


8 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat ja niin kivat tyynyt! Hyvää itsenäisyyspäivää♥

    VastaaPoista
  2. Pikku Akka,
    miten samoilla ajatuksilla ja sanoilla avasimmekaan tämän päivän postauksen. Aamun hämärä, kynttilät! <3
    Ihanat sinivalkoiset tyynyliinat ommella surautit tyynyihin. Kauniita ovat kaikki,mutta minusta varsinkin tuo missä palloja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Niinpä meillä oli samanmoiset ajatukset. <3
      Tuo pallokangas oli oikein hyvä kirppislöytö. :)

      Poista
  3. Hyvää itsenäisyyspäivää! <3 :)

    VastaaPoista
  4. Kaunista💙. Hyvää itsenäisyyspäivää! 🇫🇮💙

    VastaaPoista